Nainen, yritätkö liikaa pärjätä yksin? Näin saat todellisen voimasi käyttöön

Yritätkö pärjätä yksin? Viimeiseen asti ehkä? Onko avun hakeminen sinulle vaikeaa? Onko vaikea täyttää omia, syvempiä tarpeitasi vai hukutko arjen kiireisiin ja tunteet enemmänkin kasautuvat sisällesi?

Tässä postauksessa kerron, kuinka minä olen koittanut pärjätä hyvin pitkälle yksin – ja kuinka elämä lopulta pakotti hakemaan tukea, josta syystä voin nauttia elämästäni pienten lasten äitinä juuri nyt. Jos olet introvertti tai vaikka et olisikaan, kerron myös siitä, miten introverteilla on mahdollisuus löytää kohtaamisiin, joissa voivat olla omia itsejään ja kokea täyttymystä. 

Minä olen yrittänyt pärjätä yksin pitkään ja se oli aika raskasta. Myös parisuhde kärsi, kun sisälle kasaantuneet paineet purkautuivat puolison niskaan. Etsin onnea hetkellistä mielihyvää tuovista asioista. Omaan itseen katsominen ja avun pyytäminen oli kuitenkin todella vaikeaa, ei oikestaan halunnut myöntää sitä tarvetta olevan sisällään. Kyllähän minä pärjään – olen ennekin pärjännyt. Ja olen itsenäinen, vahva nainen, joka ei tarvitse ketään. Ei ketään!

Sinnikäät uskomukset pärjäämisestä olivat rakentuneet mieleeni jo lapsuudesta. Minä olin se vahva, koska siskoni oli heikko. Pärjäämättömyys oli heikkoutta. Muiden avun tarvitseminen oli heikkoutta. Samaistuin isään, joka piti pärjäämättömyyttä heikkoutta. Sanomattakin oli selvää, että turha itkeminen oli heikkoutta. Tunteista viis, nyt mennään!

Kaava toistui niin vapaa-ajalla kuin työnteossa. Suoritin arkeani. Kävin töissä ja treenaamassa. Olin sitten enimmäkseen yksin tai kumppanini kanssa. Ystävien kanssa biletin. Elin unessa. Koitin kaikin keinoin väistellä tunteita, jotka näyttäisivät heikkouteni. Ei. Ei minussa ole niitä. Osasin kontrolloida itseäni jo hyvin. Maskuliininen puoli oli ylikäytössä, niin mikä feminiininen puoli? Feminiinisyyshän on heikkoutta, alistumista ja itkupillinä olemista. En minä aikanaan…

Yksi kaunis kevät seinä tuli vastaan. En enää jaksanut vastustaa. Jokin selittämätön tuska pyrki nousemaan esiin, enkä enää pystynyt kontrolloimaan sitä. Ahdistuin, masennuin, itkin. Elämällä ei ollut suuntaa. Olin niin hukassa. Mutta edelleen koitin yksin pärjätä ja löytää vastauksia. Minua ei kuitenkaan jätetty rauhaan vaan sydämen ääni puski väkisin itsensä esiin. Olin tehnyt kaikkeni vastustaakseni sitä, mutta tämä aikakausi oli ilmeisesti nyt päättymässä. Tuskin oli sattumaa, että olin juuri täyttänyt 28 vuotta. Elämäni oli kulkenut tätä ennen tasan seitsemän vuoden sykleissä. Neljäs sykli oli juuri tullut päätökseensä. Rakkauden löytäminen sisältäni. Ei, se ollutkaan jossain ulkoapäin!

Kun löysin sisältäni rakkauden, en enää ollut yksin. En tuntenut oloani yksinäiseksi, erilliseksi, ulkopuoliseksi olennoksi. Sydämeni avauduttua elämääni tulvi ihmisiä, uusia ja vanhoja, yllättäviäkin tuttuja, joiden kanssa olin nyt ihan eri ihminen. Nämä ihmiset tuntuivat yhtäkkiä hyvin läheisiltä ja lämpimiltä ja meillä oli paljon yhteistä. Kas kummaa, vai olinko minä muuttunut?

Sydämestä käsin eläessä löysin myös sielunkumppanin, jonka kanssa perustimme perheen. Vauva-aika veti meidät pohjalle väsymykseen ja huomasin jälleen vanhojen sitkeiden kaavojen olemassaolon. Rakkauden korkeissa sfääreissä kylpiessä oli helppo olla ihmisten kanssa, mutta kuka kuuntelisi rättiväsynyttä kotiäitiä, jonka varjot olivat nyt puskeneet esiin valomaailmasta?

Koska häpesin esiinnousseita tunteita ja tarvettani jakaa, koitin edelleen pärjätä yksin. Esikoisen vauvavuoden vietin melko lailla neljän seinän sisällä. Hän oli ns. haastava vauva, jonka kanssa oli muutenkin hankala käydä kodin ulkopuolella. Seuraavana vuonna, edelleen taistellessamme puolison kanssa nukkumisesta, mittani alkoi tulla täyteen. Olin yrittänyt etsiä tukiverkkoja – sellaisia, joiden kanssa voisi jakaa pintaa syvemmältä, eikä vaan sitä ”perus” lapsiarkipuhetta. Ei ollut helppoa.

Olimme muuttaneet paikkaan, joka oli idyllinen luonnon kannalta, mutta jossa oli vielä vähemmän ihmisiä, kuin aiemmassa kodissamme. Edelleen olin yksin lapsen kanssa päivät. Koitin keksiä tekemistä meille ja keksinkin, mutta sisälleni kasaantui päivittäin paljon kiukkua, ja vaikka kuinka yritin parhaani pärjätä, en pystynyt hillitsemään itseäni. Mies sai kuulla kiukkuni ilmaisua liian usein, vaikka hän lopulta oppi auttaa minua pääsemään vihan taakse herkkyyteen. Se ei kuitenkaan riittänyt.

Naiseuden voima ja Naisten piiri

Oi, jos olisin tiennyt naiseuden voimasta. Voimasta, joka meissä jokaisessa naisessa on. Voimasta, joka pystyy samaistumaan, ymmärtämään, tukemaan ja voimistamaan. Sain siitä vihiä kuunnellessani eräitä audiokursseja. Se resonoi kovasti. Kurssin aikana laitoin intention, että elämääni tulisi naisia. Naisia, joiden kanssa voisin olla yhtä läheinen kuin mieheni – tunnetasolla. Naisia, joille voisin kertoa tunteistani, asioistani, kokemuksistani. Kävikö jo selväksi, että halusin elämääni naisia?! Ja niitähän alkoi tulla.

Kutsuin ystäviä vierailulle meille pidemmän kaavan mukaan. Mies oli tyytyväinen, kun minulla oli naisia yökylässä, niin hän ”sai olla rauhassa ja katsoa tv:tä”. Naisten kanssa ollessa huomasin, kuinka palaudun, kun voi olla rauhassa, eikä ole kiire minnekään. Välillä voi jutella, välillä voi tehdä ja välillä olla hiljaa. Lapsilla oli seuraa toisistaan. Kohtaamisten taika on siinä, että kun rentoudumme itseemme, voimme olla avoimempia ja aidompia itsejämme toisen kanssa. Kun luomme turvallisen tilan kohtaamiseen, jotain uutta voi syntyä. Sen sain kokea jo tuolloin, vaikkakin lapset pyörivät jaloissa. Tästä olemisten ja pitkien kohtaamisten voimasta synnytimme Elinan kanssa yhteisen lapsemme, Naiseuden voima – sivuston. 

Jatkoimme tapaamisia ystävien kanssa ja kesällä 2015 Elina kävi eräässä naisretriitissä, jossa oli harjoitettu monen päivän ajan piirityöskentelyä ja se oli ollut todella voimaannuttavaa. Aloimme pitää Naisten piiriä ystävien kanssa. Olimme tällöin myös raskaana samaan aikaan. Piirissä oli tietty koodisto, jota pidimme hyvänä alusta alkaen. Tärkeää oli olla läsnä itsessään ja puhua ja purkaa, mitä siinä hetkessä nousee. Muita ei kommentoida, eikä lähdetä myötäelämään tai neuvomaan puhujaa. Puhuja saa hiljaisen hyväksynnän ja tuen muilta naisilta. Kaikki tunteet ovat myös sallittuja.

Piirin kautta olemme päässeet hurjasti eteenpäin. Jokaisen piirikerran jälkeen huomaan edelleen olevani voimaantunut, palautunut ja löydän omien tarpeiden ja sydämen äärelle helpommin. Arki tuntuu paljon helpommalta. Kerta kerran jälkeen olen hämmentynyt autenttisen kohtaamisen voimasta. Siinä on sellainen taika, jota jostain syystä järkemme ei voi selittää. Se taika, kun pääsemme samalle ymmärryksen tasolle, tunteiden tasolla, sydämen tasolla, se on jotain, jota olemme etsineet. Ei. Se ei tule pikavoitoista, pikaruoasta, pikavipeistä, erilaisista stimulanteista tai ulkoisista saavutuksista. Ne vievät sinua harhaan. Sillä sydämesi etsii todella paikkaa, jossa saa levätä. Paikkaa, jossa tulee nähdyksi ja kuulluksi. Sellaisena kuin olet ja olet aina ollut. Mutta et ole saanut olla. Nyt saat.

Piiri sopii myös introverteille

Yhteiskuntamme, hektinen työelämä ja pikakohtaamiskulttuuri on pitkään suosinut ulospäin suuntautuvaa, ekstroverttiä persoonallisuutta ja me hiljaisemmat sisäänpäin kääntyneemmän olemme yrittäneet epätoivoisesti sopeutua joukkoon, tai sitten osin luovuttaneet koko hommasta.  Ainakin itse olen kärsinyt siitä paljon, kun on jatkuvasti kokenut olevan riittämätön sosiaalisissa tilanteissa, isoissa joukoissa. Pinnalliset kohtaamiset ovat jättäneet enimmäkseen kylmiksi ja ne ovat monesti vieneet voimia enemmän kuin antaneet sitä, mutta on ollut haaste löytää syvempien kohtaamisten äärelle arjessa. Hyvin nopeasti kun tajusin, että kaipaan niitä etenkin äidiksi tultuani.

Kun olen hyväksynyt introvertin luonteeni, paljon turhaa taakkaa on tippunut hartioilta. Minun ei tarvitse olla yhtään sen enempää kuin olen. Olen ymmärtänyt, että tietyt tilanteet kuormittavat – ja se on ok. Niihin ei oikeasti tarvitse mennä, jos kokee, että on väsynyt tai ei jaksa. Mutta ihan yksin tai netin varaan ei kannata jäädä – se voi eristää liikaa.

Introvertit kaipaavat myös kohtaamisia, mutta he kaipaavat ensisijassa kohtaamisia, joissa voi mennä pintaa syvemmälle, rauhassa, ajan kanssa. Siksi piiri on ihan mahtava tapa olemiseen ja kohtaamiseen – myös introverttina. Ja toisaalta taas ekstrovertimpi ihminen voi myös kohdata piirissä tärkeitä oivalluksia. Monesti ihminen kaipaa, että häntä ainoastaan kuunnellaan. Monesti hiljaisuudessa on valtava voima. Kun olemme yhdessä hiljaa – ja annamme vain sydämemme puhua, voi huomata monet “turvarakenteet”, jotka normaalisti estävät aitoa kohtaamista.

Uuden ajan ihmissuhteissa on tärkeää olla rehellinen itselleen ja muille. Vain se vie eteenpäin. Vanhat opitut maneerit, kuten miellyttäminen, puhuminen päälle, hiljaa oleminen, alistuminen, neuvominen, jatkuva myötäeläminen…nämä tulevat näkyvämmäksi myös piirissä. Kehitymme ja kasvamme vain olemalla rehellisiä itsellemme. Voimme huomata olevamme täysin riittäviä, ilman, että olemme jatkuvassa antamassa neuvoja tai tukea toiselle. Voimme pysyä omassa voimassamme, kun laitamme itsemme etusijalle. Jatkuvan reagoinnin sijaan, tarkkailemme ensisijassa, mitä toisten sanomiset ja kokemiset viestivät meissä itsessämme.

Siispä, mennäänkö itse asiaan vai höpötetäänkö niitä näitä? 

Tiedän, että elämä ei ole joko tai. Siksi sen jälkeen, kun elämässäni on tilaa ja paikkoja myös syvemmille kohtaamisille, myös kevyemmille tapaamisille on ehdottomasti myös paikkansa. Elämä ei ole eikä pidä olla liian vakavaa. Mutta jos jatkuvasti olemme mielen tasolla analysoimassa tai “heittämässä läppää” voi olla, että emme palaudu. Olemme oppimassa täällä vastakohtien kautta. Ja vain yksilö itse tietää, mikä on hänelle sopiva tasapaino.

Nainen. Älä pärjää yksin. Sinut on tarkoitettu olemaan yhteydessä ensijassa itseesi ja sitten muihin. Saat voimasi käyttöön, kun antaudut muiden tuelle. Toistan omalla kurssillanikin tätä mantraa, johon todellakin uskon ja jonka olen vahvasti kokenut todeksi omalla polullani ja koen edelleen:

“Kaikki hyvä tulee elämääsi muiden kautta”

Yksin pääset johonkin. Mutta yhdessä pääsemme niin paljon pidemmälle. Olemme puhuneet viime aikoina ystäväpiirissämme, että tämä aika kaipaa kovasti tukiverkkoja eri elämän alueille. Tukiverkkoa työasioille (niiden jakamiselle), tukiverkkoa yleisten tunteiden jakamiselle (naiset), tukiverkkoa miehenä olemiseen (miehet), tukiverkkoa vanhemmille….

Ja helvetti soikoon, me olemme yksin näiden asioiden kanssa omissa laatikkobokseissamme, ja ehkä kuormitamme puolisoamme, jonka tehtävä ei ole olla olemassa kaikkia tarpeitamme varten. Huomasin sen mieheni kanssa vielä asuessani, että kummallakin tuli mm. mitta täyteen toisen työpuheista. Jossain kohtaa mitta tuli täyteen monessa muussakin!

Meidän on aika avata laatikkomme, ja antautua avulle. Me tarvitsemme myös fyysistä, käytännön tukea arjessa, mutta etenkin emotionaalisella puolella jakamista. Sitä kautta pysymme rentoina, terveinä ja vapaudumme erilaisista lukoista. On menneiden sukupolvien perimää, että pimitämme asioita sisällämme. Mutta ei meidän! Meidän tehtävä on olla muutos.


Haluatko mukaan Naisten piireihin? Nyt myös verkkokurssi aiheesta!

Kerromme Naisten piireistä mm. Naiseuden voima Piirit Facebook-sivuillemme ja kannustan sinua laittamaan oman piirin pystyyn paikkakunnallesi!Nyt se on äärettömän helppoa ja kanaviemme kautta voit löytää samanhenkisiä naisia mukaan piireihisi.

TUTUSTU TÄSTÄ PERUSTA PIIRI – VERKKOKURSSIIN. Extrana kurssin mukana saat Vapauta sisäinen Naisesi kurssin viikon 5 materiaalit  aiheella “Näin tulet puoleensavetäväksi”.

​Koodilla “nainenvol2syksy” saat -15% kurssin hinnasta!

Kuva: Noora Bhakti
Lisää kirjoittajalta Nainen Vol. 2 / Heidi Harju

Manifestoi unelmiesi elämä (updated)

Oletko selkeyttänyt itsellesi, millaista elämää haluat elää? Mitkä ovat todellisia unelmiasi? Muistatko...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.