Mummius –iloa ja tunnekuohuja

Minua pyydettiin kirjoittamaan ns. ”kypsemmän” naisen roolissa Naiseuden Voima sivustolle blogia, joka on tietysti minulle suuri kunnia. Itse pidän itseäni hyvin iättömänä, vaikka minua kutsutaan äidin lisäksi jo mummiksi. Minulla on ollut ilo ja onni saada ensimmäinen lapsenlapsi, nyt jo 1v 9kk tyttö. Tämä suuri ihme on herättänyt myös minussa suuria tunteita.Kun tämä pieni ihme syntyi keväällä 2015, sain hänet syliini jo samana päivänä kun hän oli syntynyt. Se oli tietysti suuri ilo ja ihmetys minulle ja tunsin suurta kiitollisuutta ja ylpeyttä siitä, että tyttäreni oli miehensä kanssa antanut minulle niin suuren lahjan. Tunnetta ei voi sanoin kuvailla, niin ihanaa pitää oman tyttären lasta sylissä ja nähdä myös vanhempien onni.

Piakkoin pienen tytön syntymän jälkeen koin taas voimakkaita tunteita pitäessäni häntä sylissä. Tunsin hetkellistä selittämätöntä haikeutta ja surua katsoessani tuota viatonta ja avutonta vauvaa sylissäni. Itkin…Jokin liikahti sisälläni. Ikään kuin tuo pieni tyttö olisi syntynyt avaamaan minussa olevaa tiedostamatonta ja käsittelemätöntä. Tiedostin, että lapsi kosketti minun omaa sisäistä lastani, joka kaipaa vielä hoitamista, turvallisuutta ja avautumista. Tämä pieni ihme syntyi avaamaan oman mumminsa ja monen muunkin sisäistä lasta, eheyttämään sitä entistä ehyemmäksi, kevyemmäksi ja iloisemmaksi tämän kaiken suorittamisen keskellä. 

Tiedän, että se ilo on kadonnut minulta jo sukupolvien saatossa ja omakaan elämä ei ole tukenut vapaata, kevyttä ja iloista elämää. Onhan tämä suorittamisen malli ja pakko juurtunut jo sota-aikana naiseen ja se on juurtunut sinne niin syvälle, että sitä on vaikea muuttaa. Kiitos omien lasten ja tulevien lastenlasten, jotka avaavat näitä lukkoja ja auttavat muuttamaan suorittamisen mallia. Lapsi opettaa täydellistä läsnäoloa ja lapsen kanssa saa hölmöillä, pelleillä ja kikattaa, joka taas hoitaa sisäisen lapsen iloa. Tunnen itseni niin vapaaksi, kun olen pienen lapsen kanssa. Saan olla juuri se, joka olen.

Lapsenlapseni herättää myös muistot omien lasteni lapsuudesta, omasta äitiydestäni, omista virheistäni, omasta vanhemmuudestani ja kehittymättömyydestäni, mutta myös suurista onnistumisistani. Tämä on myös minulle uusi mahdollisuus olla itselleni armollinen ja myötätuntoinen ja antaa anteeksi kaikki ne virheet, joita olen tehnyt.

Tämä lapsi nostaa myös kaikki ne ihanat muistot, jotka olen kokenut omien kolmen lapseni kanssa. Muistot ovat välillä hautautuneet jonnekin piiloon, mutta nyt taas aukeavat ja tuovat iloa elämääni. Voin muistella ihania aikoja, jotka olen kokenut kolmen rakkaan tyttäreni kanssa. Nyt voin olla ylpeä myös saavutuksestani, kaikki niin mahtavia, vastuuntuntoisia tyttöjä. Olen ylpeä heistä ja he voivat olla ylpeitä itsestään. Kehuminen ei ylpistä, on minun mottoni!

Erään kerran, kun olin tyttäreni luona, lajittelimme yhdessä heidän pyykkejään, koska halusin olla avuksi. Lapsi leikki vieressä omia leikkejään. Yhtäkkiä tulvahti sydämestäni jokin tunne ja nousi kyyneleinä ulos. Tunnistin sen suureksi kaipaukseksi, suureksi tyhjiöksi, joksikin, josta olin jäänyt paitsi.

Menetin oman äitini, kun esikoiseni oli vuoden ikäinen. Suru oli silloin suuri ja kaipasin oman äidin tukea. Nyt tämä kaipaus nousi surun tulvahduksena ulos ja kykenin tuntemaan onnea ja iloa siitä, että nyt on toisin. Nyt saan auttaa ja tukea lapsiani, toivottavasti vielä pitkään. Tyttäreni halasi minua empaattisesti kun kerroin tunteistani.

Nyt ymmärrän, kuinka tärkeä olen lapselleni myös hänen tässä elämän vaiheessaan. Kuinka voinkaan olla nyt hänen tukenaan, kun hän sitä pyytää ja tarvitsee. Avun pyytäminen ei ole aina helppoa, sen tiedän itsekin. Aina pitäisi vaan selvitä, koska selviytymisen malli on niin syvällä. Olen itse opettelemalla opetellut avun pyytämisen taidon ja toivon, että lapseni oppivat sen myös.

Ymmärrän, kuinka tärkeä on äidin rooli koko lapsen elämän ajan. Mitä on olla olemassa, vaikka olemme irti toisistamme ja elämme omaa elämäämme. Olla tukena, kun sitä tarvitaan ja tehdä omat rajat, kun niitä tarvitsee tehdä. Itse haluan elää myös omaa elämääni ja olla terveesti itsekäs mummi, jolla on muitakin elämäntehtäviä kuin mummius.

Minulla ei ole poikaa, joten voin puhua vain äiti-tytär suhteesta. Minusta tuntuu siltä, että suhteemme läheni jo tyttäreni raskauden aikana ja suhde on vielä syventynyt tämän uuden pienen ihmeen syntymän jälkeen. Tuntuu hyvältä ja arvokkaalta, kun voin olla oppaana tällä pitkällä tiellä lapseni rinnalla, vaikka sisälläni vieläkin on nuoren naisen kaipaus oman äidin tuesta ja opastuksesta vastaavassa tilanteessa. Uskon, että eheydyn mummiuteni kautta siitä tuskasta ja surusta, joka vielä sisälläni puristaa.Tiedän, että äitini on ollut minulle näkymättömänä tukena kuolemastaan lähtien, vaikka hän ei ole ollut fyysisesti läsnä. Olen saanut kokea hänen läsnäolonsa ja tukensa monissa haastavissa tilanteissa ja uskon että hän on ollut henkisenä oppaanani matkallani muiden ihmisten auttajaksi.

Elämä on runsasta ja ihanaa ja nyt jo odottelemme pienen poikavauvan syntymää, veljeä pienelle tytölle. ​​

Tervetuloa seuraamaan kirjoituksiani!
​Tarja

Lisää kirjoittajalta Naiseuden Voima

JUTTUTUOKIO: Tinna Pehkonen

Suositun Masentunut mutsi- blogin Tinna kertoo siitä millaista on elämä yksinhuoltaja, joka...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.