Miten tästä talvesta selvitään?

Olin juuri päässyt sinuiksi syksyn kanssa ja tehnyt sille tilaa. Kirjoittanut blogitekstini irtipäästämisestä ja syksystä.  Visualisoinut, unelmoinut ja nauttinut lehtikasoissa kahlaamisen äänistä. Yritin jopa nauhoittaa haisaappaideni kahinaa vaahteranlehtikasassa, mutta se ei kuulostanut kotona enää yhtään niin hyvältä. Aah, ihana syksy!

Sitten ne tulivat. Yhtäaikaa, yllättäen. PMS-oireet ja ensilumi. Kun äärimmäinen ärsytys kaikkea kohtaan ja ällöttävän märkä valkoinen taivaalta satava aine kohtaavat, ei voi seurata kuin negatiivisuuden kierre. Pinnaa kiristää ja varpaita paleltaa. Työmatkalla loskassa ja tuulessa kävellessä palelee, mutta julkisten liikennevälineiden kyytiin hypätessä hiki valuu untuvatakin alla ja kurkkua kuristaa. Pipo valuu silmille ja meikit poskille. Jos pystyisin sietämään edes hiukan kosteita lapasia ja olisin kyennyt pyörittämään käsissäni lumipalloja, olisi muutama lentänyt jonkun epäonnisen päälle. Niin sapetti tämä koko maailma.

Kävin suurta sisäistä kamppailua talven tulosta. “Talvi on pukeutumis- ja asennekysymys”. Katselin kaduilla lapsia, jotka fiilistelivät lumisadetta ja raahasivat mukanaan pulkkia ja liukureita. Ärsytti se toppahaalareista syntyvä kahina, kun niiden lahkeet osuivat toisiinsa.

Ärsyttävän onnelliset lapset, ärsyttävä talvi ja vielä suurempi ärsyynnys, kun tajuan ärsyyntäväni tällaisista asioista

Aloin miettiä omaa lapsuuttani ja koitin löytää muistoistani lapsenomaista suhtautumista talveen ja mahdollisesti pyrkiä siirtämään sitä nykypäivään. Vastassa oli umpikuja.

 

Lapsena talvi tarkoitti hiihtokilpailuja. Sitä nöyryyttävää ja häpeällistä vuosittaista tapahtumaa, jonka ainut funktio oli muistuttaa minua kerran vuodessa siitä, että “kyllä, olen luokkani hitain hiihtäjä”. Koulun hiihtokilpailut sijoittuivat aina ystävänpäivän aikaan, joten monen monta kuukautta ensilumen tulon jälkeen kerkesin repiä stressiä talven ultimaattisesta kohokohdasta. Paras hiihtämiseen liittyvä muisto oli, kun juuri hiihtokilpailupäivänä linja-auto ajoi ojaan, enkä päässyt kouluun. Raittiusseuran hiihtokilpailuissa tulin kerran hopealle ja voittolusikka on edelleen tallessa! Osallistujia oli sarjassani minun lisäksi vain kaksi ja pronssille jäävä taisi olla itseäni aika reippaasti nuorempi…

Leikkiminen ei ollut suurinta osaamisalaani lapsena, etenkään talvella ja ulkona. Katselin vierestä kun vanhempani rakensivat minulle ahkerasti lumiukkoja ja lumihevosia. Muistan nähneeni jossain lastenohjelmassa lumilabyrintin, ja tamppasin päiväkaupalla (todennäköisesti tunnin tai kaksi) sitä nurmikolle. Sitten iski tenkkapoo, mitä siellä kuuluu leikkiä? Googlea ei ollut käytössä ja todennäköisesti lähdin sisälle ennen kuin mielikuvitus alkoi raksuttaa.

Vihasin sitä fiilistä, kun vitalisposkia paleli, räkä alkoi valua nenästä ja yrittäessä pyyhkiä sitä pois lumisilla lapasilla koko naamasta tuli märkä. Housun lahkeen tai hihan suusta paljaalle iholle työntyvä lumi oli kamala asia, samoin se jos ei ollut päällä toppahaalaria ja lunta pääsi selkään. Violetissa Lassie-haalarissa oli korkea kaulus ja yrittäessäni saada poskia syvemmälle kauluksen uumeniin en voinut vastustaa kiusasta koittaa kielellä jääkylmää vetoketjua….

Näitä juttuja kelaillessani, ajattelin, että ei ole ihme, jos suhtautumiseni talveen ei ole koskaan muuttunut; olen omalla suhtautumisellani ajatellut sen jo piloille ennen kuin se on ehtinyt edes alkaa!

Olen tiedostamattomasti kantanut mukanani negatiivisia ajatuksia talvesta ja sen kurjuudesta ja sillä tavalla varmistanut, että talvet toistavat itseään ärsyttävinä ajanjaksoina myös jatkossa. Jos vuodesta toiseen toistan itselleni (ja muille) kuinka kamalaa aikaa talvi on, niin kamalana se pysyy myös jatkossa.

On siis aika luoda uusia uskomuksia talvesta!  Omat ajatukset voi todella valita! Voin valita, haluanko syöttää itselleni seuraavatkin 30 vuotta ajatuksia talven heikkouksista ja pitää huolen siitä, ettei se ikinä tule olemaan kohdallani mukavaa ja antoisaa aikaa. Vai haluanko valita korkeavärähteisempiä ja innostavampia ajatuksia, jolloin pystyn luomaan talven itselleni täysin uudelleen ja löytämään vuodenajan siisteyden ja kauneuden?

Otsikosta huolimatta en halua selviytyä tästä talvesta, haluan elää sen kuten minkä tahansa muunkin vuoden ajan. Pahimmassa tapauksessa talvi kestää vielä seuraavat puoli vuotta, joten olisi ajan haaskausta pistää elämän ilolle stoppi siksi aikaa pelkästään sen vuoksi, ettei talvi ole paras kaverini. Olisi siistiä pystyä nauttimaan elämästä jokseenkin koko vuoden, eikä aina talven tultua haaveilla lottovoitosta ja Fidzillä asumisesta.

Kevät tulee kyllä, mutta myöskään tulevaisuudessa eläminen ei nyt maistuisi. Se on pois tästä hetkestä, tästä talvesta. Ja mitä kaikkea siistiä voisinkaan ehtiä tekemään ja kokemaan talven aikana, jos antaisin sille kerrankin mahdollisuuden, enkä pitäisi sitä syynä murjottaa!

Mitkä ovat sinun kikkakolmosesi talvesta nauttimiseen?

Lisää kirjoittajalta Linnun lailla/ Henna Tsutsunen

Muutetaan uskomuksiamme!

“Mä nyt vaan oon tällainen!” Kuinka moni voi myöntää käyttäneensä tuota lausetta...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.