Miten päädyin kodittomaksi?

Asunnottomia voi olla monenlaisia. Ensisijaisesti sanasta tulee ehkä mieleen joku laitapuolen kulkija, jolla on isompia ongelmia elämässä, eikä kotia. Kodittomia on kuitenkin myös esimerkiksi nuoret aikuiset, jotka asuvat vielä vanhempien nurkissa, kun eivät ole saaneet omaa asuntoa, tai opiskelijat, jotka odottavat saavansa opiskelija-asunnon, kun vapailta markkinoilta ei ole varaa vuokrata kämppää.

Sitten on me, sisäilmapakolaiset, jotka erilaisten sisäilman ongelmien vuoksi ovat asunnottomia, kun eivät löydä markkinoilta sisäilmaltaan ja materiaaleiltaan tarpeeksi puhdasta asuntoa. Minä olen yksi tällainen pakolainen. Yksi niistä arvioidusta kahdestakymmenestätuhannesta, jotka menettäneet kotinsa sekä pahimmillaan myös omaisuutensa sisäilman vuoksi ja elämä on mennyt uusiksi.

 

Tässä tarinani, miten minä päädyin kodittomaksi 22-vuotiaana, ja jouduin jättämään yliopisto-opintoni kesken, sekä suunnittelemaan koko elämäni ihan uusiksi.

 

Vuonna 2015 Asuin Etelä-Haagassa, Helsingissä, 9kk määräaikaisella vuokrasopimuksella erään kämppiksen kanssa. Opiskelin yliopistossa. Oireilin koko vuoden, mutta en ymmärtänyt syytä. Luulin sen johtuvan stressistä. Viimeisellä asuinviikolla ystäväni, homeherkkä Minna tuli käymään ja totesi talon olevan homeessa. Just. Se selitti kaiken. Muutin tästä suoraan lapsuudenkotiini isäni luo loppuvuodeksi, tarkoituksenani toipua oireista ja asunnon aiheuttamasta uupumuksesta. Pian huomasin etten kertakaikkiaan fyysisesti jaksa lähteä takaisin opiskelemaan, vaan jäin pitemmäksi aikaa aloilleni.

 

Alkuvuonna 2016 ymmärsin lapsuudenkotini olevan vielä pahemmin sisäilmaongelmainen kuin edellinen vuokrakämppä, kun vointini huononi entisestään. Lopulta hyvin, hyvin rajujen fyysisten ja neurologisten homeoireiden vuoksi jouduin lähtemään pois lapsuudenkodistani evakkoon. Vointini parani ollessani muualla ja tajusin etten voi enää palata lapsuudenkotiini. Minun piti myös heittää aivan kaikki mukana kulkenut omaisuus pois läppäriä myöten, koska oireilin jo tavaroista niin rajusti. (Läppärin toki myin, samoin kuin kamerani, mutta muut tavarat kosmetiikkaa sekä vaatteita myöten lähti aikalailla roskiin. Suoraan sanoen identiteettini meni roskiin). Uusia vaatteita sain ystäviltä ja osan ostin itse. Pidin kuitenkin pienet haikeat hautajaiset entiselle elämälleni lauttasaarelaisessa roskakatoksessa heittäessäni menneisyyteni roskikseen. Se oli hyvin vaikeaa. Loputkin pysyvät ja tutut asiat hävisivät elämästäni sillä hetkellä. Olin täysin auki ja hajalla.

 

Yhdessä  vaiheessa omistamani tavarani mahtuivat hedelmäpussiin. Hammasharja, tahna ja pankkikortti, ja vaatteet jotka oli päällä, olivat ainoa omaisuuteni. Ja ovat olleet monta kertaa sen jälkeen.

 

Evakkoon lähdettyäni olin 3 viikkoa asunnoton, tietämättä minne mennä, eri kaupungeissa, eri ystävillä; yö siellä ja toinen täällä. Lääkärit eivät osanneet sanoa mitään tai ymmärsin rivien välistä heidän tarkoittavan että kuvittelin oireeni. Kaikki läheisenikään eivät ymmärtäneet minua tai tilannettani. Se oli raskainta. Ei ollut mitään paikkaa minne mennä, ei turvaa, olo kokoajan huonompaan suuntaan mennen. Tämä oli yhtä elämäni kauhistuttavinta aikaa. Pimeydessä, tyhjyydessä ilman mitään mistä pitää kiinni. Ehkä paras kuvaus on, että tuo aika tuntui kuin pitkältä, tummalta yöltä, jossa leijun avaruudessa eikä kukaan kuule eikä näe, vaikka huutaisinkin.

 

Räpiköin paikasta toiseen ja hetkestä toiseen, ja vihdoin 3 viikon asunnottomuus päättyi, kun päädyin Minnan luo, joka oli se luonani käynyt toinen herkistynyt tyyppi. Hän oli pystynyt jo vuoden asumaan tässä uudehkon talon kämpässä. Sain luvan muuttaa asuntoon, ja asuin tässä helsinkiläisessä kimppakämpässä olohuoneessa sohvan takana ja myöhemmin loput ajasta parvekkeella (kohta lisää miksi). Elämäni rajuimpia kokemuksia oli myös ensimmäiset vaiheet toipumisessa, kun olin päässyt pois rajuimmasta altisteesta (se apsuudenkotini). Jouduin olemaan kuukauden neljän seinän sisällä voimatta käydä edes kaupassa hyvin rajujen oireiden vuoksi. Tiputuksessakin tuli oltua. Miksi oireet olivat niin rajut; uskon, että lapsuudenkotini alapohja on aivan pilalla. Todennäköisesti siellä kasvaa mm. sädesientä, joka on itseasiassa rihmamaisesti kasvava aktinobakteeri, jonka tuottama myrkky, mykotoksiini nimeltä valinomysiini voi esim. räjäyttää solujen energiakeskuksia mitokondrioita ja tuhota valkosoluja. Tämä sädesieni voi myös jäädä elämään elimistössä. Luulen, että minun tapauksessani kyse oli myös tästä, asuinhan pari vuosikymmentä siinä talossa. Keho tuntui sykkivän tulehdustilassa, kuin jokin ylimääräinen eliö vaurioittaisi kudoksiani. Siltä se tuntui. Evakkoon lähdettyäni meni vuosi, että tuo tunne poistui täysin eikä sitä enää ole, kuin pahimmissa hometaloissa vieraillessa hetkellisesti käydessä. Siitä on tultu pitkälle ja muistelen kauhulla sitä oloa ja epätietoisuutta mistä olo ylipäätään johtui. Nyt onneksi ymmärrän kyseessä olleen homeongelmat ja selityksen siihen.

 

Loikoilin paljon sohvalla kimppakämpässä. Leväten meni moni päivä, paritkin päikkärit nukkuen joka päivä kun voimia ei ollut muuhun. Toipumistie oli pitkä.

 

Kesä 2016 Monen mutkan kautta vointini oli lopulta parempi tässä kimppakämpässä. Kuitenkin aloimme kämppikseni kanssa oireilla uudelleen, ja koettuemme huoltoyhtiöltä tiedon pimittämistä saimme lopulta tietää, että talon ilmastointilaite on epäilyksemme vahvistaen rikki, ja varaosaa odotetaan. [Huom. kun uudessa talossa menee koneellinen ilmanvaihto nurin, putkiin kertyvät mikrobit ja muut kivat eliöt alkavat kasvaa; käynnistettäessä koje uudelleen kaikki myrkyt puhalletaan suoraan ihmisten koteihin, jos putkistojen nuohousta ei tehdä ennen uudelleenkäyttöönottoa.] Ihmekös kun oli huono hengittää. Minä asuin parvekkeella pari kuukautta ja kämppikseni nukkui huoneessaan suoraan avoimen ikkunan vieressä saadakseen happea. Lopulta päätimme molemmat lähteä, kun totesimme että olo menee vain huonompaan suuntaan tuolla asunnossa eikä parannusta ollut luvassa. (Nyt luulen, että kyseistä taloa rakennettaessa ei kuivaketju ole ollut koskaan ollut pitävä; se oli ihan varmasti jo rakennusvaiheessa saanut kosteutta. Sen haistaa rapussa jo tiettynä tuoksuna minkä olen myöhemmin oppinut.)

 

Lähdimme Minnan kanssa tuosta asunnosta syksyllä, elokuussa 2016, enkä ole sen jälkeen löytänyt itselleni tarpeeksi tervettä kotia, jossa pystyisin olla yli 7 päivää. Viikko on pisin aika, mitä pystyn samassa paikassa olemaan jos siellä on mitään ongelmaa. Sen jälkeen herkistyn kyseiselle homeelle niin pahasti etten pysty pahimmassa tapauksessa enää lainkaan olemaan asunnossa.

 

Sain oppia tämän monessa paikassa ja lopuksi ihan kantapään kautta, kun helmikuussa 2017 yritin vuokrata yhden huoneen kimppakämpästä, mutta viikon jälkeen aloin voida huonosti ja lopulta jouduin viimeisen yön nukkumaan siellä 7 hengen kimppakämpän keittiössä (enkä edes tuntenut kaikkia asukkaita), koska voin niin voimakkaasti pahoin omassa huoneessani. Haistoin kyllä jo näytössä jonkun tietyn tuoksun, mutta luulin että se oli parfyymi. Olin väärässä. Halusin uskoa, että asunto oli hyvä, vaan ei ollut, todellakaan. Myös kylppärisssä tuoksui vahvasti homeelta. Olen varma, että siellä on kosteusvaurio.

 

Toisen huoneen alivuokrasin kesällä 2017, ja tiesin jo sopimusta allekirjoittaessa ettei se olisi hyvä. Käteni ei olisi mitenkään halunnut allekirjoittaa sopimusta, jouduin vaivoin pakottamaan itseni tekemään sen. Mutta paluuta ei ollut, tai niin ajattelin, kun olin suullisesti jo lupautunut alivuokraamaan asunnon. Tiesin sisimmässäni että päätös ei ehkä nyt ollut oikea. Alussa oli ok, mutta viikon jälkeen alkoi olo huonontua kunnolla. Ei ollut oikea päätös, olisi pitänyt tietää että intuitio on enemmän oikeassa kuin mieli. Olin koko kesäkuun vihainen päätöksestäni mutta sinnittelin kämpässä. Se oli ainakin hetken “oma” paikka, joskin voin sielläkin tosi huonosti loppukuuta kohden. Painoni alkoi nousta ilman syytä ja olo oli vain tosi kehno ja aina parani ollessani pois. Yritin olla ulkona mahdollisimman paljon sekä muualla, mutta viileiden ilmojen takia vaikeaa se oli. Helpotus oli suuri kun pääsin heinäkuun alussa lähtemään.

 

Eräs yösijan vaihto vuodelta 2017. Rinkka oli hetken aikaa lainassa ystävältä; iso apu kodittomalle!

Sen jälkeen en ole vuokrannut asuntoja. Olen ollut koditon. Tätä kirjoittaessa olen ollut kaikki pätkät yhteenlaskettuna asunnoton noin 13 kk. Toki asuntoja olen käynyt kurkkimassa, ja selaamassa netistä, mutta näen jo kuvista mikä asunto sopii ja mikä ei. No, niitä sopivia ei kyllä montaa ole ollut, mutta pointtina että aistin aikalailla jo kuvista mikä on potentiaalinen ja mikä ei. Tähän mennessä yksikään ei ole ollut, mihin olisi vielä varaa ja sopivalla paikalla tai paikkakunnalla. Nimimerkillä Helsingin Eirassa olisi yksi hyvältä tuntuva kivitalon asunto, mutta vuokrakin oli sitä luokkaa että pienituloisella ei yksinkertaisesti ole mahdollista asua niin arvokkaassa kämpässä. Kaipaan lisäksi metsää ja luntoa lähelleni, joten Eira ei senkään puolesta olisi paras. Toki kompromisseja täytyy elämässä tehdä, mutta voin yleisesti parhaiten metsässä liikkuessa, joten olisi suositeltavaa jos sellainen olisi kotini ihan vieressä.

 

Kaikista asunnoista missä olen vieraillut tai ollut yötä, terveitä on ollut yhteensä 6 (kuusi) kappaletta. Olen siis tähän mennessä nukkunut 52 eri paikassa ja 14 eri paikkakunnalla, sekä vieraillut vielä useammassa, joten terveiden talojen prosenttiluku on hyvin pieni. Näistä terveiksi tuntemistani asunnoista kolme on  1900-1910 välillä rakennetuista kivitaloista sisäpihan puolella; yksi oli puinen saunamökki ja yksi terve rintamamiestalo, sekä yksi kerrostaloneliö terveestä taloyhtiöstä. Yhteensä 6. Niin. Ei kovin montaa 1,5 vuoden ajalta.

Terveen kodin tunnistaa olosta. Sisälle tultua tiedän heti ensimmäisistä henkäyksistä onko talo terve tai ei. Pidempään ollessa olo on erinomainen, elinvoimainen, hehkuva ja energinen, oma itseni. Maailman onnellisin kuvaa myös hyvin tilaa kun on puhtaissa tiloissa. 🙂 On vaan niiiin hyvä olo, että pelkästään se hymyilyttää. Ei tarvitse muuta, kuin terveen asunnon, että olo olisi hyvä. Ja sellainen kämppä on vaikea, liki mahdoton löytää. Mutta kuitenkin mahdollista. Pienet käynnit terveissä paikoissa tuovat iloa ja luottamusta, unelmia omasta terveestä kodista. Vaikka niitä harvoin onkin. Niiden avulla kuitenkin jaksaa uskoa parempaan huomiseen ja että joku päivä minä voin taas tosi hyvin ja kaikki sujuu kivasti.

 

Mutta, koska puhdasta asuntoa on vaikea löytää, olen joutunut miettimään eri vaihtoehtoja. Nyt onkin joitain suunnitelmia menossa, mutta katsotaan, aika näyttää. Jalat maassa, todellakin. En odota tai pakota mitään tapahtumaan, sillä se ei koskaan toimi pidemmän päälle. Siispä johdatuksella mennään, intuitiota kuunnellen. Ei voi muuta kuin luottaa. Kaikki kyllä järjestyy, jossain kohtaa.

 

Omaa kärsivällistyyttä on koeteltu, indeed. Mutta toki myös paljon hyvää olen saanut. Paljon paljon paljon. Luottamuksessa mennään, ei voi nyt muuta. Palaan, jos ja kun on aika, että asuntoasioissa tulee muutos. Kiitos kun luit tarinani! <3 Jatkan elämäni päivittelyä blogiin muilta osin, sikäli kuten pääsen ehkä tietokoneelle silloin tällöin eri kavereilla.

Kaunista viikkoa sinulle, ja muista että kaikkea ei aina näy päältäpäin.

 

<3 :llä, Koditon Tyttö, Maria

Hämeenlinnassa, 25.11.2017

 

Minnan nimi tekstissä muutettu

Erään hetken omaisuuteni rinkassa, 2017.

 

Ohessa vielä tiivistettynä edellä kertomani asunnottomuuden vaiheet.

  • Vuosi 2015 Homeisessa vuokra-asunnossa 9kk, jossa sain viimeisellä viikolla tietää olevan hometta; muutto joulukuussa lapsuudenkotiini.
  • 2016 Alkuvuosi: olo alkoi radikaalisti huonontua, havaitsin että lapsuudenkoti on homeessa.
    • Evakkoon maalis-huhtikuussa. (-> asunnoton 3vk)
    • Toukokuussa Lauttasaaren kimppakämppä
    • Elokuun lopulla muutto pois. (-> Syyskuu-helmikuu asunnoton)
  • 2017 Helmikuu: vuokrahuone kimppakämpästä 2vk. (-> Asunnoton helmikuu-kesäkuu)
    • Kesäkuussa alivuokrahuone 1kk. (-> asunnoton heinäkuu-tähän asti)
Lisää kirjoittajalta Koditon tyttö / Maria Tuominen

Elämän laineilla

Mitä, jos antautuisikin elämän laineille. Sen keinuville, leppoisille aalloille, jotka kuljettavat sinua...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.