Mitä tehdä, kun läheinen masentuu?

Masennus on todella yleinen sairaus, mutta edelleen siitä puhutaan liian vähän. Usein tuntuu että monet eivät oikeasti ymmärrä mistä on kyse. Masennus on pahimmillaan erittäin lamaannuttava tila, jossa pelkkä seinään tuijottaminen vie voimat niin, ettei jaksa mennä vessaan. Kuinka sitten suhtautua, jos läheinen ihminen masentuu?

 

Ole läsnä ja kuuntele

Jos haluat auttaa masentunutta läheistä, tee selväksi että olet tässä häntä varten, kuuntelet ja lohdutat. Voit sanoa että olet täällä häntä varten ja sinulle voi soittaa vaikka yöllä jos siltä tuntuu. Pahimpana itse olen pitänyt kauniita korulauseita ja latteuksia, joilla yritetään hyväntahtoisesti tsempata masentunut piristymään. Masentunut myös syyllistyy ja ottaa itseensä todella helposti ja saattaa suuttua hyvääkin tarkoittavista neuvoista. Se että kehotetaan ylös, ulos ja lenkille voi tuntua vähättelyltä ja vittuilulta, kun ei jaksa lähteä mihinkään. Masentunut tuntee syyllisyyttä ja häpeää siitä että ei jaksa toimia kuten muut. Usein ihmiset kehottavat liikkumaan, ja tietysti joillekin se voi auttaa. Lievään masennukseen voi auttaa esimerkiksi kevyt kävelylenkki, ja toisilla kuntorääkki. Kaikille se ei kuitenkaan toimi, koska ei jaksa lähteä ulos ja liikunta voi uuvuttaa entisestään. Älä painosta mihinkään, vaan anna aikaa. Masentunut ei kykene muuttamaan ajatusmallejaan positiiviseksi yön yli. Omaan ajattelutapaan pystyy vaikuttamaan, mutta vasta toivuttuaan tarpeeksi.

 

​Älä vertaa masentuneen ongelmia muiden ongelmiin

Ihmisten elämiä ja tilanteita ei voi verrata keskenään, joten masentuneelle ei kannata alkaa saarnaamaan sodista ja nälänhädästä. Se, että naapurin Liisa on juuri menettänyt koko perheensä, ei tarkoita sitä että masennukseen sairastunut piristyy ja jaksaa mennä suihkuun. Päinvastoin, huonot uutiset ja maailman ongelmien ajattelu saattaa masentaa entsisestään. Se voi myös aiheuttaa syyllisyyttä, että miksi masennun näin pienestä kun muilla on oikeitakin ongelmia?  Kun masentaa, voi ihan pienetkin vastoinkäymiset tuntua järkyttävän isoilta, ja jos joku vähättelee niitä se saa masentuneen tuntemaan itsensä vieläkin huonommaksi. Sitä alkaa helposti miettimään, että mikä minussa on vikana kun en jaksa enkä pysty siihen mihin kaikki muut kykenevät?

Picture

Pysy läheisen vierellä, vaikka se tuntuisikin raskaalta

Masentunut ihminen voi olla joskus raskasta seuraa, mutta älä silti jätä häntä yksin. Masentuneelle on tärkeää että joku kuuntelee ja saa purkaa pahaa oloa ja ahdistuneita ajatuksia jollekin. Hän toisaalta voi vetäytyä kuoreensa eikä välttämättä jaksa lähteä ulos. Paras apu masentuneelle on läheinen joka pysyy rinnalla vaikka masentunut kiukuttelee, ei pääse ulos asunnostaan tai jaksa siivota. Se lohduttaa masentunutta, kun tietää ettei ne rakkaat ihmiset lähde mihinkään vaikka olisi kuinka kauhea olo. Voit myös tarjota apua vaikka tiskaamiseen tai kaupassa käymiseen, mutta antaa myös tilaa jos masentunut haluaa olla yksin. Muista silti, että vaikka läheinen onkin masentunut, se ei tarkoita sitä että tarvitsee sietää mitä vain. Jos tuntuu liian raskaalta, voi ehkä olla hyvä että ottaa itse hetkeksi etäisyyttä. Masentuneilla voi usein olla hyviä ja huonoja kausia. Masentunut saattaa sanoa ikävästi vaikka ei sitä henkilökohtaisesti tarkoitakaan, usein kun niille läheisille tulee kuitenkin purettua sitä pahaa oloa.

 

Auta läheinen tarvittaessa ammattiauttajalle

Masentuneena jonnekin soittaminen voi olla tosi vaikeaa. Voit tarjoutua soittamaan hänen puolestaan ammattiauttajalle tai lähteä mukaan tueksi. Masentuneena voi olla todella vaikeaa pyytää apua, ja se voi helpottaa että joku kysyy, voiko auttaa jotenkin. Jos olet tarpeeksi läheinen ja tiedät läheisesi masennuksesta tarpeeksi voit lähteä mukaan ja kertoa ammattiauttajalle hänen tilastaan. Varsinkin jos vastassa on lääkäri joka vähättelee, voi masentuneelle olla mahdotonta puolusta omaa terveydentilaansa ja kertoa siitä tarpeeksi jotta saisi apua.

Picture

Jatka itse omaa elämääsi

Jos menee liian syvälle toisen mielentiloihin voi olla mahdollista että itsekin uupuu ja masentuu, koska läheinen ei jaksa ottaa apua vastaan, tai masennus kestää vuosia. Masennus saattaa kestää kauankin eivätkä kaikki välttämättä toivu koskaan kunnolla. Jatka siis itse myös omaa elämääsi ja tee mieleisiä asioita, jotta et uupuisi. Jos väsyt, et jaksa auttaa myöskään muita. Ei ole tarkoitus että läheinen ottaa pelastajan roolin ja uupuu, vaan sitä varten ovat ammattiauttajat. Kukaan ei voi myöskään omasta hyvästä tahdostaan parantaa muita, vaikka kuinka haluaisi. Vaikka läheinen onkin masentunut, se ei tarkoita sitä ettet itse saisi nauttia omasta elämästäsi.

 

Auta myös itseäsi

Jos läheisestä alkaa tuntua raskaalta, jos esimerkiksi puoliso tai oma lapsi masentuu voi olla ammattiauttajasta apua läheisellekin. Läheiselle voi tulla katkeruutta, vihaa, uupumusta, riittämättömyyden tunteita. On vaikeaa yrittää jaksaa olla toisen tukena, jos toinen ei edes halua hakea apua. Se voi masentuneelle olla vaikeaa, koska ei ole helppoa myöntää edes itselleen että on masentunut. Näitä tunteita voi olla hyvä purkaa jollekin, jotta itsekin jaksaisi paremmin.

Picture

Älä kauhistele lääkitystä

Masentunutta ei auta lääkkeiden ja niiden sivuvaikutusten kauhistelu. Joillekin masennuslääkkeet ovat pelastus jonka avulla saa itsensä edes pukemaan vaatteet ylleen, ja joillekin ne eivät sovi ollenkaan. Jos masentunut syö lääkkeitä, hänellä on siihen lääkäriltä saadut ohjeet ja ne luultavasti auttavat hänen oloonsa.

 

Masennus on sairaus

Masentunut ei tahallaan ole negatiivinen ja hankala, vaan masennus on sairaus joka voi vaatia lääkkeitä, terapiaa ja aikaa toipumiseen. Masennus ei ole ihmisen oma valinta eikä siihen yleensä voi ainakaan pahimmassa vaiheessa itse vaikuttaa.  Se on salakavala sairaus joka usein hiipii ylle huomaamatta ja lopulta voi syödä ihmisen sisältäpäin. Se on sairaus ja vaatii hoitoa, ja sitä ei kannata väheksyä.

 

Miten puhua masentuneelle?

Voinko kertoa arkisista asioistani masentuneelle, kiinnostaako häntä ollenkaan? Masentunut ei välttämättä jaksa puhua omista ongelmistaan koko ajan vaan haluaakin kuulla muiden kuulumisia. Masentuneesta saattaa tuntua hankalalta jos huomio porukassa kiinnittyy vain hänen sairauteensa. Porukassa voi olla ihan normaalisti eikä tarvitse koko ajan varoa sanomisiaan (vaikka yllä kerroinkin, mitä sanomisia kannattaa välttää). Älä kuitenkaan kaada kaikkia ongelmiasi masentuneen läheisen harteille, koska hän ei ehkä jaksa ottaa niitä vastaan. Voit kysyä masentuneelta kuulumisia, mutta älä oleta että hän jaksaisi kertoa niistä. Masentuneelle voi olla todella raskasta koko ajan selvitellä muille omaa oloaan. Itsestäni parasta on, kun saan välillä ystävieni kanssa unohtaa koko masennuksen hetkeksi ja nauraa ja olla kuten ennen sairastumistani.

Masentunut mutsi Facebookissa ja Instagramissa 
Lisää kirjoittajalta Masentunut mutsi

Training for Warriors Challenge -kurssin lopputunnelmia

Kahden kuukauden pituinen Challenge on nyt ohi. Kaksi kuukautta, kaksi kertaa viikossa...
Lue lisää

1 Kommentti

  • Hei jätin sulle kommenttia erityisherkkä tekstiisi, olisin kiitollinen jos katsot sen ja vastaat jos ehdit!:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.