Mitä tarkoittaa liikunta myönteinen koti?

 

Pienen lapsen tai lapsien kanssa ei aina pääsee treenamaan siloin kun itse haluaisi. Monesti huonojen kelien aikaa syksyisin ja talvisin ei kauhean mielellään myöskään lähtisi pitkiksi ajoiksi ulos lasten kanssa. Tämän takia äiti saattaa tulla mökkihöperöksi puhumattakaan lasten tarpeesta saada purkaa energiaansa johonkin. Meillä ollaan uuden asunnon myötä ajateltu tämä asia siltä kantilta että kotona täytyy voida temmeltää vapaasti. Olen nimennyt asuntomme liikuntamyönteiseksi kodiksi.

Mitä liikunnallinen koti sitten tarkoittaa? No, mulle se tarkoittaa sitä että on tilaa temmeltää sekä sitä, että lasten ei tarvitse pelätä koko ajan rikkovansa jotakin. Lisäksi muutamia aivan loistavia kotiliikunta välineitä on hyvä olla näkyvillä, jolloin niitä myöskin suuremmalla todennäköisyydellä käyttää. Aktiivisessa kodissa viihtyy niin lapset kuin aikuisetkin. Seuraavassa havannoin kuvin millasia juttuja tulee tehtyä päivän mittaan liikuntamyönteisessä kodissa.

Picture

Pidän käsillä seisomisesta tosi paljon. Tällä yksinkertaisella teolla on myös paljon terveyshyötyjä kuten kehonhallinnan lisääntyminen sekä lymfa järjestelmän aktivointi. Tarvitsen tuen seisontaa, joten seinä mihin nojata on hyvä olla helpossa paikkaa ja tietysti vapaa tavaroista ja tauluista.

Picture

Picture

  • Kahvakuulailun etuihin kuuluu ehdottomasti se, että sillä pystyy harjoittelemaan oikeastaan ihan missä vaan. Se kulkee myös tosi kätevästi auton takakontissa mukana. Pienet heiluttelut kesken arkirutiinien tuo rankaa ja päivään eloa.

Picture

Picture

Voimapyörä on löytynyt meidän kotitreenivälineistä jo vuosikymmenen. Erittäin kätevä ja hauska tapa treenata vatsalihaksia. Aika rankka liike ja jos päätyy tällä välineellä tekemään, niin kannattaa kiinnittää erityishuomiota ettei selkä mene notkolle.

Picture

Picture

Jumppapallo on ja pysyy sisutuksessa. Pallo on niin moni käyttöinen, että siitä ei hevillä voi luopua vaikka välillä tuntuukin siltä, että se on edessä. Pallon kanssa voi harjoittaatasapainoa ja syviä tukilihaksia, sekä se on loistava “tuoli” esim. työskennellessä koneella. Pienen vauvan kanssa aivan must tuote, kevyt pomppiminen pallon päällä saa vauvan kuin vauvan rauhoittumaan. Synnytyksessä ja raskaana ollessa myös todella hyödyllinen kapistus. Haittapuoleksi voisi laskea myös sen, että kun isommat lapset innostumaan leikkimään pallolla on äänihaitta melkoinen, sekä pienemmät lapset jää helpolla ison pallon jalkoihin.

Picture

Picture

Kodin tärkein sisustuselementti on voimistelurenkaat katosta. Aivan mahtava keksintö nämä renkaat! Noilla pystyy tekemään niin monipuolisesti koko keholle juttuja, että salitreenit voi jättää suosiolla väliin. Teen eri juttuja pitkin päivää niillä ollessani kotosalla. Näitä voin suositella kaikkiin lapsiperheisiin! Lapsien kehonhallinta kasvaa kun he saavat roikkua jossakin.

Picture

Gynstickiä tulee harvoin hyödynntettyä vaikka sekin on ollut meillä pitkään. Eniten olen käyttänyt sitä Oliverin syntymän jälkeen harjoittelua aloittaessani kotosalla, sen turvallisuuden vuoksi. 

Picture

Picture

Vastaus kysymykseen miksi äidit ovat niin vahvoja? Tietenkin sen takia että 15kg “kahvakuulan” nosteleminen pitkin päivää vahvistaa yläkehoa kummasti. Lapset nauttivat jostain kumman syystä tästä paljon ja nauruilta ei voi välttyä =D

Picture

Kehon huolto välineinä mobbauspallo ja putkirulla ovat ehdottomia. Availen niillä alaselkääni joka päivä. Rullailusetit ei tarvitse olla mitenkään pitkiä vaan säännöllinen rullailu on oleellisempaa sekä pitää paikat letkeinä. Laadukkaita rullia voit ostaa täältä ja “naiseuden voima”- koodilla saat niistä 10% alennusta. Jos rullailu kiinnostaa niin voit käydä lukemassa tämän tekstin.

Haluan antaa lapselleni jo pienestä pitäen mallin kuinka aktiivinen liikunallinen elämä kuuluu arkeen luonnollisesti. Oman esimerkin voima on todella suuri! Kannattaa miettiä miten pienillä muutoksilla saisi omasta kodistaan liikunnallisemman sekä millaisia pieniä juttuja voisi tehdä arjessa liikunta määrän kasvattamiseen?

<3:lla
Elina

Lisää kirjoittajalta Mielen ja kehon vapaus

Millainen on menestyjä ja pystyykö sen näkemään ulkopuolelta?

Ensiksi täytyyi määritellä mitä menestys on ja annatko muiden vaikuttaa siihen miten...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.