Mitä sitten kun unelmat eivät toteudukkaan?

Suurimalla osalla meistä varmasti löytyy lapsuudesta se hetki kun kauan toivottu unelma uudesta lelusta tai jostain muusta ihanasta ja toivotusta asiasta toteutuu.Ensin odotusta, sitten jännitystä ja lopulta onnea sekä iloa unelman toteutumisesta. Kunnes joku uusi unelma tai toive täyttää mielen ja kaikki  alkaa alusta.

Lapsuudessa mulla ei ollut suuria määriä leluja enkä oikeastaan edes muista varhaislapsuudesta mitään erityistä lelua jolla olisin leikkinyt. Muutamia eläinkirjoja muistan rakastaneeni hyvin paljon ja niitä selailin vaikka en lukea vielä osannutkaan.

Yksi mun varhaislapsuuden  muistoista on se , kun mun äitini vei mut lelukauppaan.Pieni lelukauppa oli täynnä leluja sekä pelejä ja se tuoksui uudelle sekä jännittävälle.Äidillä oli hirveä kiire jonnekkin ja muistan hänen kireytensä kun hän kertoi minulle, että saan valita jonkun lelun itselleni.

Jokaisen lapsen toiveunelma  on päästä itse valitsemaan unelma lelunsa.Muistan hyvin elävästi sen tunteen kun mietin minkä lelun itselleni tahtoisin ja, kuinka mua jännittikään tehdä päätös siitä. Muistot eivät ole enää niin tarkkoja, että osaisin kertoa tapahtumat tarkalleen mutta muistan äidin hoputtaneen mua valinnassa ja koko tilanteesta jäi hyvin kireä ja syyllinen olo minulle.

Lopulta päädyin ihanaan nukkeen jolla oli todella kaunis nuttu päällä ja se osasi sanoa “mamma” ja itkeä kun selässä olevaan luukkuun vaihtoi eri äänilevyt.Ensimmäinen unelmani omasta nukesta oli toteutunut.

Elämän varrella meillä jokaisella on erilaisia unelmia joista toiset toteutuvat ja toiset joko eivät tai muuttuvat matkan varrella. Lapsuuden kokemukset unelmista, niiden toteutumisesta sekä myös tavasta jolla omat unelmat ja toiveet toteutuivat vaikuttavat myös aikuisen ihmisen toiveissa sekä niiden toteutumisessa. Osa unelmista toteutuu helposti kuin itsestään  ja toisten eteen joutuu tekemään enemmän töitä sekä niiden toteutumisessa voi mennä aikaa jopa vuosia.

Mitä tapahtui mun unelmieni nukelle? Rakastin sitä yli kaiken mutta ympärilläni olevat aikuiset eivät. Mun unelma lelulleni naurettiin ja mun kuullen mun päätöstä nuken valitsemisesta kritisoitiin ja latistettiin. Lopulta edes minä itse en uskonut, että nukke on minkään arvoinen ja se jäi hylättynä jonnekkin.Vuosien varrella mä opin, että ne toiveet ja unelmat mitä sydämestäni todella ja hartaasti toivoin harvoin toteutuivat tai jos toteutuivat jouduin “maksamaan” niistä kovan hinnan.Olin niin sisäistänyt sen itsetuntooni, että minun unelmat ja toiveet eivät olleet minkään arvoisia tai jos jotain todella halusin jouduin käymään siitä vaihtokauppaa elämän kanssa.Vaikka tällä ei olisikaan aina ollut todellisuuden kanssa mitään tekemistä.

Opin kasvaessani pikku hiljaa uhraamaan omat unelmani ja toiveeni muiden odotusten ja toiveiden tieltä.Ja jos uskalsin unelmoida jotain pidin lähes aina huolen , että se oli joko helposti toteutettavissa tai niin arkisen tavallista etten erottunut “massasta”. Vuosia ajattelin , että nämä muiden unelmat  on se mitä minäkin haluan ja pelkäsin unelmoida niitä oikeasti itselleni tärkeitä unelmia. Tai jos unelmoin suuria kuvittelin , etten ikinä olisi niiden täyttymisen arvoinen.Eikä nämä unelmat koskaan toteutuneetkaan.

Kun mulle hyvin rakas siskoni kuoli vuonna 2011 tajusin , että se elämä mitä olin elänyt ja minkä olin kuvitellut itselleni unelmieni elämäksi ei sitä ollutkaan.Siskoni kuoleman jälkeen päätin etten enää vaikene lapsuuden kokemuksistani ja samalla päätin uskaltaa unelmoida niitä itselleni oikeasti tärkeitä unelmia ja toiveita. Ja niitä riitti vaikka kuinka paljon. Halusin matkustella, halusin naimisiin, halusin muuttaa omakotitaloon jne jne. Halusin niin paljon asioita , että jopa itse yllätyin miten paljon sisälläni oli asioita joita toivoin ja halusin. Tässä kohtaa en kuitenkaan vielä tiennyt oliko nämä unelmat vain haluja siitä mitä mulla ei ollut vai ihan oikeita sydämen toiveita.

Halusin mutta sainko nämä mitä halusin? En. En ole vieläkään matkustanut Tallinnaa pidemmälle, en ole edelleenkään naimisissa saati , että asuisin unelmieni omakotitalossa. Itseasiassa edelleenkään yksikään mun unelma ei ole kunnolla toteutunut.Miksi? Uskon vahvasti , että lapsena opittu käyttäytymismalli vaikuttaa mussa vieläkin ja vaikeuttaa mua toteuttamasta ja uskomasta niihin itselleni oikeasti tärkeisiin unelmiin. Jossain mussa on vieläkin se pieni lapsi jonka unelmia ja toiveita ei arvostettu. Lapsi joka joutui uhraamaan oman kehonsa ja unelmansa muiden halujen ja toiveiden eteen. Pelkään edelleen, että joudun pettymään enkä uskalla kunnolla yrittääkkään toteuttaa unelmiani.Uskon, etten osaa tehdä unelmieni eteen mitään ja pelkään, että mut ja mun unelmani torjutaan.

Ja tässä on syy miksi ne  unelmat eivät toteudu, kun en uskalla uskoa niihin edelleenkään itsekkään.

Omien tunnelukkojen ja lapsuudesta opittujen käytösmallien purkaminen ei ole ainakaan itsestäni  mukavaa touhua mutta kuitenkin hyvin tarpeellista.Se, että tiedostaa syyt omien tunnelukkojen ja käyttäytymismallien takana auttaa itseä kohtaamaan  ja hyväksymään ne.Sitä en osaa vielä sanoa auttaako se omien unelmien toteutumisessa ja eteenpäin viemisessä. Uskon kuitenkin että, mä olen itse ottanut itsessäni suuren harppauksen eteenpäin omien unelmieni toteutumisessa ja toteuttamisessa. Ja uskallan jopa hieman jo uskoa, että munkin unelmat kyllä vielä toteutuvat.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lisää kirjoittajalta Sirpaleista tehty/Liisa-Maija Matikainen

Mitä sitten kun unelmat eivät toteudukkaan?

Suurimalla osalla meistä varmasti löytyy lapsuudesta se hetki kun kauan toivottu unelma...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.