PIIA TUOMINEN: Mitä jos masennus ei olekaan sairaus?                                                   -Ajattelutavan muutos mahdollisti toipumiseni             masennuksesta

Mitä jos väittäisin sinulle, että masennus ei ole sairaus? Mitä, jos kertoisin, että masennuslääkityksen hyödyt ovat hyvin tehtyjen tutkimusten mukaan hyvin vähäiset verrattuna lumelääkkeisiin, ja että niiden sivuvaikutusten ja hankalien vieroitusoireiden takia en omasta kokemuksestani voi suositella niitä kenellekään? Mitä jos sanoisin, että toipumisen mahdollistaa ihan jokin muu kuin lääkitysKerron tässä kirjoituksessa mm. siitä, millainen ajattelutapa minua auttoi toipumaan masennuksesta, josta kärsin yli 10 vuotta. Kerron myös, miksi uskon, että jotakuinkin pahin karhunpalvelus mitä masentuneelle voi tehdä, on se, että masennusta pidetään sairautena, johon masentunut itse ei voi vaikuttaa.

Tässä kirjoituksessa puhun erityisesti kokemusasiantuntijan äänellä. Minulla on yli vuosikymmenen omakohtainen kokemus masennuksesta. Masennukseni alkoi niihin aikoihin, kun täytin 18 vuotta ja päädyin seurustelusuhteeseen miehen kanssa, joka ei ollut sopivaa seuraa minulle. Masennukseni ”hoitaminen” lääkkeillä aloitettiin lähestulkoon heti.

Lääkityksestä huolimatta päädyin lopulta työkyvyttömyyseläkkeelle kroonistuneen masennukseni takia. Erosin tästä äsken mainitusta miehestä v. 2007, 7 yhteisen vuoden jälkeen, sillä huomasin ajattelevani, että ”en ikinä parane masennuksestani, jos jatkan elämää tässä parisuhteessa”.

Minulla taisi silloin olla jo jonkinlainen käsitys siitä, mistä masennukseni johtui. Lääkärit selittivät sitä silti yhä minuun liittyvillä aivokemiallisilla syillä, ja sanoivat, että lääkityksen jatkaminen on ehdottoman tärkeää.

13 vuoden lääkkeiden käytön jälkeen, osallistuin NLP -koulutukseen, joka nosti minut melkoisen syvästä suosta. Keväällä 2015 käytyäni NLP -jatkokoulutuksen koin oppineeni riittävästi keinoja vaikuttaa ajatuksiini ja tunteisiini (Kyllä! On mahdollista vaikuttaa ajatuksiinsa ja tunteisiinsa!), ja lopetin masennuslääkkeen käytön noin 14 vuoden käytön jälkeen. Vieroitusoireista selvittyäni masennusoireet jäivät historiaan. Sen jälkeen olen myös jäänyt pois työkyvyttömyyseläkkeeltä.

Järkevämpi tapa suhtautua lääkkeisiin​Valmistun kesäkuussa 2017 ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi Helsingin psykoterapiainstituutista. Opintoihini liittyen olin kuuntelemassa vastikään brittiläisen lastenpsykiatrin Sami Timimin luentoa. Aiheena oli psykiatristen diagnoosien kritiikki ja yleisönä terapeuttiopiskelijoita.Timimillä on mielestäni erittäin hyvä tapa suhtautua lääkitykseen. Ensinnä on sanottava, että kun eräs kuulijoista kysyi lääkityksen merkityksestä ja tarpeellisuudesta tai tarpeettomuudesta terapiaan tullessa, kuulin Sami Timimin vastaavan, että ennen kuin lääkitystä määrätään, täytyy kokeilla terapiaa. Ja jos se ei auta, täytyy kokeilla toisenlaista terapiaa tai terapeuttia, ja vielä muunlaista terapiaa ja muita vaihtoehtoja.   Jos mikään muu ei auta, voidaan hänen mukaansa harkita lääkkeen määräämistä.

Timimi korosti, että lääkkeet toimivat joissakin tapauksissa, joissa niistä on apua, vähän niin kuin kipsi murtuneen käden tapauksessa. Hän huomautti, että kipsihän ei varsinaisesti paranna kättä ja korjaa murtunutta luuta, vaan se vain luo rauhallisen ympäristön, jotta parantuminen voi tapahtua.

Timimi myös sanoi, että kun määrätään psyykenlääkettä, täytyisi samalla myös tehdä suunnitelma siitä, minkä aikaa sitä käytetään ja miten lääkitys puretaan pois. En ole kuullut yhdenkään suomalaisen psyykenlääkettä käyttävän henkilön kertovan, että hänen kohdallaan olisi toimittu näin.

Se, miten lääkkeet määrätään, on tärkeää, jos lääkkeitä päätetään kokeilla. Timimi kertoi tutkimuksista, joiden tulokset olivat minulle jo ennestäänkin tuttuja, koska olen lukenut näihin liittyvistä asioista jo melko paljon; Lääkkeitä käyttäneet masentuvat uudelleen todennäköisemmin kuin ne, jotka toipuivat lääkkeettömästi.

Tämä voi johtua muutamastakin eri syystä, kuten siitä, että masennuslääkkeet muuttavat aivojamme ja aivokemiaamme ja altistavat uusille masennusjaksoille, tai siitä, että aiempaa toipumista on pidetty masennuslääkkeiden ansiona. Siinä tapauksessa ihminen on uusien hankaluuksien ilmaantuessa taipuvainen ajattelemaan, että hän tarvitsee taas lääkkeen, jotta voi voida paremmin.

Niinpä lääkärin olisi lääkkeitä määrätessään tärkeää tuoda esille, että psyykenlääke sinänsä ei paranna, mutta voi joissain tapauksissa luoda otollisen ympäristön paranemiselle.

Elämäntilanteet masennuksen syynäMasennukselle on moninaisia syitä. Vaikeat elämäntilanteet ja haasteelliset elämäntapahtumat ovat minun ymmärrykseni mukaan pääsyynä useimpien masentumiseen. Toki myös joihinkin kehoon liittyviin ongelmatilanteisiin liittyy masennusoireita, esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminta voi tietääkseni aiheuttaa masennusta. 

Aku Kopakkala kirjoittaa kirjassaan Masennus – Suuri serotoniinihuijaus näin:
”On hölmöläisten touhua lääkitä henkilöä, jota esimies rääkkää, puoliso hakkaa tai juoppo poika häpäisee, jos ei auteta ratkaisemaan todellista ongelmaa.” (s. 124)

Itse tajusin vuonna 2007, että hankala parisuhde teki minusta ”sairaan”. Tajusin, että asia ei koskaan korjaannu, jos en lähde tästä suhteesta. Koen, että tämä oli yksi elämäni parhaista päätöksistä ja olen kiitollinen itselleni siitä, että oivalsin tämän. Masennukseni oli elämäntilanteeni syytä, ja lääkkeet eivät elämäntilannettani voineet korjata. Uskon, että useimpien kohdalla on juuri näin.

Minusta on kammottavaa, että suurin osa mennessään lääkäriin masennusoireiden takia, saa sieltä mukaansa lääkereseptin. Ymmärrän toki, että lääkäristä voi tuntua helpommalta antaa edes jotakin vastaanotolla kävijälle, ja resepti on sentään jotakin. Mutta luettuani useita niin sanottujen kriittisten psykiatrien kirjoja ja muita kirjoituksia, katseltuani luentotallenteita muun muassa psyykenlääkkeisiin liittyen sekä omakohtaisten lääkekokemusteni takia, toivoisin, että useampi tutustuisi tarkkaan siihen, millaisen lääkityksen ovat aloittamassa, jos aikovat niin tehdä. 

Mitä jos masennus onkin normaali reaktio?

​Viime vuoden lopulla julkaisin Facebookissa Astetta parempi elämä -sivullani videon otsikolla ”Mitä jos masennus ei olekaan sairaus?”. Videolla pohdiskelin asiaa ja kysyin kysymyksiä siitä, että jospa esimerkiksi viime aikoina alakuloiseksi muuttunut tuttavamme Liisa, ei olekaan sairas, vaan ihan normaali. 

Mitä jos hän ei saanut työpaikalla sitä kovasti toivomaansa ylennystä, tai mitä jos joku hänelle merkityksellinen ja tärkeä ihmissuhde on juuri päättynyt, tai mitä jos joku hänen läheisensä on kuollut ja siksi hän masentui? Mitä, jos hänen masennuksensa ei ole sairautta, vaan kertoo siitä, että hän kykenee toivomaan uralla etenemistä?  Tai mitä jos hänen masennuksensa kertoo siitä, että hän on kykenevä rakastamaan ja kiintymään toisiin ihmisiin, ja suremaan, kun ihmissuhde katkeaa ja yhteiset tulevaisuudensuunnitelmat hajoavat palasiksi? 
Mitä jos masennus onkin normaali reaktio vaikeaan elämäntilanteeseen, eikä sairaus? 

Jotakuta voi tietenkin loukata se, että en ajattele masennusta sairautena. Masennuksen pitäminen sairautena on kuitenkin vain yksi näkökulma monien joukossa.  Muita näkökulmia esittelee esimerkiksi Antti S. Mattila kirjassaan Näkökulman vaihtamisen taito. Tuon näitä Mattilan esittämiä vaihtoehtoisia näkökulmia esille myös blogissani Toipumisen mahdollistava tapa suhtautua psykiatriseen diagnoosiin

Eräs henkilö kommentoi minulle yllä mainitun videon katsottuaan, että hän on erittäin suuttunut kaikkien masentuneiden, siitä toipuneiden ja heidän läheistensä puolesta. En selvästikään kuulemma tiedä mitään masennuksesta, ja siksi hän ei myöskään aio lukea blogikirjoitustani asiasta.

Kerroin kommentoijalle, että olen itse ollut ennen työkyvyttömyyseläkkeellä masennuksen takia ja että en tiedä yhtäkään masentunutta, jota masennuksen pitäminen sairautena olisi auttanut toipumaan masennuksestaan. 

Kehotin häntä vielä harkitsemaan, voisiko hän kuitenkin lukea kirjoitukseni, sillä sain siitä paljon kiitosta ja hyvää palautetta nimenomaan monilta masentuneilta tai muun psykiatrisen diagnoosin saaneilta ja sellaisten henkilöiden läheisiltä. Palautteissaan he kertoivat esimerkiksi, että heissä oli herännyt toivon tunne aiempien epätoivon tunteiden tilalle.

Tämän jälkeen kommentoija poisti koko keskustelumme. Voin vain toivoa, että se johtui siitä, että hän sittenkin päätyi harkitsemaan uudelleen, onko hyvä ja masentunutta auttava asia nimetä masennus sairaudeksi.

Olen sitä mieltä, että niin kauan kuin masentunut pitää masennustaan sairautena, jolle hän ei mahda mitään, hän on toipumisensa suhteen muiden armoilla. Voi tuntua hyvältä idealta sanoa ihmiselle, että et sinä tälle mitään mahda. Se voi kyllä auttaa poistamaan syyllisyydentunnetta, mutta se vie myös keinot ja uskon siihen, että voi itse vaikuttaa omaan oloonsa. Haluan korostaa, että vaikka uskonkin masentuneen voivan vaikuttaa masennukseensa  – ainakin jos masennukseen ei ole fysiologista syytä, kuten kilpirauhasen vajaatoiminta- en ajattele, että masennus olisi hänen omaa syytään tai hänen vikansa. En ole kuullut mistään yleisestä koulusta tai työpaikasta tai muustakaan julkisesta tahosta, joka opettaisi ihmisille, miten ajatteluunsa ja sitä myötä myös tunteisiinsa, voi vaikuttaa ja siksi ei mielestäni tosiaankaan ole masentuneen vika, ettei hän vielä tiedä, miten voi vaikuttaa ajatuksiinsa, niin että olon muuttuminen paremmaksi mahdollistuu.

Viesti, jonka haluaisin välittää jokaiselle masentuneelle, on tämä:
Ennen kuin uskot kenenkään selityksiin siitä, että masennus johtuu aivokemiastasi ja että ongelma on siis sinun kehossasi, ja siten ollen väittää sinun tarvitsevan siihen lääkkeen, tarkista onko elämäntilanteessasi jotakin, mikä tuntuu sinusta pahalta. 

Tarkista esimerkiksi seuraavat asiat:
Onko sinulla huonoja muistoja, jotka vaivaavat sinua? 
Kohteleeko joku sinua huonosti? 
Liittyykö työympäristöösi stressaavia ihmissuhteita, ristiriitoja tai muita hankalia asioita? 
Onko sinulla läheisiisi (esim. heidän terveyteen) liittyviä huolia? 
Onko sinulla omaan fyysiseen terveyteesi tai sinun tai perheesi raha-asioihin liittyviä huolia?

Jos huomaat, että elämässäsi on tällaisia hankalia asioita, ja että ne vaikuttavat mielialaasi ja jaksamiseesi, ja pohdit masennuslääkityksen aloittamista tai sinulla on jo lääkitys, niin mieti vielä, voiko lääkitys muuttaa näitä elämäsi ongelmallisia asioita parempaan suuntaan? Vai voisiko olla niin, että elämän haasteelliset tilanteet vaativat meidän omaa toimintaa, jonkinlaista korjausliikettä, pohdintaa, avunpyyntöä läheisiltä tai yhteydenottoa jonkin tietyn alan ammattilaisiin tai jotakin muuta ratkaisuyritystä sen sijaan, että yritämme muuttaa omaa aivokemiaamme lääkkeillä?

Toivon tämän kirjoitukseni herättävän keskustelua tästä tärkeästä aiheesta, joka koskettaa niin monia suomalaisia, joko omakohtaisesti tai läheisen masennuksen kautta. Toivoisin myös pystyväni välittämään sen voimaantumisen tunteen, joka itsessäni heräsi tajuttuani, että voin itse vaikuttaa ajatuksiini ja tunteisiini.

Tietoa artikkelin kirjoittajasta, Piia Tuomisesta:
Olen 34-vuotias NLP-valmentaja, entinen työkyvyttömyyseläkeläinen ja siten ollen myös kokemusasiantuntija. Kesäkuussa 2017 valmistun ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi Helsingin Psykoterapiainstituutista. Erityisen intohimoisesti suhtaudun ns. kriittiseen psykiatriaan ja sellaisen tiedon jakamiseen, joka voi voimaannuttaa psykiatrisen diagnoosin saaneita ja heidän läheisiään.

​www.astettaparempielama.fi

Lisää kirjoittajalta Naiseuden Voima

JUTTUTUOKIO: Tinna Pehkonen

Suositun Masentunut mutsi- blogin Tinna kertoo siitä millaista on elämä yksinhuoltaja, joka...
Lue lisää

Ei kommentteja

  • Hei! Tässä vastaa sinulle ainakin yksi henkilö, jonka masennusta on hoitanut hyvä lääkäri. Hänen kanssaan kävimme läpi masennuslääkkeiden käytön aloituksen, käytön tarkoituksen ja jatkon sekä suunnitellun pituuden. Lääkkeet olivat minun kohdallani välttämätön keino parantaa olotilaa, että pääsen ylös sängystä ja jaksan hoitaa lapseni. Mutta ilman läheisten ihmisten tukea, kärsivällisyyttä ja kuuntelutaitoa sekä harrastamaani liikuntaa (niin vaikeaa kuin sen aloittaminen olikin ja on edelleen välillä), en olisi tässä. Kiitos sinulle, kun jaat kokemuksesi siitä,mikä sinua on auttanut! Teitä paranemiseen ei ole vain sitä yhtä. Mukavaa jatkoa!

    • Hei Elviira, kiitos kommentistasi. Hienoa, että olet kokenut saamasi hoidon olleen hyvää ja että siitä on ollut apua.
      On totta, että lääkkeistä voi olla joillekin apua. Siinä on kuitenkin erotettava se, johtuuko se oikeasti lääkkeistä vai siitä, että uskoo lääkkeiden tehoon.
      Jos haluat tutustua asiaan tarkemmin, niin sinua voisi kiinnostaa Irving Kirschin luento “Emperor’s new drugs” joka löytyy esim. Youtubesta. Luennossa hän kertoo tutkimustuloksistaan liittyen siihen, minkä verran lääkkeiden vaikutus on todellista lääkeaineista johtuvaa vaikutusta.
      Tärkeintä on kuitenkin se, että voit nyt hyvin. Toivon sinulle kaikkea hyvää tulevaisuuteen.

      • Vielä lisään että en “vaadi” että sinulla olisi vastataksesi ajatuksiini yliopisto-tason koulutus. Mutta haluaisin, että ymmärrät, että vasta maisterivaihren loppupuolella ihminen alkaa ymmärtämään kritiikin ja tiedon luonteen – jos silloinkaan. Siksi on vastuutonta syöttää ihmisille ajatuksia lääkeharhasta ym. Tiesitkö, että KAIKISSA lääkkeissä placebom määrä on erään arvion mukaan 70-80 % ja määrää on MAHDOTOMTA arvioida. Ainoa mahdollisuus olisi löytää masentuneet, ja syöttää heille salaa lääkettä X ilman että henkilö tietää sitä itse. Ja sitten selvittää asiaa. Perusteluja asioille.. viittaaminen joihinkin teoksiin ei ole perustelua… Koulutus ei ollut pointtini, enkä ole tiedefanaatikko. Uskon masennuksen hoidossa ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin: ravinto, uni, lääkkeet, terapia. Olen täysin samaa mieltä, että ensin pitäisi tai voisi tarjota terapiaa, koska harvoin masennus on seurausta puhtaasti aivokemian häiriöistä, vaan nimenomaan ajatuksen malleista, mikä tiedetään jo nykytieteessä. Esimerkki: masennus=elimistö rikki – hermosto ei toimi normaalisti – syyt: esim. Suorittaminen minulla- lapsuus – opitut ajatusmallit ja itsetunnon heikkous – perheväkivalta = tausta: en kokenut olevani riittävä vaikka minulla oli KAIKKI ihanuus maan päällä. Yritin ja suoritin elämääni. Mikä muu tämä on kuin ajatusvääristymä, joka johdattelee sinut mustaan tilaan, jossa omasta hyvinvoinnista ei jaksa huolehtia. Sitä kutsutaan masennuksen si. Ja onneksi luokitellaan sairaudesta, jotta pitkään sairastuneet saavat mm tukia ja voivat ylipäätään selvitä päivästä toiseen. Eikös oman masennuksen syyn oivalla usein vasta sitten, kun käydään todella pohjalla = vaikea masennus. Sitten alkaa eheytymisprosessi. Ja lääkkeet vaikka olisi osaksi placeboa ja ehkä nimenomaan myös siksi, auttavat pois suosta. Mutta itse on keksittävä ne syyt ja pidettävä huolta itsestä ja myös vitamiinien ym saatava elimistön tilaa balanssiin. Minulla aikoinaan voxra ja escitalopram auttoivat, mutta eivät parantaneet kuten lääkkeet eivät useinkaan tee. Se parannus lähtee itsestä ja tapahtuu jännästi: kuin valoja syttyisi päässä ja tulee oivalluksia omasta elämästä ja menneestä. Tietystikään mikään lääke ei saa tätä aikaan. Lääketieteen tarkoitus on helpottaa oireita. Ja missä olisinkin nyt, jos minulla ei aikoinaan olisi ollut rauhoittavia lääkkeitä, sykelääkettä, ssri-tä sykettä rauhoittamaan ja turruttamaan ylikierroksilla käyvää kehoani. Voxraa auttamaan dopamiinintuotantoa takaisin uomilleen. Kehoni tuskin olisi selvinnyt. Ja tietysti osa ajattelusta lääkkeiden suhteen on ollut placeboa.
        Ja ssri lääke on muuten nappivalinta, jos esim masennuksesta johtuen on kovaa sykkeennousua ja joutuu syömään betasalpaajaa. Se turrutta a hermostoa ja sydän rauhoittuu – niiden ensimmäisten viikkojen jälkeen jolloin syke voi pompsahdella vaikka minne. Kokemusta on eri lääkkeistä. Mut mirtazapin, opamox, sellainen, Voxraa ja escitalopram ja betasalpaaja VÄHENSI oireita joko placeboa tai ei, ja toipuminen alkoi. Sitten sen jälkeen ruokarutiini kuntoon, pohdintaa mitkä ajatusmallit johtivat sairauteen(terapia hyvä tuki), uni kuntoon ja rutiini elämässä. Vitamiinit, probiootit, omegat ym. Lääkkeiden ohella. Rentoutumistekniikoiden opetteleminen. Stressittömään elämään pyrkiminen. KOKONAISVALTAINEN HYVINVOINTI on se juttu mielestäni.
        Lääkkeet aiheuttavat AINA sivuoireita ja haittoja. Kuinka moni masentunut olisi kuollut ilman lääkkeitä. Ja nyt en ole tässä puhumassa lääkkeiden puolesta, vaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin puolesta. Terveyden ja elämän.
        Ja käytännössä tälläkään hetkellä ei pystytä tarjoamaan terapiaa kaikille halukkaille – harmillista tosiaan.
        Ja vielä lopuksi YKSIesimerkki masennuksesta, miten se johtuu nimenomaan ajatusmalleista: Nainen tekee abortin/avioero/yritys stressaa tai mitä tahansa. Esim abortissa: elämä alkaa tuntua epäreilua, merkityksettömältä. Tuntuu, että on tehnyt eettisesti väärin, alkaa kokea itsensä huonoksi. Abortt

  • Elviiran kanssa samoja ajatuksia. Lääkkeet olivat minunkin kohdalla välttämätön apu, ja ne auttoivat todella jaksamaan minua hoitamaan lapsia ja perhettäni, ja toipumaan. Olin myös vuosia työkyvyttömyyseläkkeellä, sairaslomineen noin 8 vuotta, ja nyt taas työelämässä; ollut jo kolmisen vuotta. Lääkitystä en enää tarvitse, paitsi joskus harvakseltaan unilääkettä. Masennus on vakava sairaus. En tiedä, oliko sinulla vakavaa masennusta, ennen pääsi eläkkeelle keskivaikeankin vuoksi. Ja niillä eroa kuin yöllä ja päivällä. Vakavan masennuksen pahin vaihe kesti minulla 2 vuotta, jotka elin kotona. Kävin vain lääkärissä ja mies (ihana ja empaattinen, toista kunnioittava tyyppi) hoiti minua ja lasta ja oman työnsä. Masennukseen sairastuin vauva-aikana; ensin vakava uupumus univeloista ja itseni unohtamisesta, joka johti masikseen. Yritin palata työelämään, mutta se 3 kk yritys paheni tilannettani ja romahdus oli kova, ja siitä alkoi 2 vuoden sisätiloissa oleskelu. En jaksanut edes viedä roskia ulos. Hyvä ravinto, lepo, kevyt liikunta ja lääkkeet suurin apu. Toipuminen kestää sen ajan kuin se kestää. Sairasturssani elin liian kuluttavasti, suoritin aiemmin elämääni. Vauva, yliopiston opinnot vauva-aikana ja aloitin liikunnan liian aikaisin synnytyksen jälkeen. Masennuksen syyt ymmärsin kun oli suuri romahdus ja olin maannut puoli vuotta sängyssä : yövalvominen vauva-aikana, suorittaminen, stressi, epäsäännöllisesti ruokaa, aterioiden unohtelu. Miehen kanssa pidimme “kivaa” ja valvoimme iltaisin katsoen lempisarjojamme, mitä tehtiin ennen bauvaakin. Mulla jäi unet tosi vähiin sen takia 🙁
    Olet oikeassa, että masennuksen takana voi olla ajatusvääristymät. Minulla oli suorittaminen. Tein liikaa asioita. Olen aina ollut sellainen kuten äitinikin. Suorittamisen takana voi olla eri syitä ja suorittaminen (perustuu ajattelumaailmaan tietysti:mm. Itsetunto ym. Suomalainen sisu). Ja se aiheuttaa stressiä elimistölle ja sitä kestää jokainen niin kuin kestää. Ja toinen sairastuu stressin takia sydäninfarktin, joku diabetekseen, joku verenpainetauti. Stressi luo mekanismeillaan lähes kaikki sairaudet, jotka ihmisen on mahdollista kohdata. Myös masennuksen, ahdistuksen ym. Masennus on sairaus siinä, miten sairaudet luokitellaan. Tiesitkö, että kilpirauhasen vajaatoiminta on myös stressiperäinen sairaus, samoin astma!! Etsi tutkimuksia: astma johtuu stressistä. Näin on. Stressi tilanteesta, johon koko persoona vaikuttaa. Kaikki kaikkeen. Ihminen on psykofyysissosiaalinen kokonaisuus. Luokittelussa mukaan, jos masennus ei olisi sairaus, ei olisi astmakaan. Esim ihottuma johtuvat usein stressistä. Stressi=huono ravinto, univaje, raskas työ, elämäntilanne, iloiset tapahtumat myös kuten lapsen syntymä. Mietipä kuinka iloista mutta raskasta on järjestää lapsen synttäreitä. Se ilo ja samalla se vaiva. Stressi on moninainen ja kaikilla on sitä, myös sinulla. Tavallinen työpäivä on myös stressiä keholle ja hermostolle. Jokaisen persoonallinen ajattelutapa luo puitteet, miten stressiä vastaanottaa ja miten selviää. Miten itsestään huolehtii. TIETYSTI masennus on stressin ja tavallaan ajatusmaailman “luomaa”.
    Kieltämättä hiukan töksöä väittää ettei masennus olisi sairaus. Niin mikä olikaan peruskoulutukses i? Oletko yliopistossa lukenut? Ymmärrätkö tiedon luonteen? Sairaudet nyt vaan on luokiteltu, että saadaan jotkin määritelmät oireille. Terve ihminen jaksaa viedä roskapusskn pihan roskikseen – sairas ei. En tarkoita pahalla, mutta en oikein ymmärrä mitä uutta sanottavaa sinulla on? Nykylääketide tietää, että ajatukset ja stressi vaikuttavat mielenterveyteen! Se on selvää.
    Tunnen nlp:niin, joka on ns. Pseudotiede. Olen käynyt peruskurssin joskus. Samoin lyhytterapia ratkaisukeskeinen on ns Pseudotiede. Tosin monet psykologit ja teologit ym käyvät tämän päästäkseen nopeasti tekemään terapeutin töitä. Mutta heillä on pohjalla yliopistokoulutuksen, joka auttaa ymmärtämään asioita eri näkökulmista.Onko sulla joku peruskoulutus.? Oletko esim psykologi? Kannattaa varoa, jos alat terapoimaan. Siinä voi helposti satuttaa ja mennä pieleen, jossei ymmärrä kaikkea.
    Se, että masennus on nykykriteerein sairaus,

    • Hei, kiitos palautteestasi. Tiesin kirjoittaessani tämän tekstin, että aihe herättää monenlaisia tunteita.
      Opiskelin ennen omaa masennustani psykologiaa pääaineena muutaman vuoden. Ne opinnot jäivät aikanaan masennukseni takia kesken.
      En oikeastaan usko, että voisin sanoa mitään mitä pitäisit tarpeeksi vakuuttavana (koska tunnuit kaipaavan yliopistokoulutusta tähän kysymykseen vastaavalta) joten vastaan sinulle listalla, jossa on muutamia niitä lähteitä, joista voit saada lisätietoa asiasta.
      Gøtzsche, Peter C. (2016) Tappava psykiatria ja lääkinnän harha.
      Davies, James (2015) Hajalla -Onneton totuus psykiatrian nykytilasta.
      Kopakkala, Aku (2015) Masennus -Suuri serotoniinihuijaus.
      Whitaker, Robert (2015) Anatomy of an epidemic.
      Kutchins, Herb & Kirk, Stuart A. (1997) Making us crazy.
      https://www.madinamerica.com/
      (education- osiosta on ilmaiseksi katsottavissa useita koulutuksia psyykenlääkkeisiin liittyen, vaatii tosin rekisteröitymisen)
      Tässä erään ns. kriittisen psykiatrin nettisivut: https://davidhealy.org/
      Täältä löytyy tietoa mm. lääkkeiden sivuvaikutuksista:
      https://rxisk.org/about/
      Netistä voit ilmaiseksi katsoa myös masennuslääkkeitä käsittelevän 3-osaisen dokumentin:
      Who cares in Sweden? http://www.whocaresinsweden.com (Tekstitykset englanniksi tai ruotsiksi)
      Toivottavasti näistä on apua sinulle, jos haluat tutustua aiheeseen tarkemmin.

    • Hei, kiitos kommenteistasi. Vastauksena niihin:
      Ymmärrän, että sinun mielestäsi käsitys tiedon luonteesta ja kritiikistä on mahdollista vain maisterivaiheen läpikäyneelle. Siksi vastasin listalla kirja- ym. lähteitä, jotka ovat tuottaneet henkilöt, joilla on tämän tason koulutus.
      Mitä sanoisit esim. David Healylle perustellaksesi, että hän on väärässä eikä vain ole ymmärtänyt tiedon luonnetta ja kritiikkiä puhuessaan psyykenlääkkeiden vaaroista? Vai onko hänellä esim. riittävä koulutus ymmärtää näitä asioita, joita minä en mielestäsi maisterivaiheen puuttumisen takia pysty ymmärtämään?
      Tässä esittely hänestä hänen nettisivuiltaan http://www.davidhealy.org
      Dr. David HealyDr. David Healy is an internationally respected psychiatrist, psychopharmacologist, scientist, and author.
      A professor of Psychiatry in Wales, David studied medicine in Dublin, and at Cambridge University. He is a former Secretary of the British Association for Psychopharmacology, and has authored more than 200 peer-reviewed articles, 200 other pieces, and 20 books, including The Antidepressant Era and The Creation of Psychopharmacology from Harvard University Press, The Psychopharmacologists Volumes 1-3 and Let Them Eat Prozac from New York University Press, and Mania from Johns Hopkins University Press.
      David’s latest book, Pharmageddon, documents the riveting and terrifying story of how pharmaceutical companies have hijacked healthcare in America and the life-threatening results.
      David’s main areas of research are clinical trials in psychopharmacology, the history of psychopharmacology, and the impact of both trials and psychotropic drugs on our culture.
      Psyykenlääkkeitä ei missään nimessä saisi lopettaa ilman asteittaista vieroitusta, joten en ikinä suosittelisi lopettamaan lääkitystä noin vain, vaan jos siihen päätyy, niin lääkärin valvonnassa ja asianmukaisten ohjeiden mukaan. Siitä millaisia vieroitusoireet ovat, tai ylipäänsä että niistä useimmiten seuraa vieroitusoireita, ei monille kerrota. Osa pystyy lopettamaan helposti, mutta joillekin vieroitusoireet ovat niin pahat, että heillä on todellisia hankaluuksia lopettaa edes asteittain annosta pienentäen. On myös ongelmallista, että masennuksen oireet ovat joiltakin osin samankaltaisia kuin vieroitusoireet masennuslääkkeistä, jolloin herkästi tulkitaan että “sairaus palaa” ja “lääke on suojannut sinua, joten se täytyy aloittaa uudelleen”. Esim. itselläni mieliala laski kun lopetin lääkityksen ja oli muitakin hankalia oloja, ja mietinkin että suojasiko lääke minua, tarvitsenkohan sen kuitenkin, mutta onnekseni luin niihin aikoihin Kopakkalan kirjan, missä oli maininta tästäkin asiasta, että vieroitusoireet monesti tulkitaan masennuksen palaamiseksi. Joten päätin kestää vieroitusoireet, ja niistä selvittyäni, mieliala korjaantui.
      Viittasit kommentissasi, että masennuslääkkeet voivat pelastaa jonkun elämän. Masennuslääkkeet voivat myös aiheuttaa jonkun elämän päättymisen lisääntyneiden itsemurha-ajatusten takia. Lisätietoa tästä löytyy mm. noista lähteistä, joita listasin aiemmin.
      Kiitos sinulle kiinnostavasta keskustelusta, ja siitä että olet huolehtivainen.

  • Hei Piia, kiitos oivallisesta jutusta! Olen itse vieroittautunut masennuslääkkeistä 6 vuotta sitten syötyäni niitä sitä ennen 20 vuoden aikana ehkä yhteensä 15 vuoden ajan. Omaan toipumiseeni ja pois potilaan roolista auttoi Tara Rokpa -prosessi (buddhalaista psykologiaa yhdistettynä länsimaisiin terapiamuotoihin). En ole ollut masennuksen takia sairauseläkkeellä tai kuntoutustuella, mutta opinnot jäivät gradua vaille kesken ja työura on ollut katkonainen.
    Olen vetänyt vanhassa Lapinlahden sairaalassa kokoontuvaa SSRI-vieroituksen vertaisryhmää syksystä 2015. Olisimme kiitollisia, jos voisit tulla vierailemaan ryhmässämme ja kertomaan kokemuksistasi.
    Lisäksi olemme tekemässä kokemusasiantuntijoiden tarinoihin perustuvaa kirjaa SSRI-vieroituksesta ja toipumisprosessista. Haluaisitko tarjota kirjaan oman toipumistarinasi tai jopa tulla mukaan kirjan toimitustiimiin?
    Voit lähettää minulle sähköpostia yllä mainittuun osoitteeseen tai pyytää minut fb-kaveriksi. Ilahtuisin yhteydenotosta.

  • Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Olen samaa mieltä muutamien kirjoittajien kanssa, että lääkkeet auttavat jossain tapauksissa. Mutta tämä oli tärkeä kirjoitus sen vuoksi, että ymmärtäisimme myös kuinka paljon ajatusmalleilla ja itsensä arvostamisella on merkitystä. Sanoissa on voimaa, olkoonkin ne vaikka “vain” itselle tarkoitettuja!

  • Hyvä kirjoitus, ja itselläkin vahva kokemus lääkkeiden haitoista. Lääkkeistä voi niin kuin tässä onkin puhuttu olla apua pahimmassa vaiheessa, kunhan ne lopetetaan mahdollisimman pian ja samaan aikaan muistetaan että masennuksesta parantuminen, piti sitä sairautena tai ei, on hyvinkin paljon omissa käsissä (terapiasta tietysti apua paljon, ‘mutta silloinkin on kaikkien hyvä muistaa tuo). Se ei missään nimessä ole sairaus joka vain iskee jostain eikä sille mitään itse mahda..
    Mainitsit myös tuon aivokemian. Minä olen itse asiassa miettinyt että entäpä jos se pitääkin paikkansa, että masennus osaltaan johtuu aivokemian häiriöistä, mutta sen jälkeen pitää myös miettiä mistä ne aivokemian, tai ehkä koko kehon kemian häiriöt johtuu. Entä jos ne johtuu siitä että ei ole kokenut positiivisia, ilon, onnen tunteita pitkään aikaan, joka taas vaikuttaa sitten monenlaisten hyvänmielen hormonien tuotantoon.. jospa niiden tuotanto vaikeutuu.. kunnes taas pikku hiljaa opettelee näitä tunteita tuntemaan 🙂 tavallaan ongelma siis olisi kehossa, ‘mutta kuitenkin siten että elämäntilanne ja ajatustapaan muutoksilla se olisi korjattavissa. Lääkkeitäkin voisi hetkellisesti auttaa jos on oikein rankkaa mutta melko varmaa on että ne eivät paranna tuota hormonituotantoa..
    En todellakaan ole muuta kuin oman kokemukseni kautta asiantuntija, mikä ehkä näkyy käyttämissäni termeissä, ‘mutta jotenkin tämä selitys viehättää 🙂

  • Minulla myös kokemus pitkästä masennuksesta ja toipumisesta ilman lääkkeitä. Yksinkertaistettuna oma masennukseni johtui siitä, että lapsuuteni “ansiosta” kuvittelin elämäni tarkoituksen olevan muiden odotusten täyttäminen. Ensin vanhempien, sitten kavereiden, puolison, esimiehen. Lapsuudesta olin oppinut sen, että koskaan en ollut tarpeeksi hyvä. Lisäksi vielä piti tietenkin aina pärjätä itse, avun pyytäminen olisi ollut heikkouden osoitus. Kun sitten päädyin pohjalle, kakki omat asiat sekaisin enkä lopulta jaksanut aamulla nousta sängystä, jostakin – en edes tiedä mistä – tuli ajatus miettiä, mitä MINÄ haluan, kuka minä oikeasti olen, millainen haluan olla, millaista elämää minä haluan elää. Se oli käännekohta, joka muutti kaiken. Elämä, joka oli vuosikymmeniä ollut harmaata tarpomista kivisäkkiä perässä vetäen, muuttuikin kevyeksi hypähtelyksi. Minulle avain oli itseeni tutustuminen, itseni hyväksyminen sellaisena kuin olen ja sen seurauksena ryhtyminen elämään omannäköistä elämää. Muistan vieläkin sen hetken, kun ensimmäisen kerran mietin, mitä itse haluan, kuinka yhden sellaisen asian löytäminen toi virtaa nousta sieltä sängyn pohjalta. Pitkässä masennuksessani oli ollut parempia vaiheita, mutta tämä oli erilaista. Tiesin, että olin muuttunut. Siitä on nyt noin yhdeksän vuotta ja elämä on edelleen kaikkine ylä- ja alamäkineen aivan ihanaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.