Minusta tulee äiti

Minulla on aina ollut paljon unelmia, eikä äitiys ole ollut niissä aikaisemmin useinkaan mitenkään erityisessä tähtiroolissa. En ole koskaan miettinyt sitä elämäni ainoana kliimaksina tai tajuntaani hellivänä lopullisena täyttymyksenä, mutta viime vuosina aloin kuitenkin leikittelemään ajatuksella.Mielikuvissani oli ihana juuri minulle sopiva söpön komea prinssi. Hän olisi intohimoinen rakastajani, paras ystäväni sekä mies, jonka kanssa jakaisimme monia nauruja ja miksi ei myös itkuja. Prinssini nauttisi seikkailusta kanssani elämässä ja tykkäisi myös leikkiä tai vähintäänkin hyväksyisi sen puolen minussa.Eräänä päivänä kuuluisi poks ja meille syntyisi baby. Olisimme onnellinen ja todella oman näköisemme pieni perhe. Siinä tuettaisiin vahvasti toisiamme ja osattaisiin antaa, sekä pyytää anteeksi. Meillä olisi hauskaa yhdessä ja elämäntyyliimme kuuluisi rentous, sekä sellainen virtaava elinvoimaisuus.

Eräänä päivänä kuului kyllä poks, mutta se ei johtunut babyn syntymästä. Huomasin olevani raskaana, eroamassa ja melko yksin. Ajattelin, että universumi oli käsittänyt jotain perheideastani ihan väärin. Oli selvää, että babyn isän kanssa ei ollut mahdollista jatkaa yhdessä. Se siitä prinssistä ja söpöstä pikkuperheestä, ajattelin.

Olin kuukausia kotonani pääsääntöisesti sänkyni panttivankina kykenemättä usein kävelemään edes banaaninhaku-seikkailulle keittiöön. Voin fyysisesti niin pahoin, että kirjan lukeminen tai vaikkapa sarjojen kannettavalta tietokoneelta katsominen tuntui usein liian suurelta taistelulta.

Ajatukset menneestä ja tulevasta pyörivät päässäni, enkä päässyt niiltä karkuun panttivankeudestani johtuen. Kehoa särki, päähän koski ja oli nälkä tai ei ollutkaan. Ajatus ruuasta teki pahaa, välillä pelotti, toisinaan hävetti ja koko ajan oksetti. Olin todella yksinäinen ja fantasioin siitä, että joku hyvältä tuntuva ihanuus ottaisi kainaloon. Elin murrosta, jossa moni elämässäni ollut ihminen oli vain jäänyt pois. Sain seurakseni useina öinä viikossa unettomuuden ja valvoin siis usein tauotta aamun asti. En ollut ikinä aikaisemmin kokenut sellaista.

En onnistunut välttelemään niitä ajatuksia tai muistoja, jotka olin tietoisesti tai tiedostamatta onnistunut harhauttamaan aikaisemmin. Jossain vaiheessa väsymyspöhinässä sytytin jopa vahingossa mikroni palamaan ja asuntoni valtasi pariksi viikoksi myrkyn haju. Tuntui, että saattaisin pian vähän räjähtää, mutta se olisi todennäköisesti ollut liian iso suoritus sen hetkisille voimilleni.

Ihanko oikeasti, huusin universumille, joka katsoi minua hieman huvittuneesti ja jätti vastaamatta kysymykseeni. Muistutin jollain tavalla lavuaarissani makaavaa märkää tiskirättiä. Kehoni oli lötkö ja aivan poikki, sekä tunsin valtavaa voimattomuutta. Rahat alkoivat olla lopussa, huumorivarastot tyhjillään ja epäilin vahvasti universumin suomen kielen taitoa. Olin tilannut siltä jotain ihan muuta!

Eräänä päivänä noin puolen vuoden jälkeen, viettäessäni aikaa tunnelissani näin valonsäteen, joka osui lämmittävästi kasvoilleni. Annoin tälle kauniille valoilmiölle nimeksi helpotus. Kaiken tämän mönkimisen jälkeen sana sai minut nauramaan ääneen. Havahduin ruokahaluun, voimaan ja johonkin todella syvään mielenrauhaan.

Huomasin, että olin ollut ikuisuudelta tuntuvalla matkalla omien pikku demonieni kanssa ja vihdoin tehnyt niistä ystäviäni. Minut oli pakotettu menemään kaiken läpi niin, ettei minulla ollut voimia enää vastustella. Olin niin onnellinen, että halusin halata demoneitani ja tanssia niiden kanssa. Valosäteet voimistuivat koko ajan lisää ja niiden kirkkaudesta huolimatta en enää nähnyt missään monia vanhoja pelkojani. Olin kohdannut ne ja päästänyt irti. Ne jotka vielä näin, eivät tuntuneet enää niin suurilta.

Olin syntynyt taas kerran uudestaan vahvempana, raikkaampana ja rohkeampana. Vihdoinkin ilman monia vanhoja painoja, jotka olivat aikaisemmin jarruttaneet kulkemistani eteenpäin. Minä tein sen ja minä uskalsin mennä tämän kaiken läpi. Olin valtavan ylpeä itsestäni ja kiitollinen tästä tilaisuudesta. Mikä tahansa minua odottikin, olin nyt siihen valmiimpi kuin koskaan.

Minusta tulisi pian äiti ja tämä ajatus sai minut tuntemaan rauhaa ja onnellisuutta. En tiennyt vielä mitä se tulisi tarkoittamaan, mutta olisin valmis ottamaan kaiken vastaan. Kiitos universumi tästä kaikesta. En ymmärtänyt ensin, että tämä on yksi parhaista minulle koskaan tapahtuneista asioista.

Kipua ja pelkoa silmiin katsominen, sekä niiden kohtaaminen. Ah niin kippeetä, mutta niin ihanaa. Asiat tapahtuvat juuri oikeaan aikaan ja minusta tulee ÄITI. Se tuntuu hyvältä, vaikka se onkin kaikesta huolimatta vähän pelottavaa. Ehkä jonain päivänä elämääni tulee myös söpö prinssi. Tärkeintä on kuitenkin elää ja mennä päivä kerrallaan rakastaen itseään ja babyä niin paljon kuin mahdollista. Sanoinko jo, että minusta tulee äiti! Äiti! Noin kuukauden sisällä kaikki tapahtuu. Babyni, minä rakastan sinua

Phiis änd löööv

​KUVAT : NOORA BHAKTI
 

Lisää kirjoittajalta Ihanaa ja kippeetä - Täydellinen mama

Viesti lääkäriltä

Kävin eilen babyn kanssa kävelemässä merenrannalla ja olisi tehnyt mieli kiljahdella tunteesta,...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.