Minä en luota

Juurichakrani on heikko. En luota universumin kannatteluun. En luota siihen, että minua tuetaan. Siksi en päästä irti vanhoista uskomuksistani ja heittäydy vapaana liitoon, höyhenen kevyenä.

Maailma on epävarma paikka. Voin luottaa vain itseeni. Jännitän koko kehoani, ei minulla ole varaa rentoutua, nojata taaksepäin ja levätä raukeasti hymyillen. Kehoni on kuin hyökkäystä varten pingotettu jousi, silmäni pälyilevät joka hetki ympärilleen etsien vaaran merkkejä. Hengitykseni on pinnallista, en anna maailmankaikkeuden virrata vapaasti lävitseni sisään ja ulos, sisään ja ulos. Vaikeinta on uloshengitys, voinko todella luottaa että keuhkoni täyttyvät elämällä vielä seuraavallakin kierroksella? Haluaisin pitää kaiken sisälläni pahan päivän varalle, ihan vain varmuuden vuoksi. 

En voi päästää irti tietäen, että minun ei tarvitse tehdä mitään, ei nyt eikä ikinä, että minä en ole täällä tekemässä vaan nauttimassa ja ottamassa vastaan. Enhän voi uskoa, että kaikki universumin vapaana liikkuva energia järjestyy joka hetki uudestaan ja uudestaan vain minun vuokseni. Sen sijaan ajattelen itseäni erillisenä, yksinäisenä ja hylättynä, köyhänä orpolapsena jonka on pinnisteltävä aamusta iltaan henkensä eteen ja joka kuvittelee että jo valmiiksi vuotava katto voi romahtaa hänen päälleen hetkenä minä hyvänsä ellei hän omin voimin kannattele sitä.

Enhän minä ole tehnyt mitään ansaitakseni maailmankaikkeuden, äitini, turvan, suojelun ja hänen yltäkylläiset lahjansa. Olen tottunut siihen että minun on tehtävä töitä kaiken eteen, eihän mikään hyvä voi olla ilmaista. Siksi pidättelen yhä hengitystäni ja räpiköin vastavirtaan, vieläkään en anna elämän virran ottaa minua lempeään syleilyynsä ja ohjata mukanaan.

Lisää kirjoittajalta Aamunkoi/ Saana K.

Minulta ei puutu mitään

Minulta ei voi koskaan puuttua mitään. Se on ollut viime päivieni mantra....
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.