Mikä susta tulee isona?

Kun kysyn lapseltani mikä hänestä tulee isona, hän vastaa yleensä ‘kokki’. Viime aikoina se lista on pidentynyt muutamalla ammatilla lisää: poliisi, palomies, lääkäri ja rosvo. Viimeksi kun kysyin häneltä tämän kysymyksen pari päivää sitten, hän vastasi: ‘KAIKKI!’. Sanoin pojalleni, että totta, sinusta voi tulla mitä vaan isona.

Miten on sitten tämän äidin laita? Mitä jos ei tiedä vielä päälle kolmekymppisenäkään mitä tehdä isona? Olen kouluttautunut pukuompelijaksi, modistiksi ja viimeisimpänä nuoriso-ohjaajaksi. Olen nyt vajaan vuoden etsinyt ja hakenut töitä, pääsemättä edes haastatteluun. Melkein kaikki ohjaajuus-hommat ovat iltaisin ja viikonloppuisin, ja tähän elämäntilanteeseen sellainen työ vie voimavaroja. Sen takia olenkin hakenut leikkipuistoihin ja työpajoihin, jotka yleensä ovat päivisin.

Olen miettinyt viimeisen puolen vuoden ajan että ryhtyisin yrittäjäksi. Olen hakenut syksyn ja alkavan talven aikana kahdelle työkkärin yrittäjyys kurssille. Ensimmäiselle kurssille en päässyt, toiselle olen varasijalla 4. Kurssi alkoi tänään, eli aika hiljaista että olisin varasijallekaan päässyt.

Jos ryhtyisin yrittäjäksi, voisin helpommin laskuttaa blogiyhteistöitäkin, tällä hetkellä en ole ottanut yhtäkään maksullista työtä vastaan, koska tiedän että se aiheuttaisi ongelmia Kelan ja työkkärin kanssa, pätkä- ja keikkahommia on todella vaikea tehdä kun on työtön. Kela tykkää siitä, että ollaan joko työttömänä tai täydet tunnit töissä. Muuten joutuu viemään Kelaan palkkakuitit, ja näiden tsekkaamista varten saattaa joutua odottelemaan kaikkia tukia kaksi kuukautta. Ei se ole sen stressin arvoista puuhaa, varsinkin jos rahaa tulee viisikymppiä sieltä ja satanen täältä, ja niiden takia joutuu odottelemaan tukia. Tällainen kuvio on todella stressaavaa, etenkin kun kamppailee muutenkin ahdistuksen ja masennuksen kanssa.

Haluaisin päästä tekemään jotain ihan omaa, omilla ehdoillani. En jaksaisi enää olla kotona ns. tyhjän panttina. Tunnen itseni niin luuseriksi kun olen työttömänä, ja en pääse edes työkkärin kurssille. Ihan vain vihjeenä työkkäri – niitä yrittäjyyskursseja voisi järjestää lisääkin, kun näköjään kiinnostusta löytyy, toiselle kurssille hakijoita oli 164 ja 40 pääsivät kurssille.

Haluan pois tästä työttömyydestä ja köyhyydestä, koska se jo itsessään lisää masennusta ja ahdistusta, kun joutuu koko ajan olemaan huolissaan toimeentulostaan. Tuntuu kuin eläisi veitsenterällä koko ajan, ja pienikin asia voi sysätä kuilun pohjalle. Eilen tajusin että olin kadottanut lompakostani viimeisen 20 euron setelin.

Toivon, että ensi vuosi tuo minulle paljon kaikkea hyvää, kerrankin. Olisin sen todella ansainnut. Minusta tosin nyt tuntuukin siltä, että kuljen koko ajan kohti jotain uutta, jotain inspiroivaa, jollekin oikealle tielle olen menossa. En vain vielä tiedä minne se tie vie. Sen tiedän, etten vuonna 2018 halua enää olla työtön, tai tuntea itseäni näin hyödyttömäksi enää.

Lisää kirjoittajalta Masentunut mutsi / Tinna Pehkonen

Työttömien aktiivimallista

Nyt on Sipilän hallitus keksinyt upean tavan saada minut ja muut työttömät...
Lue lisää

6 Kommenttia

  • Moi!

    Täysin rehellinen kirjoitus toimeentulosta. Sulla on sana hallussa ja on ihanaa että haaveilet yrittäjyydestä. Itselläni olisi sama kohdalla ensi vuonna. Opiskelut eivät yksin elätä. Todella toivon ettei ensi vuonna tarvisi elää kauhun tasapainoa toimeentulon kanssa. -Sanna

    • Kiitos kommentista! Tykkään olla rehellinen 😀 Tuntuu että tällä hetkellä (lapsiperhe)köyhyydestä pitäis kirjottaa enemmän, joten näitä saman tyyppisiä rehellisiä kirjotuksia toimeentulosta on varmasti tulossa lisää. Yrittäjyys pelottaa, mutta samalla tuntuu jännittävän innostavalta. Tsemppiä sullekin!

  • Hyvä kirjoitus!

    Ihailtava asenne sulla,haet kuitenkin aktiivisesti töitä ja yrität keksiä jotain mitä voisit tehdä. kotona makailu voi varmasti olla pidemmän päälle varsinkin rasittavaa. Toivotaan,että vuonna 2018 sä pääset töihin tai sinne yrittäjyyskurssille!

    • Joo, vaikka sinänsä tää ns. kotona makoilu on tehny todella hyvää mun uupumukselle ja masennukselle, että oon saanu oikeesti levätä. Luulen että ilman tätä työttömyysjaksoa olisin ollu totaalisesti burn outin pohjalla. Vuosi 2018 on mun vuosi, tunnen sen 😉 Kiitos kommentistasi!

  • Ja joo,tiedän ton kotona oleilun olevan tärkeää levon ja toipumisen kannalta,kokemusta on. Nimim. Nukuin kaikki päivät,kun sairastin keskivaikeaa masennusta. Burnout on tullut myös koettua,kun ei osaa jarruttaa tahtia vaan tekee montaa vaativaa asiaa yhtäaikaa,eikä kuuntele omaa kroppaansa ajoissa. Ei ole hääviä.

    • Joo, siis se oman itsensä kuuntelu on niin tärkeetä, mut hitto soikoon niin vaikeeta! Onneks tän masennuksen myötä on joutunu opettelemaan ihan toden teolla sitä itsensä kuuntelua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.