MENETTÄMISEN PELKO JA KUOLEMAN PELKO

Rakkaan koirani kuoleman myötä 1.5vk sitten minussa alkoi todella syvällinen muutos prosessi käyntiin. Tunsin kuinka syvästi vanhaa irroitetaan minusta vapaaksi. Tunsin kuolevani sisälläni. Tai tuntui siltä että koirani menettämisen myötä, joku osa revittiin hänen mukana. Tuntui todellakin että elin kuoleman sisällä niin sisäisesti kuin ulkoisesti.

En ole aiemmin kohdannut kuolemaa tällä tavalla silmästä silmään. Kaikista läheisin, tärkein ja rakkain lähti pois luotani ja se tuska oli jotain niin järisyttävää, että tunti tuntui päivältä. Päivä tuntui viikolta.

Surua nousi pintaan kohdattavaksi, itkin jokainen päivä, monta tuntia päivässä. Ja sitten mietin omaa oloani, että tämä ei kyllä taida liittyä pelkästään koirani pois menoon. Tässä on kyse jostain paljon suuremmasta ja syvemmästä kuin ensin tajusin ja tiedostin. Tässä on kyse jostain tosi syvästä traumasta jota tämä koirani kuolema, yleensäkin kuoleman kohtaaminen minussa herätti.

Ja sitten yksi yö heräsin klo 1.11 ja sitten alkoi tapahtua. Näin itseni vauvana. Näin kuinka itkin ja äitini ei tullut heti antamaan ruokaa. Sain hylätyksi tulemisen kokemuksia ja luulin aiemmin että tosiaan sain pelkästään hylätyksi tulemisen kokemuksia, mutta ei. Vaan pelkäsin vauvana kuolevani nälkään. Elin vauvana kuoleman keskellä, niinkuin astrologi tulkinnassani sanottiin: että sinä synnyit tänne kuoleman keskelle.

Mietin silloin mitä ihmettä se tarkoittaa, koska ei meillä silloin kukaan kuollut fyysisesti. Tiesin että tässä on joku tosi syvällinen perä. Ja nyt sitten pääsin sinne ytimeen, juurelle niitä pelkoja purkamaan.

Olen aiemmin kerran saanut regressioterapiaa, ja siinä kohtasin hylätyksi tulemisen traumani syitä jotka tulivat jo äitini kohdussa. En halunnut syntyä tänne. Tunsin sen tuskani, ja hätäni että oikeesti Universumi ottakaa mut takaisin kotiin. Mä en vaan kuulu tänne, ja aistin äitini masennuksen ja tuskan kun hän eli väkivaltaisessa suhteessa isäni kanssa. Päätin kohdussa etten halua oikeasti tuonne maailmaan missä on noin raskaita tunteita. Sanotaan muutenkin että syntymä on se suurin trauma ihmisellä.

Synnyin tänne ja valitsin vanhemmat, jotka herättivät minussa tätä hylätyksi tulemisen pelkoa jatkuvasti pintaan jonka alla siis on kuoleman pelko. Ja nyt tajuan miksi olen pelännyt niin valtavasti raha-asioitakin, koska niidenkin ytimessä minulla on kuoleman pelko. Kun vauvana tunsin nälkää, niin en halua kokea sellaista tunnetta koskaan ja luulin kuolevani nälkään vaikka siis vauvallahan ei tarvii olla kuin ihan pienikin hetki että ei saa huomiota ja ruokaa, se riittää synnyttämään pienempiä ja isompia traumoja. Että tämän ei tarvitse tarkoittaa sitä, että on pitkään syömättä tai muuta, vaan ne toistuvat kokemukset kun äiti ei tulekaan samantien tai ei ole läsnä siinä sinua kohtaamassa.

Samoin luulin jo aiemmin kohdanneeni yksinäisyyden tunnettani syvästi. Ja sitten Sandran kuoleman myötä näin että no en todellakaan! 😀 Se yksinäisyys mitä koin rakkaan lähdön myötä oli niin ravisteleva, että tosiaan mietin että miten mä selviän tästä hengissä.

Koirani edusti mulle perhettä, meillä oli ja on edelleen todella syvä sielunyhteys, meidän välillämme vallitsee edelleen todella kaunis pyyteetön rakkaus. Miten toinen voikaan seistä sun rinnalla nii uskollisena sua aina tukien ja rakastaen. Se vaan on uskomaton lahja mitä uskollinen olento, koira antaa ihmiselle. Ja koirani edusti sitä minulle myös, että sain antaa hänelle äidillistä hoivaa ja rakkautta, sitä rakkautta mitä en saanut äidiltäni, sain antaa koiralleni ja myös vastaanottaa sitä pyyteetöntä rakkautta mistä myös olen jäänyt vaille. Joten siksikin koirani menettämisen tuska oli valtava. Kelle nyt antaisin rakkautta, onko enää ketään joka rakastaa minua pyyteettömästi? Näitä kysymyksiä kysyin? Kuka nyt tukee minua kun minulla on vaikeaa? Kuka seisoo uskollisena rinnallani, joka ei jätä minua, eikä hylkää minua vaikka olisin kiukkuinen, masentunut, ahdistunut ja pelokas? Kuka tulee rinnalleni myös silloin kun koen syvintä suruani?

Löysin vastauksen sisältäni: MINÄ ITSE. Minä olen se joka tuo ja antaa nämä kaiken itse itselleni. Annan sen rakkauden jota vaille jäin lapsena ja jota haluan jakaa muille, annan sen rakkauden itselleni. Ja kun annan tämän pyyteettömän rakkauden itselleni täyttäen oman maljani, se kuplikoon ja pulputkoon sitten ihan koko maailmaan. Minun ei tarvitse rajoittaa rakkauden määrää vain eläimiin, lapsiin tai ihmisiin, voin antaa rakkauden näkyä kaikille ja kaikkialle. Voin rakastaa koko maailmaa ja voisin vihdoin antaa itselleni luvan myös luottaa siihen, että koko maailmaa rakastaa minua.

Sandran lahja oli siis tämä: että opin rakastamaan itseäni pyyteettömästi vaikka kaikki mihin olen ennen tarttunut, tai saanut tukea, tai saanut jotain turvaa, kun ne kaikki on viety elämästäni pois eikä mitään enää ole jäljellä mihin tarttua, on vain tyhjyys. Niin voin silti rakastaa itseäni ja luottaa omaan voimaani ja että oma voimani, oma rohkeuteni ja omat jalkani, Äiti Maa kannattelee minua. Voin vihdoin nähdä, ja ennenkaikkea siis kokea ja tuntea että minä en oikeasti tarvitse ketään kannattelemaan minua. Minä en tarvitse ulkopuolelta tukea enkä edes rakkautta, jotta voin rakastaa itseäni ja voida hyvin, vaan nämä on lähdettävä minusta itsestäni. Jotta pysyn vahvasti juuret Äiti Maassa ilman horjumatta jokaisen haasteen edessä.

Sandran lahja oli myös, että kokisin vihdoinkin elämässäni, että elämäni on elämisen arvoista. Eli myös silloin ja erityisesti silloin kun ei ole enää mitään oljenkortta mihin tarttua ulkoisessa elämässä, on vain se tyhjyys. Ja se, että todellakin alkaisin ELÄMÄÄN.

Miten kuoleman pelkoon myös liittyy ELÄMÄN PELKO. Mitä jos todella heittäydymme, toteutamme unelmamme, antaudumme parisuhteeseen tai muuhun, ja sitten menetämme ne.. juurikin se syvällä tasolla oleva hylätyksi tulemisen pelko tai/ja kuoleman pelko.. Ja sitten emme todella uskalla ELÄÄ. Vaan elämme puoliteholla, laskien omaa arvoamme, ja/tai pelkäämme menettämistä. Olemme suhteessa, työssä tai muussa joka ei toimi, kun pelkäämme sitä muutosta: elämä – kuolema – elämä kiertokulkua. Vanhaa täytyy aina kuolla, ennenkuin uusi alkaa.

Välillä vanhaa kuolee ja lähtee ulkoisessa elämässä, mutta ennenkaikkea meidän täytyy uskaltaa kuolla vanhalle minällemme, uskomuksille, peloille jotka eivät lopulta koskaan olletkaan totta eivätkä edes meidän. On uskallettava elää tämän irti päästön oppiläksyn kanssa. Päästettävä kerros kerrokselta ja vuosi vuodelta irti siitä mikä ei toimi, mikä ei palvele, ravistella kaikki toimimaton irti.

Nyt tiedän kokemuksesta vasta mitä todellinen irti päästö tarkoittaa. Päästin irti kaikista rakkaimmista, joka merkitsi ja merkitsee mulle koko maailmaa.

Aina vaan voi luottaa siihen,, että kaikki järjestyy ja aina on tulossa jotain niin paljon parempaa tilalle. Tottakai Sandraa ei korvaa kukaan eikä mitään, hänen paikkansa on aina mun sydämessä ja itse asiassa tänään vihdoin sisäistin ettei: KUOLEMAA OLE OLEMASSAKAAN. Alan vihdoin sisäistämään että miksi pelätä vaikka kumppanin menettämistä, kun kuolemaa ei ole. Ei ole lopulta mitään mitä menetämme, vaan on vaan kaikkea kaunista ja upeaa mitä saamme kun vanhaa lähtee.

Sandra elää edelleen minun kanssani täällä. Kuoleman kautta muunnamme vain muotoamme, mutta silti voimme olla yhdessä edesmenneisiin läheisiimme. Sandra kulkee mun kanssa metsässä. Hän tulee nuolemaan mun naamaa, ja mä saan nauraa edelleen sille, kuinka hän nuolee mun naaman märäksi. Hän kertoo minulle viestejään ja näen kuinka onnellinen hän valonpuolella on. Ja hän opettaa nyt minua siitä, että tosiaan sitä kuolemaa ei ole. Meillä on edelleen vahva yhteys.

Suru opettaa meille niin paljon. Suru on se joka parantaa sydäntä niin syvästi. Kun sille vaan avautuu ja antautuu, suru avaa sydäntä auki. Suru on se joka muuttaa meitä, vain ja ainoastaan hyvään suuntaan. Itku parantaa sielua. Sielu pääsee eheytymään. Pääset syntymään kokonaisemmaksi itseksesi.

Kävin ennen Sandran kuolemaa Paolo Da Florestan rebirthing sessiossa. Ja siinä minua jo valmisteltiin kuoleman ja syntymä trauman kohtaamiseen. Sain kokea mitä tapahtuu kun menemme valonpuolelle, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen ja toisella puolella toivotettiin Sandra jo tervetulleeksi. Minulle siis annettiin kokemus kuinka turvallista, kaunista ja rakkaudellista toisella puolella on ja kuinka ihana sinne on mennä. En tällöin tajunnut, että Sandra on jo viikon päästä tästä lähdössä oikeasti, mutta ei mennyt kauaa tästä Rebirthing sessiosta, kun Sandra ilmoitti haluavansa lähteä ja mä olin siihen valmis.

On kaikista suurinta rakkautta kun sen aika on: on se sitten eläimestä, jonka aika on lähteä vanhuuden tai sairauden takia. Tai ihmissuhteista, työstä tai muusta joka ei oikeasti vaan toimi. Se on suurin kasvun ja rakkauden lahja päästää irti ja avautua tuntemattomalle, uskaltaa myös elää tyhjyydessä.

Tyhjyyden tunne ja kokemus on kaikista pelottavin ehkä mitä oon kokenut. Mutta kun sinne suostuu sukeltamaan, se on sitten taas kaikista suurin lahja mitä sieltä avautuu ja mitä sen jälkeen itsessä tapahtuu.

Me kohtaamme elämässä näitä ihmisyyden kaikkia puolia ja kokemuksia. Ne tekevät ainoastaan meistä enemmän IHMISIÄ. Meidän on tarkoitus ollakin inhmillisiä keskeneräisiä ihmisiä täällä kaikkine erilaisineen ja erityisineen ihmiskokemuksineen. Kun on kohdannut ihmisyyden eripuolia, voi ehkäpä vihdoin antaa itelle luvan olla kokonaisempi ihminen, ihan kaikkine tunteineen ja elämän puolineen: elämä- kuolema- elämä kiertokulun kanssa. Hengitämme sisään ja vastaanotamme. Hengitämme ulos ja sillä irti päästämme. Annamme ja vastaanotamme. Kuolemme ja synnymme uudestaan. Hengitys on kuitenkin se joka meissä aina kulkee, ja siitä tiedämme olevan elossa, vaikka muuten tuntuisi että maailma kaatuu. Hengitykseen voi aina ankkuroitua, tuntea kuinka lopulta emme edes itse hengitä, emme ole se joka synnyttää hengityksen. Hengitys kulkee. Pallea hoitaa hengityksen. Voimme antaa hengityksenkin kulkea vapaana, puuttumatta siihen.

 

Kuolema muutti minut lähtemättömästi, tunsin käyneeni uudestisyntymisen prosessia läpi ja edelleen tämä matka jatkuu uusien oivallusten pariin.

 

SPREAD THOSE STRONG WINGS OF YOURS

AND FLY AND LIVE AGAIN!

Lisää kirjoittajalta Rohkeutta astua omaan voimaan/Kaisa-Liisa Ahola

Läheisriippuvuudesta toipuminen

Läheisriippuvuus syntyy siitä, kun ei ole lapsena saanut osakseen sitä rakkautta ja...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.