Matkalla jonnekin…

Ensimmäinen kirjoitukseni ja aiheena on kuolema. Ja elämäntarkoitus. Ja matka. Kevyitä aiheita, mutta miksi ei?Pitkään mietin, että mistä kirjoitan ensimmäisen tekstini, kunnes edellisyönä perhettämme kosketti suru ja sen jälkeen on ollut vahva fiilis, että tästä pitää kirjoittaa. Ja nyt puhun ainoastaan omasta kokemuksesta, joka on ollut vanhan ihmisen kuolema. Tunteet ja tilanteet vaihtelevat jokaisella henkilökohtaisesti.Kuolema itsessään on täynnä tabuja ja uskomuksia. Aiemmin itseänikin pelotti ja kauhistutti, jopa ällötti. Siihen asti, kunnes reilu vuosi sitten näin ensimmäisen kerran, mitä se on. Pidin mummia kädestä, kun hän veti viimeisen henkäyksensä ja sillä hetkellä tajusin, ettei siinä ole mitään kamalaa. Hirvittävän surullista kyllä, mutta ei mitään pelottavaa. Ja sen haluan opettaa myös lapsilleni. On myös tärkeää puhua kuolemasta oikeilla sanoilla, eikä peitellä asiaa ”pois nukkumisella”. Lapsille nukkuminen on nukkumista ja kuolema on kuolemista.

Miksi kuolemaa sitten pelätään niin paljon? Ehkä siksi, että se on niin lopullista. Vai onko? Ehkä siksi, että siitä oikeasti tiedetään aika vähän. Miltä silloin tuntuu ja mitä on kuoleman jälkeen? Uskon, että omat uskomukseni ovat tulleet lapsuudesta ja ylipäänsä Suomen kulttuurista kohdata kuolema. Jos ihminen on saanut elää hyvän elämän, miksi siitä tehdään niin kamalaa ja hirvittävän surullista? Peitellään tunteita ja purraan hammasta viimeiseen asti. Ikävä on kova, mutta sitähän ei näytetä kenellekään, vaikka nimenomaan puhuminen ja itkeminen tuovat helpotusta. Pitää olla vahva, eikä tunteitaan saa näyttää, vaikka oikeasti tunteiden näyttäminen on juurikin sitä vahvuutta.

Haluan myös uskoa, että meidän sielu jatkaa matkaa johonkin… Uskon entisiin elämiin ja sitä kautta omalta osalta kuolema ei tunnu niin lopulliselta. Toki se tuntuu sillä hetkellä ja tässä elämässä, mutta kun ajattelee laajemmin, se tuo helpotuksen tunteen. Sairaan ihmisen kohdalla kärsimys ja kivut loppuvat.

Kuolema, niin kuin syntymäkin, on maailman luonnollisin asia. On hurjaa ajatella, miten samanlaisista asioista on loppujen lopuksi kyse. Ainoastaan tunteet ovat toistensa ääripäitä. Kuoleman hetkellä olet yhtä alaston ja paljas, kuin syntyessäkin. Synnyt ilman mitään ja lähdet ilman mitään. Vaikka olisit saavuttanut paljonkin elämäsi aikana, mitään et saa mukaasi. Kaikki jää tänne. Se pysäyttää.
Se pysäyttää miettimään, miksi on niin äärimmäisen tärkeää muistaa elää! Nauttia joka ikisestä hetkestä ja varsinkin siitä matkasta. Elämän matkasta. Se mitä saavutat, ei merkitse yhtään mitään, jos et ole nauttinut matkasta tai oikeasti elänyt elämääsi. Koskaan ei voi tietää, mitä elämä tuo tullessaan. Pitää olla kiitollinen siitä mitä on ja lakata mutisemasta pienistä. Elää oikeasti, kuin viimeistä päivää ja tehdä asioita joita rakastaa. Meitä ei ole luotu tänne siksi, että kävisit klo 8-16 tylsässä työpaikassa, jotta voit maksaa laskut ja sitten kuolla pois. Ei.
Meille kaikille on annettu oma tehtävämme ja sitä tulisi kaikkien seurata. Toteuttaa ne omat unelmat, jotta ei tarvitse sitten kuolinvuoteella miettiä, mitä jätinkään tekemättä.

Pitäkää huolta toisistanne ja eläkää täysillä!

<3 Saija


Lisää kirjoittajalta Naiseuden Voima

JUTTUTUOKIO: Tinna Pehkonen

Suositun Masentunut mutsi- blogin Tinna kertoo siitä millaista on elämä yksinhuoltaja, joka...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.