Masentuneen mutsin arki

 

​Minulla on maailman ihanin lapsi, 3-vuotias poika. Välillä poden huonoa omaatuntoa siitä, että varsinkaan arkena en jaksa tehdä kaikkea koko ajan lapseni kanssa. Sen takia koitan niinä päivinä kun jaksan, tehdä jotain kivaa yhdessä.Tarhan jälkeen minulla oli suuret suuunnitelmat siitä että mennään lähimetsään poimimaan virpomisoksia, sellasia kauniita missä ehkä olisi pajunkissojakin. Mutta en jaksanutkaan mennä omaa kotipihaa pidemmälle ja poimimme kirjaimellisesti ne ensimmäiset risut mitä maasta löytyi. Mutta sepä vasta jännää olikin!

Kaivoin askartelulaatikon esille ja poimittiin sieltä yhdessä muumi-tarroja, höyheniä ja muita tarvikkeita. Lapsonen alkoi piirtämään pinkille pahville jyrkännettä. En tiedä mistä se edes tietää moisen sanan, saati että tietääkö edes mitä se tarkoittaa. Hassua, miten noin pieni oppii niin paljon yhtäkkiä!

Muutenkin tuntuu että äitiyden tullessa kuvioihin on jatkuva syyllisyys ja huono omatunto nakertamassa jossain taka-alalla. Välillä olen yrittänyt vain työntää nämä tunteet pois ja koittanut keskittyä siihen että yritän parhaani. Jatkuva syyllisyys nakertaa energiaa. Raskaana ollessa ajattelin että äidiksi tullessa pitäisi äitinä ja ihmisenä muuttua esimerkilliseksi yksilöksi. Koska eihän hyvä äiti raivoa, menetä hermojaan tai yhtäkkiä ala itkemään kun maito tippuu lattialle? Temperamenttisena ihmisenä pohdin miten voisin olla hyvänä esimerkkinä jos koko ajan menetän hermoni helposti? Olen joutunut kantapään kautta toteamaan, että kyllä, nimenomaan hyvä äiti tekee ajoittain näitä asioita. Juuri sen ansiosta lapsikin oppii että tunteet ovat sallittuja, sekä positiiviset että negatiiviset. En silti sano ettenkö koe järjettömän huonoa omaatuntoa siitä että uupuneena saatan huutaa ja raivota vähän ehkä liikaakin.

Palataksemme pääsiäisvalmisteluihin, tiedättekö kun pieni tyyppi koittaa söheltää teipin kanssa ja haluaa tehdä ”minä itse!” ja menee hermo kun toinen sählää. Jep, olen se äiti joka hermostuu kun toinen sählää puolet teipistä höyhenten päälle. En tiedä miksi, en ole edes mitenkään niin tarkka näiden asioiden kanssa, tykkään itsekin värittää vähän yli enkä ole aina niin pikkutarkka. Usein vain väsymys ottaa vallan ja ärsyynnyn ihan kaikesta. Onneksi kuitenkin osasin niellä turhautumiseni ja meillä oli todella mukava ja aurinkoinen askarteluhetki. Poika sanoikin monta kertaa ”äiti, me ollaan hyviä askartelemaan”. Välillä hän juoksi ikkunaan katsomaan olisiko siellä pääsiäispupuja, koska nehän sitten tuo meille pääsiäisenä suklaamunia! Lopuksi piti vielä laittaa tähti latvaan, koska oli pääsiäisjoulu, jonka jälkeen piti yhdessä laulaa “joulu on taas”.

​Voi, kun näitä hyviä hetkiä voisi purkittaa ja nuuhkia huonoina hetkinä!
Lisää kirjoittajalta Masentunut mutsi

Mikä susta tulee isona?

Kun kysyn lapseltani mikä hänestä tulee isona, hän vastaa yleensä ‘kokki’. Viime...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.