Mama – Vornasena kolme viikkoa

Synnytyksen jälkeen lähtö sairaalasta kotiin koetti 21.4, eli viisi ja puoli päivää sairaalaan tulon jälkeen. Ennen lähtöä en voinut käsittää, että vastasyntynyt olisi oikeasti niin pieni. Olin pakannut mukaan vastoin yleisiä neuvoja liian isot vaatteet, johon tämä suuri rakkauteni sitten lopulta upposi melkein näkymättömiin. Housut ylettyivät kainaloihin saakka ja hattu meinasi koko ajan valua nenän päähän asti.Mikä oudointa, katsoessani taksin ikkunasta, maailma näytti ihan samalta kuin viisi päivää sitten. Ulkona liikkui ihmisiä, aurinko paistoi ja huoltoasemat, sekä ruokakaupat olivat edelleenkin samoilla sijainneillaan. Oma maailmani oli pysähtynyt alle viikoksi ja minusta oli tullut söpön pienen alienin näköisen tyypin mama. Siitä huolimatta Helsinki oli jatkanut elämäänsä, kuten muinakin päivinä. Uskomatonta, ajattelin babyhuuruissani.Taksi vei minut lopulta kotiini ja sinne me jäimme yhtä-äkkiä aivan kahdestaan. Minä ja baby, vain me. Olo oli epätodellinen, vatsaa särki sektion jäljiltä ja sydän oli hämmentynyt, sekä onnellinen yhtä-aikaa. Uuden suomen kansalaisen syntymästä huolimatta myös kotini oli niin kuin aina ennenkin. Värikäs ja ihana, sekä hyvinkin söpö. Se ei ollut enää vain minun kotini, vaan meidän yhteinen söpö pesämme. Meitä oli kaksi, KAKSI. Siis mitä ihmettä, kyselin seiniltäni hymyn ja itkun vuorotellessa.

Olin nukkunut sairaalassa puoli tuntia yössä ja sama jatkui myös kotonani ensimmäisinä päivinä. Baby söi ja söi ja söi ja söi, koko yön. Kiintymys mama-Vornaseen oli niin intohimoista, että hän ei myöskään yksinkertaisesti suostunut poistumaan sylistäni. Tyyppi oli sitä mieltä, että kun kovan urakan jälkeen vihdoin tapasimme, niin nyt otetaan siitä kaikki irti.

Joidenkin öiden jälkeen hän kuitenkin luovutti, nukkui sylin sijaan vieressäni ja heräsi enää vain parin tunnin välein. Olin tästä niin liikuttunut, että melkein itkin ilosta. Sain nukkua kokonaiset KAKSI tuntia putkeen ja ruokatauon jälkeen tein sen vielä uudestaan. Olin hyvin rakastunut babyyni ja sen voimalla jaksoin ensimmäisen viikon nyt yhteisessä kodissamme. Monet asennot sattuivat kovasti vatsaani ja öitä lukuun ottamatta hän ei edelleenkään suostunut poistumaan sylistäni.

Energia riitti juuri perusjuttuihin rakkaan tyyppini kanssa, mutta sitä ei jäänyt erilaisiin ”itsenäistämiseen” liittyvien keinojen harjoittelemiseen. Läheisyys tuntui myös hyvältä, vaikka olikin käytännön kannalta melko haastavaa kokonaisvaltaisuudessaan. Onnekseni veljeni hoiti minulle kauppaostokset suoraan kotiin ja naapurin Soililta sain päivittäin valmiin ruuan. Kaikista pikku haasteista huolimatta olin hyvin onnellinen ja ihmettelin, että miten niin suurta rakkauden tunnetta voi olla olemassa.

Pikkuhiljaa voimani määrä alkoi kasvaa ja opetin pienen ihanuuteni nukkumaan päiväunia sängyssä. Pidin kiinni läheisyydestä ja sylijutuista, mutta kaikelle oli aikansa. Minun oli pystyttävä pidemmän päälle muun muassa laittamaan ruokaa, pesemään pyykkiä, siivoamaan ja maksamaan laskuja. Kirjoittelin listoja asioista, joita hoitaisin aina kun saisin niille hyvän hetken. Lisäksi päivä kerrallaan tai oikeastaan hetki kerrallaan elämisen mentaliteetti vahvistui koko ajan.

Toisinaan oli vaikeampaa ja sitten taas helpompaa, eikä monia asioita voinut ennakoida. Pientä “pöhnäisyyttä” aiheutti muutamia tonneja painavat univelat. Huolimatta niistä nautin ihan valtavasti mamailusta ja ajasta pikkuiseni kanssa. Hänellä oli maailman hienoimpia ilmeitä ja hänen suustaan pääsi söpön eriskummallisia ääniä. Tajusin, että hän ei menekään herkästi rikki. Päinvastoin, tyyppi on kokoonsa, sekä elämänkokemukseensa nähden aikamoinen selviytyjä ja suoranainen voimamies.

Päivät ovat olleet välillä raskaita, mutta aivan ihmeellisiä. Suomen kielen sanat eivät riitä ilmaisemaan sitä kiitollisuutta, jota tunnen saadessani olla tämän uskomattoman pienen ihmisen mama. Olen oppinut valtavasti ja keksinyt hienoja kikkoja muun muassa babyn ilmavaivojen, sekä vatsanväänteiden helpottamiseksi. En olisi koskaan uskonut, että tällainen asia voi saada minut tuntemaan niin suurta tohkeutta. Tämä aika on kyllä kärränyt mama-Vornasen takaisin perusasioiden äärelle ja se on tehnyt yllättävää kyllä, erittäin hyvää. 

​En tiedä yhtään mitä pieni poikani tulee vielä tuomaan elämääni, mutta kolme asiaa voin sanoa varmaksi. Babyni on suuri tai oikeastaan vielä kokonsa puolesta aika pieni, mutta merkittävin guruni elämässäni. Rakastan häntä aivan super uskomattoman paljon ja mikään ei tule enää koskaan olemaan niin kuin ennen.

​Välillä voi pelottaa, usein myös naurattaa ja hyvin lyhyet unet ajoittain saattavat herättää kiukkua, mutta rakkaus siltikin ylittää kaiken. Se on isointa. Minulla on tässä sylissä, hassu, ihana ja tosi siisti tyyppi. Sitä ei voita mikään. Hänen kanssaan on ollut aivan huvittavan hienoa hengailla.

​Äitinä oleminen on pikkuisen rankkaa, mutta hirmu ihanaa ja jännittävää. Kiitos, kiitos ja kiitos.

​Phiiis and löööv ja erityisrispektejä yksinhuoltajille : )

Lisää kirjoittajalta Ihanaa ja kippeetä - Täydellinen mama

Viesti lääkäriltä

Kävin eilen babyn kanssa kävelemässä merenrannalla ja olisi tehnyt mieli kiljahdella tunteesta,...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.