Mama lataa akun

Eilen se tapahtui kunnolla ensimmäistä kertaa. Siis se, että tämä mama VÄSÄHTI. Ei siis vain väsähtänyt, koska sen olen kokenut ennenkin, vaan kyse oli VÄSÄHDYKSESTÄ. Huolimatta siitä, että takana oli oikea rennon meiningin ennätysviikko. Babyn päivät olivat olleet melkein kokonaan vatsavaiva-vapaita ja tunnelma oli ollut läheinen, erittäin mukava, sekä perushassu.Toki heräilimme aamuisin viideltä tai kuudelta puoleksi tunniksi tai jopa useammaksi tunniksi rakkaan pikku poikani vatsaväänteisiin. Tällöin kävelin tyyppi sylissäni ympäri kotiamme, toimien rauhoittavana ja läheisyyttä antavana ylös alas hytkyvänä lastenlaulu-jukeboksina. Sama saattoi tapahtua myös keskellä yötä, mutta päivät olivat sellaisia ihastuttavia peruspäiviä.

Näihin hetkiin mahtui ihan normi-itkuja tietenkin, mutta paljon myös vedet silmissä naurua, sydämen liikutuksen voimasta väpättelyä ja useita hienoja, sekä ilmeikkäitä keskusteluja babyn kanssa. Siis perusmeininkiä.  Rakastan yhdessä viettämäämme aikaa ja hän on huumorintajuisuudessaan, sekä söpöydessään todella maailman parasta seuraa. Ymmärrämme toisiamme ja se on ihan ihanaa.

Kaiken tämän jälkeen tuli, kuten aina, perjantai-ilta. Silloin käynnistyi itkusessio, joka tuntui jotenkin riipaisevammalta kuin aikaisemmin. Aloin laittaa babya yöunille, mutta siitä tulikin neljän tunnin hytkyttelystä ja pomputtelusta koostuva itkujumppa.

Kaduin, että olin aikaisemmin antanut poikkeuksellisesti hänen nukkua olkapäälläni päiväunet, koska se sai oloni tuntumaan entistäkin jäykemmältä. Kehooni sattui jo etukäteen ja se pyysi lepoa. En voinut sitä sille antaa, koska baby tarvitsi minua.

Huomasin olevani myös ihan tolkuttoman tuntuisessa unen tarpeessa ja pieni pelko alkoi hiippailla mielessäni. Onko hänellä kaikki hyvin? Entäpä jos omalla hassulla pikku koomikollani on jokin vialla? Pitääkö meidän mennä nyt ensimmäistä kertaa terveyskeskuspäivystykseen kaiken kokemamme jälkeen?

Outoa kyllä, että juuri nyt tuntui olevan sen hetki, vaikka olimme läpikäyneet yhdessä paljon isompiakin itkutreenejä. Päivien mittaisia. Lopulta tyyppi nukahti kesken sydäntäni piiskaavien ajatuksien ja päätin harkita lääkärikäyntiä uudestaan aamulla.

Seuraava päivä alkoi hieman kiukkuisissa, mutta rauhallisemmissa meiningeissä poikani osalta. Olin todella nälkäinen (teen yleensä kaikkeni, että saan pidettyä omasta syömisestäni huolta), mutta en ollut päässyt kauppaan edellisenä päivänä. Rauhoitin reilussa puolessa tunnissa nyt jo harvinaisemmaksi käyneen babyn vaunukapinan ja pääsin ruokaostoksille babyn katsellessa unikuvia.

Kaikki sujui melko hyvin, kunnes kotiin päästyämme se taas alkoi. Itku, joka tuntui tällä kertaa nappaavan minut jollain tavalla sisäänsä. Kehoni tuntui painavan meille kodin tarjoavan kerrostalomme verran. Lonkkaan koski, olkapäähän sattui ja jalat tuntuivat jäykiltä. Joka paikka minussa pyyteli lepoa.

Pitkästä aikaa kyyneleet alkoivat jonoissa valua silmistäni ja tunsin ensimmäistä kertaa, kuinka keho ei meinannut totella omistajaansa. TAUKO, TAUKO, TAUKO, se huuteli minulle. Ihanan viikon jälkeen tuntui, että yhteisen kolmen ja puolen kuukauden aikamme väsymyskliimaksi oli iskemässä. Tällaisessa tilanteessa, eli asuessa yksin lapsen kanssa, otetaan normaalisti vara-akku käyttöön. Nyt en meinannut löytää sitä. En tiennyt kenelle soittaa ja mistä pyytää pikkuisen tukea.

Kokeilin muutaman ihmisen numeroa, mutta en saanut tavoitettua ketään. Baby itki sylissäni ja säestin häntä omalla hiljaisemmalla kyynelehtimiselläni. Lopulta hetken mielijohteesta päätin soittaa eräälle tutulle äidille. Painoin hänen nimeään puhelimessani ja annoin hälyttää pari kertaa. Ei, en kehtaakaan. Me emme tunne niin läheisesti toisiamme. Lopetin soittamisen kesken.

Muutin mieltäni, yritin uudestaan. Hän vastasi puheluun ja sanoi ajavansa autolla heti luoksemme. Baby oli tietenkin jo rauhoittunut ja lahjoitteli toiselle äidille hänen saavuttuaan jopa hymyjä. Mene suihkuun, minulle sanottiin. Osasin vastata vain, että ai niinkö ja sen jälkeen nautin jo lämpimästä rauhoittavasta vedestä. Rakastan vettä. Huomasin olevani yliväsynyt, nälkäinen ja mitähän sanaa käyttäisin kuvailemaan henkistä, sekä fyysistä oloani. Lötkö, se on sana. Lötkö.

Toimin yleensä hyvin babyn kanssa vaistoani kuunnellen, vaikka tapani tehdä juttuja voi joskus ulospäin vaikuttaa kummalliselta. Nyt vaistoni sanoi robottimaisella äänellä, please recaharge your battery.  En osannut muuta kuin antaa toisen ihanan äidin pitää poikaani sylissään ja itse laitoin ruokaa, join kupin kahvia ja vain istuin latautumassa. Päässäni tapahtui sinä aikana hyvin vähän.

Lopulta toinen äiti lähti ja minä palasin takaisin itseeni. Makasin baby rintani päällä monta tuntia ja vain olin. Hän nukkui, minä olin hiljaa. Annoin itseni latautua. Yöllä heräilin keskivertoa useampaan otteeseen huomatakseni olevani taas kävelevä jukeboksi. Ihhahhaa ihhahhaa hepo hirnahtaa, sieltä kuului monta kertaa.

Aamulla olin pirteämpi kuin pitkään aikaan, vaikka olin nukkunut vähemmän kuin yleensä. Baby kuitenkin itkeskeli vielä jonkin verran, joten päätin mennä lasten terveyskeskus-päivystykseen hakemaan itselleni asiasta lopullisen mielenrauhan.

Siellä poikani oli taas ihan muina poikina hyväntuulinen ja vilautteli heti lääkärille monta hampaatonta hymyä. Se ei tuonut pikkuiseeni liittyvälle itkutarinalle yhtään lisää uskottavuutta ja sai vain lääkärin hymyilemään minulle ”ymmärtäväisen” näköisenä. Sisimmässäni olin tiennyt, että juuri näin tulisi käymään.

Babystä ei löytynyt mitään vikaa ja mamakin voi taas hyvin. Edellisen päivän muutaman tunnin mahdollisuus lepoon ja akun lataamiseen teki taikatempun keholleni, sekä mielelleni. Aikana se oli lyhyt, mutta meidän elämässämme pitkä ja todella tärkeä. Kiitos siitä.

Äitinä oleminen tuntuu vieläkin maailman kauneimmalta asialta elämässäni, mutta super ihmistä se ei ole minusta tehnyt. Ehkä päinvastoin, koska se on herättänyt minut inhimillisyyteeni. Se on opettanut myötätuntoa, jota tunnen enemmän ja enemmän juuri itseäni kohtaan.

Illalla babyn kanssa nauroimme jo tälle kaikelle ja päätimme olla ottamatta elämää liian vakavasti. Toivotamme rakkautta ja armollisuutta teidän kaikkien päivään sinne. Pidetään itsestämme ja toisistamme mahdollisimman hyvää huolta!
 
Phiiis änd löööv xxx


Lisää kirjoittajalta Ihanaa ja kippeetä - Täydellinen mama

Viesti lääkäriltä

Kävin eilen babyn kanssa kävelemässä merenrannalla ja olisi tehnyt mieli kiljahdella tunteesta,...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.