Luovuus ja rationaalisuus pussauskoppiin

Muistan jo lapsena, että minua sanottiin usein hyvin luovaksi ja samaa olen saanut kuulla paljon myös aikuisena. En koskaan ymmärtänyt mitä se tarkoitti ja sivuutin yleensä nämä kommentit vähän ihmeissäni. Toimin ainoalla osaamallani tavalla ja myönnettäköön, että se herätti toisinaan ihmetystä läsnäolijoissa saaden usein ihmiset jopa nauramaan. Nauroin mukana, vaikka en useinkaan ymmärtänyt vitsiä.Päiväkoti-ikäisenä yksi unelmistani oli tulla ”mannekiiniksi”, ballerinan, näyttelijän ja laulajan, sekä psykologin lisäksi. Olin valmis elämään unelmaani heti, tässä ja nyt. Miksi ei? Ystäväni kanssa järjestimme päiväkodillemme muotinäytöksen, jossa esittelimme äitiemme vaatteita täysin tosissamme ja uskomattoman tohkeissamme apuvälineenämme improvisaatioon perustuva tanssi.

Taustalla soi valitsemamme musiikki ja catwalkkina toimi pitkä käytävä. Yleisönä oli päiväkodin kaikki aikuiset ja lapset. Vaateyhdistelmissä ei mielikuvitusta säästelty ja tunsin itseni TODELLISEKSI ”mannekiiniksi”. Todennäköisesti vaahtosammuttimet kävelemässä liian isoissa aikuisten vaatteissa on voinut olla jokseenkin huvittava näky, mutta meidän annettiin tehdä se. Ikuiset rispektit tästä päiväkodille ja äidilleni tämän kaiken sallimisesta.

Ensimmäisen luokan ensimmäisenä päivänä pyysin saada esittää kaikkien edessä uusille luokkakavereilleni laulun englanniksi, sekä mummiltani oppimani runon. En ollut erityisen hyvä laulaja, ehkä päin vastoin ja epäilen runon kiinnostaneen hyvin vähän heitä. Häpeältä minut säästi kuitenkin se, etten vilpittömästi ymmärtänyt sitä. En jotenkin tajunnut kuinka hassulta hyvin todennäköisesti vaikutin. Nautin esityksestäni todella paljon kaikesta huolimatta.

Koko lapsuuteni oli täynnä mielikuvitusta ja maailma tuntui maagiselta paikalta keijukaisineen ja kotitonttuineen huolimatta myös siihen aikaan liittyvistä suruista, sekä murheista. Ne eivät sulkeneet toisiaan pois, enkä myöskään paennut vaikeita juttuja satumaahan. Maailman ihmeellisyys kaikkine satumaisine asioineen oli vain se kuinka koin ja näin sen.

Aikuisena tapani ratkaista erilaisia pulmia ja kokea elämää on ollut myös aina monien mielestä hassu. Asuessani Tallinnassa espanjalaisen kämppäkaverini kanssa hän kertoi minulle kärsivänsä todella kovasti kylmästä pohjoisen ilmastosta. Ehdotin hänelle, että teemme kodistamme Viron Etelä-Eurooppa-vyöhykkeen. Askartelimme seinälle ison auringon ja värikkään palmun, sekä muita uuteen ”asuinvyöhykkeeseemme” liittyviä asioita. Pukeuduimme kesävaatteisiin ja tunnelma oli kuin aurinkorannalla.

Päätimme myös pitää joka perjantai lämpimiin maihin liittyvät teemajuhlat, joissa tanssimme eri kulttuurien perinnetansseja miten sattuu – menetelmällä syöden pienestä budjetistamme johtuen vähintäänkin leikisti myös perinneruokia. Kuvailimme omaksi huviksemme myös musiikkivideoita, joiden teemana oli esimerkiksi ruoka, kylpyamme tai vaikkapa kotimme eteinen.

Lisäksi kämppäkaverini oli keksinyt myös tavan piristää minua silloisen juuri tapahtuneen eroni tiimoilta. Tämä todelliselta enkeliltä näyttävä ja kaikin puolin hyvin viattoman oloinen nainen laski housunsa alas näyttäen takapuoltaan minulle aina silloin kuin sitä vähiten odotin. Hänen kaltaiseltaan prinsessalta tämä oli niin absurdi teko, että se sai minut joka kerta nauramaan.

Ilmaston kylmyys, vähänvaraisuus, juuri tapahtunut eroni ja sen hetkiset kansainvälisen politiikan opintoni olivat olemassa olevia tosiasioita. Silti elämä oli täynnä jänniä asioita näiden muiden juttujen ohessa ja sai nekin tuntumaan helpommalta. Tämän kaltaiset ja sinänsä ihan yksinkertaiset tavat toimia ovat olleet aina elämäntapani, enkä ole koskaan ajatellut niissä olevan mitään sen ihmeellisempää.  Aivan kuten lapsenakin, maailma on tuntunut hassulta ja maagiselta paikalta usein jopa silloinkin kun on ollut pahamieli.

Prahassa ollessani työharjoittelussa Suomen suurlähetystössä keksin jokapäiväisen leikin työmatkoilleni. Yritin pysyä koko kiemurtelevan raitiovaunumatkan ajan pystyssä ottamatta tukea mistään. Kuvittelin, että surffaan ja minusta tuli todella taitava. Rakastin työmatkojani, enkä malttanut odottaa niitä. Työhuoneeseeni ujutin värejä, sekä hienoja kuvia ja tein siitä ”asiallisen” kauniin. Suoriuduin tehtävistäni hienosti ja nautin niistä, mutta näin jälkeen päin uskon useiden pienien itse keksimieni asioiden auttaneen siinä.

Myöhemmin sain palautetta ”luovuudestani” muun muassa pitäessäni suomen kielen tunteja ryhmille. En edelleenkään ymmärtänyt tätä, koska en tiennyt mitään muutakaan tapaa opettaa oppilaita. Oli tilanteita, jotka vaativat itsetehtyjä materiaaleja erilaisine värikkäine piirroksineen. Oppikirjat yksin tuntuivat riittämättömiltä ja tylsiltä. Niiden lomassa oli tärkeää käyttää myös koko kehoa ja muita tehosteita, että asiat olisivat helpommin ymmärrettäviä. Mielessäni vain taivas oli rajana tehokeinoissa ja heittäydyin tähän aina täysin miettimättä sen enempää.

Kokiessani suurta tunnetta ilmaisen sen usein esimerkiksi runona, jotta se selkeytyy ja jäsentyy mielessäni. En siksi, että tekisin taidetta. Tuo sana on tuntunut minusta aina hassulta ja käytän sitä aika vähän. Toimin näin enemmänkin siksi, että se on tuntunut hyvältä ja usein myös helpottaa oloa. Saatan myös maalata maalauksen, jotta voin visualisoida jonkin ihanan ja vahvan sydämessäni tuntuvan tunteen. Näin se eräällä tavalla materialisoituu ja voin fiilistellä sitä vielä pitkään. Tapani toimia tässä maailmassa on aina ollut kovin moniulotteinen. Tässä kirjoituksessa mainitsen siis vain pieniä sattumanvaraisia esimerkkejä siitä.

Koen leikkimisen, itseilmaisun ja mielikuvituksen eräänlaisina vaistonvaraisina apuvälineinä elämässä. Olen juuri oppinut, että ne yhdistetään usein luovuus – sanaan. Jälkimmäinen on yhtä hyödyllinen osa elämää kuin vaikkapa rationaalisuus ja käytännöllisyys. Uskon, että näitä kaikkia osia tarvitaan hyvän ja terveen tasapainon kannalta. Itselleni rationaalisuuden ja käytännöllisyyden harjoittelu on todella tärkeää. Toisaalta olen huomannut, että juuri luovuutta moni haluaa herätellä itsessään tässä ajassa etenkin Länsimaissa.

Uskon, että nämä kaikki puolet ovat meissä jokaisessa jollain tavalla synnynnäisesti ja kaikkia myös tarvitaan. Eri asiat vain vaikuttavat siihen, että mitkä osat vallitsevat käyttäytymisessämme. Tämä niin sanottu luovuus, jota en itsessäni aikaisemmin edes osannut eritellä, on minussa virtaavaa ja hyvin ominaista.

Tästä huolimatta, kuten mainitsin, tarvitsen todella vahvistusta käytännöllisyyteen ja rationaalisuuteen. Näin saan kanavoitua luovan voimani vielä enemmän konkreettiseksi vaikkapa työni kannalta tähän maailmaan. Ehkä sinä voit auttaa minua tässä ja minä voin auttaa sinua omassa vahvuudessani. Luodaan yhdessä tasapainoa ja synnytetään jotain uutta tähän maailmaan!
 
Phiiis änd lööv, always 4 eva ♥ ♥ ♥



Lisää kirjoittajalta Ihanaa ja kippeetä - Täydellinen mama

Viesti lääkäriltä

Kävin eilen babyn kanssa kävelemässä merenrannalla ja olisi tehnyt mieli kiljahdella tunteesta,...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.