Lapsi pääsee huomenna leikkaukseen!

Sain soiton korvaklinikan hoitajalta – pääsemme huomenna nielurisaleikkaukseen. Vuosi sitten olimme leikkauksessa jossa poistettiin kitarisat ja osittain nielurisat. Useimmilla lapsilla nielurisojen osapoisto auttaa oireisiin (meillä mm. hengityskatkokset, univaikeudet, kuorsaus, nenän tukkoisuus ja limaisuus), mutta osa joutuu uudestaan leikkaukseen jossa poistetaan loputkin. Näin pienillä ei enää poisteta koko nielurisoja kerralla, koska komplikaatioriski nousee.

Huomenna siis leikkaus edessä, jännittävää! Viime kerralla kun herra oli 2-vuotias oli nukutus ihan kamala kokemus. Lapsi ei olisi millään halunnut laittaa maskia naamalleen ja jouduimme lopulta väkisin pitämään häntä kiinni ja laittamaan nukutsmaskin naamalle. Ihan kamalaa. Lähdin itkien salista. Leikkaus meni kuitenkin todella hyvin ja toipuminen oli nopeaa.

Kuulemma tämä toinen leikkaus on isompi ja toipuminen saattaa olla hitaampaa, joten olemme tarhasta pois ainakin viikon. Saa nähdä miten käy, pitäkää meille peukkuja että kaikki menee hyvin!

 

Ja hei P.S.! Tämän viikon perjantaina tulee Yle Perjantai-ohjelmassa se dokkari, joka meistä kuvattiin viime vuoden puolella. Teemana on köyhyys. Perjantaina klo 21.00 tulee livelähetys Tampereelta jossa haastatellaan ihmisiä aiheeseen liittyen ja näytetään meidän (ja yhden toisen tyypin) dokkari. Olen menossa Tampereelle myös livelähetykseen, jos lapsi toipuu hyvin leikkauksesta.

 

Huom, muistakaa että facebookissa on edelleen käynnissä arvonta, jossa voi voittaa kehopositiivisen kalenterin!


Masentunut mutsi facebookissa ja instagramissa

Lisää kirjoittajalta Masentunut mutsi / Tinna Pehkonen

Blogin uusi osoite!

Hei, kirjoitan tännekin uutiset – siirryin omalle sivustolle eli blogin osoite muuttuu!...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.