Kuntokuurin aikaansaannoksia

 

Postauksia on viime aikoina tullut aika vähän tai paremminkin ei ollenkaan. Minulla on ollut ns. sisäänhengittämisen kausi ja olen keskittynyt aika paljon itseeni ymmäröivän maailman sijasta. Elämä kulkee sykleissä ja olen huomannut, että välillä on hyvä olla vaan ihan hiljakseen ja kuunnella mitä päin elämä pyytää seuraavan askeleen ottamaan.

Tähän ajanjaksoon on kuulunut myös selkeästi omasta kunnosta huolehtiminen. Ensimmäinen vauvavuosi on takanapäin ja kaipasin selkeästi muutosta omaan fyysiseen hyvinvointiini. Aika oli  täydellisen oikea toukokuun alussa aloittaa Laihdu ilman säästäliekkiä- verkkovalmennus. Pääset lukemaan ensimmäisen osan täältä. 
Haastattelen nyt siis itseäni avatakseni mitä kahdessa kuukaudessa on tapahtunut.Millaisia treenejä olen tehnyt?
Olen tyytyväinen saamiini treeniohjelmiin, jotka vaihtuivat valmennuksen aikana kolme kertaa. Kun katsoin ensimmäistä ohjelmaa paperilla, muistan ajatelleeni kuinka helpolta ohjelma näytti! Todellisuus oli kuitenkin toinen. Tehdessäni ensimmäisiä treenejä olin tosi puhki niiden jälkeen. Ohjelmassa oli hyviä perusliikkeitä ja niitä ei ollut monta. Huomasin selkeästi sen, että kun lähtee omaan tasoon nähden aika alhaalta, niin silloin kannattaa edetä tosi maltillisesti. Mieli olisi siis halunnut lähteä ahnehtimaan treenin osalta enemmän mutta seurasin kuitenkin ohjeita ja olen saanut kehitystä aikaiseksi esim. treenipainojen osalta. Salilla olen käynyt 3-4 kertaa viikossa noin 45minuuttia kerralla ja harjoitusten jälkeen olo on ollut mahtava!

Arkiliikuntaa on tullut hyvin, sillä puutarha hommia on riittänyt. Olen myös sitä ihmissorttia, joka ei niinkään viihdy sohvalla makoilemassa, vaan ennemminkin häärimässä kaikenlaista niin ulkona kuin pihalla. Kurssilla korostettiin arkiliikunnan merkitystä ja itse olen ollut aina ollut myös sen kannalla. Mitä enemmän liikettä on koko päivässä, niin sen parempi aineenvaihdunta. Pienillä teoilla on merkitystä, eikä liikunnan aina tule olla kuormittavaa.

Picture

Picture

Eka kuva ennen juhannusta ja toinen toukokuun alussa. Omaan silmään muutosta on tapahtunut. Ihana huomata myös että kumpikaan kuntokuva ei aiheita negatiivisiä fiiliksiä itsessäni. Kummassakin olen mielestäni kaunis!

Minkälaisella ruokavaliolla olen mennyt?
Ruokavalio perustui makroravinteiden laskemiseen ja kalorimäärä oli rajattu. Ruokavaliota en ole noudattanut pilkun tarkasti vaan sinne päin. Olen myös syönyt 500-600kcal enemmän kuin valmennuksessa annettiin ohjeeksi. Vaikka valmennuksessa mentiin suhkot isoilla kaloreilla, totesin heti alkuunsa että ne ovat kuitenkin liian pienet itsellen.Jonkin sortin puntarikammo on edelleen olemassa mutta olen käynyt valmennuksen aikana pariin otteeseen mittaamassa painon ja kiloja on pudonnut noin kuusi. Aluksi käytin kalorilaskuri suhkot tarkasti vaikka en punninnutkaan ruokiani. Fitness aikoina tuli sen verran punnittua ja laskettua kaloreita, että osaan aika hyvin arvioida ruoan määrän. Lähtökohtaisestikin oli selvää etten kiinnitä huomiota pieniin asioihin vaan pidän suuret linjat kunnossa. Muutaman kymmenen gramman heitot syödyn ruuan määrässä ei merkitse mitään koska tavoitteenani ei ole olla huippu-urheilija kunnossa vaan hyvässä normaali ihmisen kunnossa.

Hienoa näissä Anu Marinin ohjeistuksissa on ollut juurikin se rentous. Jos syöt suklaarivin silloin tällöin niin se ei kaada kokonaisuutta vaan istuu sinne hyvin. Viikossa on ollut myös yksi vapaa ateria mutta itse en sitä ole käyttänyt vaan mennyt enemmän kehoa kuunnellen. Esimerkiksi itselläni kuukautisia ennen on tarve suuremmalle ruokamäärälle ja silloin olen huolella syönyt niin että olen tullut kylläiseksi mutta en ähkyyn. Näinä päivinä kalorit ovat nousseet pitkästi yli kolmen tuhannen. Toki en ole ensimmäisten päivien jälkeen ollut nälissäni vaan koko ajan olen pitänyt huolen siitä, että kuuntelen kehon viestejä enkä lähde liian suuriin energiavajeisiin.

Yksi tärkeä asia mikä on selkeästi toiminut kohdallani on hiilareiden reilu lisääminen päivään. Olen syönyt hyvin rasva/proteiini painoitteisesti viime vuodet ja joskus se on toiminut. Nyt huomaan että kehoni toimii loistavasti suurella hiilari määrällä. Huomaan että jonkinlainen hiilarikammo, joka alkoi jo 2000-luvun alkupuolella, on selätetty. Fitness aikoinakin menin tosi pienillä hiilareilla ja takaraivossa on sitkeästi uskomus, että jos haluat muokata kehonkoostumusta niin hiilareista lähdetään ensisijaisesti tinkimään.

Picture

Picture

Olo on ryhdikkäämpi ja se on kiva juttu! Selluliittia etenkin reisien syrjissä on mutta jotakin on todella tapahtunut pään sisällä, sillä se ei haittaa. Se kuuluu tämän naisen elämään <3​Miltä keho tuntuu?
Keho alkaa tuntua yhä enemmän omalta. Punttien nostelu tuo kehooni haluamaani jämäkkyyttä. Niskat eivät ole olleet enää jumissa ja tunnen olevani taipuisampi. Kyllä, sali treeni vaikuttaa myös liikkuvuuteen. Toki teen alkulämmittelyissa tosi paljon kehonhallinta- ja huolto liikkeitä. Mukavaa on myös huomata kuin vaatteet istuvat paremmin päälle ja lihaserottuvuuttakin alkaa olemaan mm. yläkehossa. Jos haluan että voin kokonaisvaltaisesti hyvin, tarvitsen siihen kuormittavaa liikuntaa. Puran kehon ja mielen stressikuormaa parhaiten liikunnan avulla. Ja kuten me pienten lasten äidit tiedämme, arjessa tarvitaan stressin purkua ja myös sitä aikaa itselle ja omalle kehollle. 

Miltä henkisesti tuntuu?
Olen ollut todella iloinen, että minulla on taas selkeä treenirytmi ja tavoite mitä kohti mennä. Tavoitteiden laittaminen saa edelleenkin itseni innostuneeksi, vaikka nykyään se ei ole enää niin mustavalkoista kuinka sinne päädytään. Itsetutkiskelu ja tunnetyöskentely jatkuu edelleen ja olenkin kiinnittänyt nyt tosi paljon huomiota siihen, että millaisissa tunnetiloissa päädyn helposti napostelemaan. Itselleni on hyvin ominaista ollut epämääräisen ahdistuksen ilmaantuessa ottaa jotakin syötävää. Se on lapsuudesta opittu toimintamalli ja siihen olen nyt kiinnittänyt erityishuomiota. Olen käyttänyt apuna tunteenpurkamismenetelmässä mm. EFT-tapping menetelmää.

Picture

Picture

Ghettosalilla selfieiden ottaminen on hieman haastavaa, eikä ehkä niin luonnollista itselleni.Mitä sain valmennuksesta?
Sain hyvät ohjeet salitreeneihin palaamiseen. Olen niin monta vuotta itse ohjelmoinut ja suunnitellut mitä teen salilla, niin on hienoa ottaa toiselta ammattilaiselta ohjeet tekemiseen. Opin syömään hiilareita kunnolla ja huomaan että etenkin treenatessa niitä tarvitaan. Kurssilla oli myös innostava facebook yhteisö jota seurasin mielenkiinnolla. Anun tekemät livevideot kurssin tiimoilta olivat myös lisä materiaaleihin. Olen saanut paljon parissa kuukaudessa ja olen hyvin tyytyväinen kurssin sisältöön.

Mitä on ehtinyt tapahtua kahden kuukaudessa?
– painoa tippunut 6kg ja vaatteet istuu paremmin
– treeni on kulkenut hyvin ja painoja tai toistoja olen saanut lisättyä melkeenpä joka treeniin
olo on hyvä eikä yhtään nälkäinen
– olen käynyt juhlissa ja pari kertaa risteilemässä, joten herkut ja pienet määrät alkoholia on kuulunut myös tähän ajanjaksoon
– välillä olo on ollut vetämätön/väsynyt esim. yöheräilyjen osalta ja silloin luonnollisesti en ole treeniä tehnyt
—> iso plussa itselleni siitä, että kerran olin jo salin pihassa kunnes totesin olevani väsynyt, eikä treenistä hyvästä suunnittelusta huolimatta olisi järkeä vääntään väkisin!
– hormonitoiminta on selkeästi muuttunut kuukautisten alkamisen ja vauva vuoden päättymisen myötä. Paino tuntuisi laskevan nyt helpommin mitä esimerkiksi vielä talvella. Täytyy kyllä todeta että keho on viisas. Ilmeisesti tarvitsin enemmän rasvaa täysimettäessä ja silloin se ei myöskään siitä päästänyt helpolla irti vaikka muutaman kerran yritinkin. 
– Nyt oli täydellinen ajankohta tehdä pientä kehollista puhdistautumista. Kaikelle on siis aikansa ja paikkansa.
– Olen innoissani kun pääsen kokeilemaan omalle keholleni erilaisia asioita ja on ollut mukava huomata että hiilareiden lisääminen toimii itselläni hienosti, ainakin tällä hetkellä. Olen puurotyttö ja nyt olen kyllä syönyt kaurapuuroa kunnolla. Vitsi se on hyvää! 
—> Vinkki! Kaurapuuro on parasta herkkua kun sen syö kerman kanssa! Salin itselleni päivittäin ihanat herkkuhetket.

Nyt vaan tavoitetta kohti ja treenit jatkuu!

<3:lla
Elina

Lisää kirjoittajalta Mielen ja kehon vapaus

Epämukavuusalueella kasvaa?

Kaikki tietävät tunteen, että joku asia olisi hyvä tehdä mutta sitten epämääräiset...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.