Kun sanat loppuu!

Se hetki kun sanat loppuu.

Se hetki on silloin kun pysähdyt, jonkin ison äärelle katsomaan totuutta silmiin.

Ei ole sanoja, on vain hämmennys. Hämmennys siitä, että kipu sisällä on ollut kaiken sen puheen ja hymyn takana. Se mitä sieltä tulee esiin. Sille ei löydy sanoja. Sitä ei voi selittää tai siitä ei voi kertoa. Se on niin mielelle käsittämätön kokonaisuus. Koitan kuitenkin…

Se on tunne jonka kanssa tulet lähemmäksi sinua, sitä oikeaa olentoa joka olet, fyysisyys tulee todella konkreettiseksi, kaikki solusi tulee nähdyksi.

Sen tullessa nähdyksi jokainen solusi tärisee ja värisee. Jyrä menee niiden ylitse, vapauttaen ne kahleista. Kivun ja hajottamisen kahleista. Jalat menee alta, kyyneleet ja ääni vain tulevat suusta, itsestään syvältä syvältä sisältä.

“Se vapauttaa. “

Se kipu ja tuska mikä sisälläsi on ollut piilossa, joka paljastuu, samaan aikaa syntyy jotain hyvin kaunista. Sellainen unohdettu, ulos suljettu ja syrjään jätetty pikkuinen sisäinen lapsesi.

Askel askeleelta sanattomasti, rauhassa hän uskaltautuu taas luottamaan, että hänet nähdään ja hän on olemassa. Pikkuhiljaa tuo pikkuinen uskaltaa tuntea ja näyttää kuinka hänellä on ollut yksinäistä, pelottavaa ja hylätty olo. Millaisia tunteita se onkaan tuonut hänelle.

Vihaa, pettymystä, surua, inhoa kaikkea sitä minkä mukana hänet oli suljettu pois, kiltin tytön tieltä. Siitä syntyi pienenä kilttityttö, joka sulki toisen osan pois kokonaan sisäänsä yksikseen.

Tuntuu kuin sisimmässäni kiukuttelisi todella usein nykyään tuo pikkuinen lapsi ja hyvä näin, koska siellä hän on juuri oikeanlaisena, täydellisenä. Hänet on otettu takaisin elämään, takaisin. Kilttityttö haluaa olla kokonainen ja sisäinen lapsi sai nyt toisen puolikkaan kotiin.

Sisäinen lapsi on vielä pieni ja hauraana. Se pelkää vielä minua itseänikin. Vahvistuen.

Luottamusta rakentaessa sanattomasti kommunikoiden, toisiamme huomioiden, hyväksyen ja tuntien. Matka jatkuu, kohtaamme yhdessä tulevat kivut, ilot, surut ja elämän täydemmin kuin koskaan ennen. Aijemmin niin yksin kohdatut hetket, mutta silloin ei ole uskaltanut niissä tuntea.

Tunteminen ei ole koskaan liian myöhäistä. Ja mikä onkin parasta sen voi tehdä yhdessä itsensä ja sisäisen lapsensa kanssa.

❤️Eve

Lisää kirjoittajalta Sisimmän VOIMA / Eva-Lena

Siruista kasattu täydellinen KRISTALLI!

On todella vaikeaa kirjoittaa, parisuhteestaan, jonka on kokenut itse pilaavansa täysin. Tästä...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.