Kun on aika päästää irti.

 

Katson sinua, samat kasvot kuin ennenkin. Käännät katseesi minuun kysyvästi,  “ei mitään” kuulen sanovani, jään kuuntelemaan tunnetta sisälläni. Se on kuin sanani, ei mitään. Tyhjyyden tunne.
Tässä on ihan hyvä. Lapset nukkuvat, kiire on poissa. Laitan silmät kiinni ja kuulen sanat sisältäni, haluan olla yksin. Suljen korvani itseltäni ja lähden nukkumaan, vaikkei vielä väsyttänyt.

Viikot kuluvat, tiedän tarpeesi, teen töitä että vastaisin sinulle. Ääneen, en enää jaksa, tyydyn vaimon rooliin, hiljaa. Parempi olla vaatimatta, sinä olet hyvä ihminen. Olisin typerä jos antaisin sinun mennä.

Joku huutaa sisälläni, haluan olla yksin. En vain kuule sitä..

Istun töissä ja mietin tulevaa, mennyttä ja teen kaikkeni, että olisin läsnä. Ahdistus, paine rinnassa, ristiriidat, ihmisten negatiivisuus. Haluan pois täältä. Lopulta teen päätöksen ja jätän työni. Olet rinnallani, minulla on sinut, meillä on lapset. Hetken helpottaa, on hyvä olla, olen läsnä.

Joku päivä tiedän mitä teen seuraavaksi, sinä annat aikaa, minä etsin itseäni.
Teen pikkutöitä, muutamia energiahoitoja, en mitään tuottoisaa, kunhan teen. Urheilen, saan itsestäni taas enemmän irti. Silti, kaikki ei ole kohdallaan.

Katson sinua, tunnen jotain, kiitollisuutta, onnea, että olet elämässäni. Ymmärrystä ja vahvuutta. Pyydät lähellesi, halaan ja haluan pois. Vetäydyn, jolloin sanot rakastavasi. Tunnen sydämessäni paineen, vastaan “niin minäkin”, en halua valehdella. En enää, en sinulle, en itselleni. Haluan pois. Rakastan, ystävänä, kaipaan vapauteen.

Hengitän multaa, hiekkaa, kiveä, maata. Kitken rikkaruohoja talomme ympäriltä.
Näen näyn, minä ja lapset, tulet paikalle, vierelläsi on toinen. Olen onnellinen puolestasi, olen onnellinen. Ymmärrän, rakastan niin paljon, niin erilailla. En halua vangita sinua, kahlehtia itseäni. On aika päästää sinut menemään, vaikka se sattuu!

Siinä he ovat, kaikki kolme lastamme. Juuri vuosia täyttäneenä, iloisina, onnellisina. Minäkin olen, vihdoin koen olevani onnellinen. Ahdistus rinnassani helpottaa, vaikka tulevaisuus onkin suuri mysteeri, uskon että selviämme.
Niin monta kertaa, niin monella tavalla koitin itseni saada kuulemaan. Minun ei ollut hyvä olla, etsin vääristä paikoista onnea. En osannut katsoa pahaa oloani silmiin, sillä pelko seisoi edessä. Kunnes eräänä päivänä, joskus tammikuun ja kesäkuun välissä huomasin päästäväni irti pelosta. Aloin uskomaan itseeni, näkemään itseni uusin silmin.  Annoin itselleni anteeksi ja pyysin samalla anteeksi kaikilta joita tilanne tulee koskettamaan. Hyväksyin kuka olen, rakkauden itseäni kohtaan.

Olin esittänyt pyynnön, pyysin, että kaikki tapahtuisi minun ja perheeni parhaaksi. Ja samalla päästin irti.

Niskaani kuumotti usean päivän, menneisyyden sidokset irtosivat minusta yksitellen. Eikä irtipäästäminen jäänyt siihen, koko kehoni on useamman viikon ollut voimakkaan irtipäästämisjakson pyörteessä. Olen päättänyt antaa kaiken irrota. Menneen, hallinan, pelon.

Kun pelko on poissa, jäljelle jää usko ja luottamus elämän virtaan. Olen vihdoin valmis hyppäämään pyörteisiin ja antamaan elämän viedä.

Rakastin sinua ja halusin olla osa sinua. Olla perhe, me olimme ja olemme. Emme vain enää pariskuntana, vaan vanhempina. Lastemme vuoksi ❤️yhteisten ja niiden joita olemme sisällämme. Meidän on aika elää aikaa joka antaa, pitää hyvänä ja rakastaa.

​-K-

Lisää kirjoittajalta Naiseuden Voima

JUTTUTUOKIO: Tinna Pehkonen

Suositun Masentunut mutsi- blogin Tinna kertoo siitä millaista on elämä yksinhuoltaja, joka...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.