Kuin salama kirkkaalta taivaalta

Merkitsemättömältä tuntuva päivä. Aamusta asti mikään ei mene, kuin olin sen suunnitellut. Enkä enää ylläty, kun tapaamiset peruuntuvat tai muuttavat muotoaan. Pienen hetken tuntuu, etten enää jaksa ja lannistun. Pääni täyttyy turhautumisen ajatuksilla, joita ympyröi ymmärrys, “mä tiesin tämän, en vain halunnut myöntää.” Ja sydämessäni tunnen, kuinka kohtelin ihmisiä, joista todella välitän väärin. Miksi? Vain, jotta olisin saanut sinulta sen, mitä kaipasin. Mutta enhän voinut saada, et sinä ollut siihen oikea ihminen. Koko ajan sen tiesin, en vain halunnut vielä myöntää sitä.

Tarjosit minulle hetken aikaa, täydellisen oppitunnin itsestäni ja tajuan, osasin tarttua siihen.

Joten nöyränä esitin ystävälleni anteeksi pyynnön ja onnekseni sain anteeksi.

Olen siitä tänään enemmän, kuin kiitollinen.

Päätin käyttää oppimaani samantien hyväksi. Samalla, kun tänään ymmärrän pettymyksen opettavan minulle enemmän, kuin osasin toivoa, huomaan hypänneeni elämän virtaan.

Keinahdellen saavun ravintolaan ystäväni kanssa, istumme, juomme ja syömme. Intuitio ajoi meidät alakerran karaokebaariin istumaan ja vain muutama hetki myöhemmin muistan, kuinka tunsin olevani, kuin kotonani.

Nautin olostani, kehossani ja elämästäni. Virta kuljettaa minut laulun kautta seuraavaan paikkaan ja.. siinä sinä olit.

Kuin salama kirkkaalta taivaalta lävistät minut katseellasi. Tuntuu, kuin tuo taivaan suurivoima olisi sisälläni. Sinun silmäsi, sinun katseesi, sinun puheesi.. ja tautalla soi, “..haluun saada syttyyn sun soihdun, sun hymystä mä voimaannun..”

Tunnen itseni typeräksi, mutta sinä et anna minulle lupaa jäädä tunteideni vangiksi. Vaan oikein sanoin rohkaiset minua olemaan minä ja minä olen, enemmän kuin koskaan. Aidommin kuin kenenkään seurassa ikinä ja niin minä nautin sinun seurastasi, hetkistä, joita elämä meille runsain tarjoimin ojentaa.

Elämän valo on syttynyt koko kehossani. Sen huomaavat minusta kaikki muutkin, jotka seuraani saapuvat. Varmuuden, valon ja rakkauden. Tunnen loistavani kirkkaammin, kuin pohjantähti pikimustalla pakkastaivaalla. Elän valossa ja tunnen jokaisen aistin ja rakkauden, joka minussa virtaa. Rakkauden, jonka sinä saat minussa hehkumaan.

Kunnes virrassa tulee pato vastaan, unohdan, että ihmeitä voi tapahtua ja päästän kaikki pelot valloilleen. Turva, jonka sinä annoit, katoaa silmän räpäyksessä ja jättää esiin kymmeniä kysymyksiä. Enkö kelpaa tällaisena, jätätkö minut yksin sateeseen, etkö halua minua, olenko sanonut liikaa, onko elämässäni sinulle liikaa, voitko rakastaa minua, minua, minua..

Käännyn, juoksen päin ovea, joka on juuri mennyt kiinni. Oven toisella puolella menneisyys kuulee askeleeni ja avaa oven ja on valmiina ottamaan minut takaisin. Jään kuitenkin seisomaan kynnykselle, suuren kysymysmerkin kanssa.

Huudan sinulle, etkö näe, tarvitsen sinua, tarvitsen varmuuttasi, rohkeuttasi, jotta uskallan hypätä. Haluan kovasti, mutta pelkään, että hyppään yksin.. Kuuletko minua, kuuletko enää.. Sinä, et kuule. Sillä sinä olet minä ja suljin korvani. Pelko valtasi mieleni ja esti kuuloni. Minä häviän ja samalla tuntuu, kuin sinä katoaisit, häviäisit, sillä sinä annat minun mennä. Minun, joka halusi sytyttää sinun valosi.. Epäilys ja ahdistus ovat taas läsnä. Menen nukkumaan raskain mielin.

Herään yöllä syvästä unesta, en saa henkeä. Rintaa ahdistaa, olen varma, että kuolen. Ja minä annan kuolemalle luvan tulla, sillä en jaksa, enkä enää halua taistella vastaan.

 

Aamulla herään, maailma on kaunis. Minä olen kaunis ja elossa, elossa ilman sinua, elossa ja yksin. Yksin ja täynä rakkautta. Joten astun alas kynnykseltä ja painan oven kiinni.. minä en ole menneisyys, minä en ole enää se, minä olen ja haluan olla minä, kaikki se rakkaus, kaikki se valo, kaikki se usko, kaikki se ihme.

Enää en pelkää, sillä tiedän, sinä olet luonani, kuulut elämääni. Et sinä minua päästänyt menemään, minä työnsin sinut pois. Ja nyt haluan luoksesi kovemmin, kuin koskaan. Haluan nähdä sinut elämässäni, jokaisessa päivässäni, jokaisessa hetkessä, tuntea kätesi ympärilläni, tuntea sinut sydämessäni, vaikket ole vierelläni. Ja niin minä päätän hypätä. Yksin kohti tuntematonta, sillä niin minä olin päättänyt jo, ennen sinua ja niin on nyttenkin. Ovi takanani pamahtaa viimeisen kerran ja minä olen tässä.

Minä en ole koskaan onnellinen kanssasi, jos en voi olla sitä ilman sinua.

Ja kun vihdoin olen luonasi, katsot minua hetken epäillen, jokainen kerta kun katseesi osuu silmiini, riisut minua. Riisut silmilläsi yhden vaatteen kerrallaan. Lopulta olen täysin alaston edessäsi, enkä enää häpeä itseäni. Tunnen olevani kokonainen ja valmis, täydellinen ja upea, juuri tässä hetkessä. Tiedostaen, että elämä kantaa. Vaikket sinä kantaisi, kulkisi vierelläni, en käänny enää menneeseen. SE ei ole Minulle. Tämä hyppy on ja minä hyppään nyt.

 

-K-

Lisää kirjoittajalta Taivas ei oo rajana

Kuin salama kirkkaalta taivaalta

Merkitsemättömältä tuntuva päivä. Aamusta asti mikään ei mene, kuin olin sen suunnitellut....
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.