Kosketusmeditaatio

 

Olen havainnut sekä omassa elämässäni että asiakkaideni kautta, että meillä monilla on valtava kosketuksen kaipuu. Ja  nimenomaan ei-seksuaalisen kosketuksen kaipuu. Parisuhteessa olevat voivat saada seksuaalisen kosketuksen tarpeensa tyydytettyä, mutta silti monissa parisuhteissa ei-seksuaalinen kosketus, jossa toiselta ei odoteta mitään, on vähäistä. Yksinelävät ihmiset taas kärsivät usein kaikenlaisen kosketuksen puutteesta.

Miksi kosketus sitten on niin tärkeää? Toisen ihmisen koskettaessa ihoamme elimistömme alkaa erittää oksitosiini-nimistä hormonia. Tämä hormoni on tunnettu läheisyyshormonina, ja naisen elimistö erittää sitä esimerkiksi orgasmin yhteydessä ja imettäessä vauvaa. Oksitosiini saa aikaan mielihyvää ja se on myös nopein keino lievittää naisten stressiä. Miehet tarvitsevat stressin purkamiseen usein lisäksi testosteronia, mutta molemmille sukupuolille läheisyys ja kosketus tekevät hyvää.

Toisen ihmisen koskettaessa ihoamme elimistömme alkaa erittää oksitosiini-nimistä hormonia. Se saa aikaan mielihyvää ja on naisille nopein keino lievittää stressiä.

Seuraavaksi neuvon ihanan harjoituksen, jossa on tarkoitus antaa ja vastaanottaa tälläistä hyväätekevää kosketusta. Opin tämän Sex to Superconsciousness -tantraintensiivillä. Tarkoituksena ei siis ole hieroa tai kiihottaa vaan antaa toiselle hyväksyvää, läsnäolevaa kosketusta. Kokemus voi olla hyvin voimakas ja nostaa esiin voimakkaita tunteita. Itse koin mm. surua yksinäisyydestä ja siitä, että vanhempani eivät kyenneet antamaan minulle hyväksyvää ja turvallista kosketusta ollessani lapsi; toisaalta koin valtavaa kiitollisuutta ja rakkautta. On siis hyvä huomioida, että harjoitus voi nostaa pintaan monenlaisia tunteita ja antaa niille tilaa.

“While being caressed, Sweet Princess, enter the caress as everlasting life.”

Harjoitus on helppo tehdä. Siihen tarvitaan rakastettu tai ystävä. Harjoituksen voi tehdä joko toista sukupuolta tai samaa sukupuolta olevan parin kanssa.  Tarvitaan vain rauhallinen paikka, aikaa ja tietoisuutta. Voitte sytyttää kynttilöitä  ja/ tai suitsukkeita ja laittaa taustalle soimaan kaunista, rauhallista musiikkia.Päättäkää, kumpi on ensin antaja ja kumpi vastaanottaja. Myöhemmin vaihdatte osia niin, että kumpikin saa sekä vastaanottaa että antaa hyväksyvää kosketusta.

1 . Päättäkää, kumpi on ensin antaja ja kumpi vastaanottaja. Myöhemmin vaihdatte osia niin, että kumpikin saa sekä antaa että vastaanottaa eheyttävää kosketusta.

2. Varatkaa kummallekin aikaa vähintään 20 minuuttia, mielellään 30 minuuttia.

3. Vastaanottaja on alasti. “Palvelija” eli kosketusta antava osapuoli voi peittää vastaanottajan kehon sarongilla ja paljastaa aina alueen kerrallaan kosketettavaksi.

4. Ennen aloitusta sopikaa rajoista: onko joitakin alueita, joita ei saa koskea tai tuntuuko jossakin kohtaa kehoa kipua.

5. Palvelija käyttää kosketukseen vain toista kättään, mielellään sormet kevyesti yhdessä. Kosketus on hidas ja kunnioittava. Lisäksi kosketus ei pompi sekavasti paikasta toiseen vaan käy kehon läpi sulavassa järjestyksessä, esim. pää, kehon vasen puoli ja sitten oikea puoli.

6. Vastaanottaja on ensin selällään, silmät kiinni ja keskittyy vain vastaanottamaan. Hän ei siis vastaa kosketukseen. Sen sijaan hän keskittyy tuntemaan kosketuksen kehossaan ja antaa mielensä seurata kosketusta samalla kun antaa kosketuksen viedä hänet syvälle omaan tietoisuuteensa.

7. Palvelija aloittaa kosketuksen sanomalla mantran: “While being caressed, Sweet Princess / Prince, enter the caress as everlasting life.”

8. Kun palvelija koskettaa pariaan, hän antaa hyväksyvää, rakkaudellista kosketusta ja kuiskaa välillä mantraa vastaanottajan korvaan.

9. Jos vastaanottajalla nousee pintaan surua, vihaa tai mikä tahansa tunne, palvelija ei pyri rauhoittelemaan tai lohduttamaan häntä vaan antaa parilleen tilaa kokea tunteen ja jatkaa eteenpäin. Paljon tunteita sisältävää kehonkohtaa voi koskettaa hieman pitempään, mutta siihen ei tarvitse jäädä valtavan pitkäksi aikaa vaan voi siirtyä eteenpäin.

10. Kun meditaatiota on kestänyt 10-15 minuuttia, palvelija pyytää vastaanottajaa kääntymään vatsalleen ja jatkaa selkäpuolen koskettamista.

11. Jos vastaanottaja ei ole kieltänyt minkään kehonosan koskettamista, on tärkeää koskettaa häntä koko kehon alueelle, myös rintoihin ja   sukuelinten alueelle. Koskettamalla vastaanottajan koko kehoa välttelemättä mitään osaa hän saa kokemuksen siitä, että hän on arvokas ja eheä juuri sellaisena kuin on.

12. Kun selkäpuolikin on käyty läpi, vaihtakaa osia. Älkää jakako kokemuksianne vielä tässä vaiheessa vaan vasta sitten, kun molemmat ovat saaneet ottaa vastaan kosketusta.

Päättäkää harjoitus halaamalla tai makaamalla lusikka-asennossa. Kiittäkää toisianne ja jakakaa kokemuksenne. Miltä koskeutus tuntui? Millaisia tunteita heräsi? Kaipaatko pariltasi vielä jotain?

​Toivotan ihania ja eheyttäviä hetkiä kosketusmeditaation parissa. Jos kokeilet tätä, jaa tänne kokemuksiasi siitä, miltä harjoitus tuntui.

Lisää kirjoittajalta Himalajan Nauru

Radikaali Rehellisyys

Pidätkö itseäsi rehellisenä ihmisenä? Niin minäkin. Radikaali rehellisyys -työpajassa opin kuitenkin, että...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.