Kokemuksiani erityisherkkänä vanhempana

Aiemmat kirjoitukseni erityisherkkyydestä olivat tykättyjä. Hyvä niin, koska tämä aihe on todellakin tärkeä ja ajankohtainen ja ansaitsee paljon avaamista ja ihmisten kokemuksien jakamista. Tässä kirjoituksessa kerron omaa tarinaa liittyen vanhempana olemiseen. Minulla on nyt siis 3-vuotias poika, joten kokemukseni on vasta pikkulapsi-ajasta. Myös parisuhdetta sivuan, jonkin verran, mutta viime kirjoituksessa taisin kertoa yhden oleellisimmista neuvoista siihen liittyen: erityisherkkä tarvitsee säännöllisesti syvällisempiä keskusteluja itselleen merkityksellisistä aiheista! Korostetut lainaukset ovat Elaine N. Aronilta. 

Koska suhde toiseen ihmiseen, niin puolisoon kuin omaan lapseen riippuu ja muodostuu aina suhteesta omaan itseen, lähdetään siitä liikkelle…

En siis tiennyt olevani erityisherkkä vielä jokin aikaa sitten. Kun suuri sisäinen murros tai transformaatio alkoi kuutisen vuotta sitten, aloin vetää puoleeni ihmisiä, jotka olivat jollain näkymättömällä tavalla samanlaisia kuin minä. En tiennyt silloin, että todennäköisesti suurin osa, ellei lähes kaikki heistä olivat myös erityisherkkiä. Meitä yhdisti jokin syvällisempi ymmärrys toisiamme kohtaan ja heidän kanssa oleminen oli helppoa, kuin sydämeni olisi yhtäkkiä löytänyt kotiin. Tätä ennen olin siis yrittänyt sopeutua massaan, kaivanut ja etsinyt syvyyttä – vääristä paikoista. Nämä uuden elämäni ihmiset auttoivat minua kasvamaan ja antoivat “luvan” sille, että sain olla minä. Ja sitähän uskalsin olla, päivä päivältä yhä enemmän. Kiitos teille, jos vielä luette tätä – luulen, että tunnistatte itsenne!

Tämä oli samalla aikaa, jolloin elin yksin, ilman miestä. Sain tilaa ja aikaa itselleni, tutustua siihen, millainen on oma elämänrytmini, mistä asioista todella pidän ja mikä innostaa. Löysin itsestäni paljon valoa ja täten se, joka ei enää palvellu kehitystäni poistui elämästäni. Aiempi suhteeni oli kariutunut siihen, että en kokenut tulevani ymmärretyksi ja että tarpeemme eivät enää kohdanneet. Jossain vaiheessa aloin olla valmis uuteen parisuhteeseen ja meidät vedettiin yhteen nykyisen mieheni kanssa kuin magneetit. Ensimmäinen vuosi oli pumpulia. Mitä muutakaan, jos löytää sen todellisen sydämen puolikkaan, jonka kanssa voi kulkea samaa polkua, saada tukea ja ymmärrystä, toteuttaa itseään yksin ja yhdessä ja vielä kokea valtaisaa fyysistä vetovoimaa. Niin, ja tietenkin maata lattialla vierekkäin ja keskustella tuntikausia syvällisiä.

Picture


Seuraavat vuodet, joihin kuului poikamme maailmaan tulo, olivat jotain muuta, kuin pumpulia. Elämä oli eri tavalla mahtavaa, nyt elimme perheenä ja oli suuri kunnia olla yhtäkkiä äiti. Saimme kuitenkin paljon haasteita ja kasvua eli sitä, mitä olimme kaksinollessamme tilanneet, kun elämä tuntui jo liian helpolta. Äitinä olo oli kuitenkin paljon mutkikkaampaa, kuin olin ajatellut. Kuvittelin, että hyvällä taustallani, ravinnolla ja elämäntavalla selviän siitä hyvin – ehkä paremmin, kuin moni muu. Vikaan meni.

Univelat, vauva-ajan haasteet uuvuttivat, enkä osannut palautua päivisin mm. nukkumalla, mitä en osaa edelleenkään. Halusin olla hyvä äiti omilla mittareilla, jossa on tietysti hyvin vaativa mitta-asteikko, koska:

HSPs (Highly sensitive parent) are excellent critics and frequently perfectionists”

Tunsin alkuhetkestä lähtien, että minulta vaadittiin enemmän, kuin pystyin antamaan. Ennen olin saanut rutkasti omaa aikaa joka päivä ja tehdä asiat omassa tahdissa asioita. Olin myös tottunut olemaan nainen ja nyt en enää päässyt käsiksi siihen osaan itseäni, jossa naiseuteni koin. Ennen sain myös nukkua, mikä oli minulle todella tärkeää. Nyt ei omaa aikaa, unta ja tilaa enää ollut ja se teki minut kroonisesti kiukkuiseksi ja ärtyneeksi oltuani kotona liikaa lapsen kanssa. En tällöin tiennyt, että puhuminen samassa elämäntilanteessa oleville tunteistaan, olisi voinut auttaa paljonkin, mutta heitä ei ollut lähipiirissäni. Mieheni sai päivän päätteeksi tunneryöppyni niskaansa. Soimasin itseäni siitä, että en osannut olla täysin tyytyväinen tilanteeseen, mutta en keksinyt, mitä tein väärin. 

“For HSPs, the need for time off from parenting is much greater than it is for other parents.”

Erityisherkkyyteen tutustumisen myötä, olen ymmärtänyt, että tarvitsen päivässä säännöllisesti taukoja ja omaa aikaa ja vaikka lapsen kanssa olo olisi kuinka ihanaa jonkin aikaa, niin muutaman tunnin yhtenäisen olemisen jälkeen alkavat tuskan tunteet jyllätä päässä. Tämä varsinkin silloin, kun lapsi ei millään suostu nukkumaan ja vaatii jatkuvaa huomiotani kotona. Jos lapsi sitten joskus nukkuu päivällä, en pysty itse nukkumaan, vaikka olisin väsynyt. Olen etsinyt ja etsinyt tapoja, joilla voisin päivän mittaan palautua ja rentoutua, mutta en ole löytänyt muuta, kuin että saan selviä taukoja tietyin väliajoin ja pääsen irti vanhemmuuden roolista. 

Joskus, kun mieheni on tullut tunnin myöhässä kotiin lupaamastaan, olen ollut raivon partaalla. Elaine N.Aronin kirjasta luin, että mikäli arki tuntuu lapsen kanssa kovin kuormittavalta, niin erityisherkkä – pariskunta voisi harkita, kannattaako useampaa lasta hankkia. Kun miehenikin sai erityisherkkätestistä jonkin verran pisteitä (enemmän, kuin olisi ajatellut), niin mietimmekin, että kannattaako meidän hankkia lisää lapsia, kun tämä yksikin on jo – aika paljon. 

“The next greatest problem, I think, is that sensitive parents feel so much”

Vahvat emotionaaliset tunteet ja reaktiot kuuluvat myös erityisherkän piirteisiin, kuten aiemmin ehkä tulikin ilmi. Vaikeaa on erityisesti se, jos lapsi tuntuu kärsivän (etenkin fyysinen kipu) ja se on kuitenkin asia, jota ei voi kokonaan estää. Tämä koskee toki myös itseä. Kun itse olen väsynyt, lapsen kiukuttelua ei juurikaan jaksaisi, mutta pyrin aina mahdollisimman tietoiseen käytökseen lapsen kanssa, enkä yleensä lähde mukaan vänkäämään tai ainakaan vie jäähylle. Parasta on se, että pyrkii tiedostamaan oman tunnetilansa vaikutuksen lapseen ja neutralisoimaan sitä parhaansa mukaan ja kiinnittää huomion muihin asioihin. Tässä en tarkoita sitä, että tunteet kätkettäisiin kokonaan. Usein vanhemman kiukku tarkoittaa sitä, että hän tarvitsisi lepoa tai hoivaa itse ja kun sen myöntää itsellensä niin ei tarvise enää projisoida pahaa oloa lapseen. . 

Erityisherkän olisi hyvä ymmärtää, että lapsen negatiivisemmat tunteet, mm. kiukuttelu ja pettyminen vain kuuluvat elämään ja tunnetilanteiden kautta voimme itse näyttää esimerkkiä, kuinka voimme oppia ja käsitellä tunteita. Voimme näyttää avoimemmin myös heikkoutemme lapsellemme ja itse olen opetellut itkemään lapsen edessä, vaikka se ei helppoa olekaan. Kun tunteiden antaa vapaasti tulla, eikä niitä estä tai pidättele, ne purkautuvatkin nopeammin ja kohta asiat ovat ok. 

Itsellä lapsen päivähoitoon laittaminen 2,5 vuotiaana aiheutti aika paljon ristiriitoja. Toisaalta halusin olla kotona, mutta koin, että kotiympäristömme ei vain ole sellainen, jossa jaksaisin olla lapsen kanssa tauotta koko päivän hyvinvoivana. Edelleen koen syyllisyyttä lapsen päivähoidosta, varsinkin, kun hän ilmoittaa lähes joka aamu, että ei haluaisi sinne mennä. Joku valinta on kuitenkin pakko tehdä ja tiedän, että meidän valintamme on hyväksi pidemmällä tähtäimellä. Silti pyrin olemaan lapsen kanssa niin paljon, kuin jaksan ja tällä hetkellä lapsemme on 7 tuntia päivässä Steiner-tyyppisessä päiväkodissa neljänä päivänä viikossa. Kun syyllisyyden tunne tulee, niin tiedostan ja hyväksyn sen ja pian se menee ohi, kun keskityn omaan hyvinvointiini. 

Ristiriitoja tuo siis se, että erityisherkkä samalla haluaa olla lapsensa kanssa että olla irti – pitää taukoja. Molempia ei kuitenkaan voi saada ja se, kun lapsi on muualla hoidossa voi aiheuttaa syyllisyydentunteita (enemmän, kuin ei-erityisherkälle) ja sekavuutta. Ymmärtäkäämme kuitenkin, että nämä “mixed feelings” ovat aika normaaleja erityisherkkä -vanhemmalle. 

Itse olen aika herkkä sille, kun näen ympäristössäni epäkohtia lapsiin liittyen. Koen sisäistä tuskaa, kun näen, kuinka lapseen puretaan vanhempien omia sisäisiä ristiriitoja, joita ei ole opittu käsittelemään ja ymmärtämään. Toisaalta tämä tuska on polttoainetta, joka saa minut toimimaan paremman maailman ja lasten hyvinvoinnin eteen, vaikka se väsyneenä hetken ahdistaisikin. 

“Perhaps the best advice for most HS parents is to relax and enjoy yourself. You are probably doing a fine job. “

Niin. Rentous. Se on varmasti yksi tämän elämäni suuremmista oppikoulusta. Erityisherkkä- piirteeni lisäksi olen saanut kotoa mallin, jossa rentoudutaan vasta, “sitten kun” asiat on tehty, jos silloinkaan. Onneksi minulla on maailman paras puoliso ja anoppi, jotka opettavat ihan vastakkaista mallia. He näyttävät, että elämässä voi olla kyse aivan muusta, kuin siitä, paljonko teet ja saat aikaan. Olennaista olisi tietenkin löytää se oma luontainen balanssi, eikä verrata itseään muihin. Itsellä esimerkiksi on luontainen “tekemisen meininki” ja se on tiettyyn pisteeseen asti mukavaa. 

Uskon, että erityisherkät olemme hyviä vanhempia joka tapauksessa – vähemmälläkin skarpilla. Kun ymmärrämme sen, että tarvitsemme taukoja ja voimme tietoisesti relata niin elämä helpottuu – myös lapsen kanssa. Nautitaan siis elämästä ja ihanasta itsestämme ja perheestämme! <3

Ps. Viitaten aiempaan lauseeseeni siitä, että kannattaakohan meidän enää hankkia lapsia, niin todellakin! Tämä päätös tai ajatus, että lapsia ei ehkä kannata hankkia kesti ehkä tunnin ja kumoutui hyvin nopeasti. Teoriaa voi onneksi aina soveltaa, asiat kun eivät ole niin mustavalkoisia.  Kun opimme, vaikkakin usein kantapään kautta ymmärtämään omia ja toisen tarpeita, pystymme muokkaamaan arkea niin, että se on mukavaa- jopa nautinnollista meille molemmille ja toki lapsille. Nykyään ymmärrän paremmin läheisten ihmis- ja ystävyyssuhteiden tärkeyden niin omalla ajalla, kuin lapsen kanssa arjessa. Äitien yhteisöllisyys ja arjen jakaminen on välttämätöntä – ainakin itselleni!

Lue lisää aiheesta Elaine N. Aronin artikkelista: The highly sensitive parent, josta korostetut lainaukseni on otettu!

Picture

Kuvassa unelma työympäristöni kesällä…
Lisää kirjoittajalta Nainen Vol. 2

Matkalla kokoNaiseksi joudumme kohtaamaan piilotetut puolemme

Ollaanpa rehellisiä, naiset. Meillä todella on syvempiä tarpeita. Me emme enää voi...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.