Kohti sydämen ohjausta

 

Haluan heti ekaksi kiittää palautteesta, jota blogin aloittamisen johdosta sain. Suuren suuri kiitos! Tosin heti maanantaina pari päivää ensimmäisen julkaisun jälkeen aloin käydä mielen kanssa kamppailua kirjoittamisen tulevaisuudesta: se kun olisi halunnut lopettaa koko touhun heti alkumetreillä.

Mieli on tietyissä tilanteissa oikein käyttökelpoinen ja välttämätönkin ystävä, mutta sille tuppaa tulemaan helposti sanaharkkaa Sydämen kanssa. Se voi torpata Sydämen totuuden, luovat ideat ja tehdä arjesta helvettiä yrittämällä toimia järjen äänenä. Kutsumaton vieras, jonka leikkiin on kuitenkin niin tavattoman helppo lähteä. Se saattaa viipyä kylässä pitkään, vallata mielipiteillään ja olemassaolollaan asunnon jokaisen nurkan tökkien hereille myös öisin ja valvottaen raakkumisellaan pahimmassa tapauksessa kuukausia. Se saastuttaa läsnäolollaan huoneilman, tekee helposti orjan ja pahimmassa tapauksessa lamauttaa Sydämen kokonaan.

Sydän on lämmin, rakastava ja puhdas voima, joka näkee kaikkialla kauneutta ja mahdollisuuksia. Voima, joka ottaa vastaan hankalat tilanteet hyväksyvästi. Mieli tekee toisinaan kaikkensa, että se saisi Sydämen hiljaiseksi sepittämällä sille mitä ihmeellisempiä tarinoita, pelottelee tulevaisuudella ja kaivaa vielä menneisyydestäkin hoitamattomat haavat, joita voi inhottavilla kynsillään tökkiä.

Tulee päiviä, jolloin mieli tulee kylään kutsumatta ja haluaa käydä Sydämen kimppuun saadakseen siitä niskalenkin. Sen voi päästää sisään, kuunnella toisella korvalla mitä sillä on asiaa, joskus ottaa yökylään ja aamulla juoda sen kanssa sovintokahvit. Mielellä on yksi heikkous; läsnäolo. Se ei pidä siitä, että ollaan tässä hetkessä, koska se haluaisi ennemmin matkata Marty McFlyn tavoin menneessä tai tulevassa. Mieleen ei tarvitse samaistua, sitä voi tarkkailla. Antaa sen mielipiteiden tulla ja mennä ja olla takertumatta sen tarjoilemiin ajatuksiin.Mielelle voi avata kohteliaasti oven sen lähtiessä pois kyläreissultaan pää painuksissa pettyneenä tappiostaan ja sulkea oven pehmeästi sen perässä. Varmuuden vuoksi sille  voi myös tilata hissin, ettei se rappukäytävässä toikkaroidessaan kääntyisi vahingossakaan takaisin. Sen käynnistä saattaa jäädä hieman uupunut olo, mieli kun on pahalle päälle sattuessaan kunnon energiasyöppö!

Mutta mitä tapahtui Sydämelle? Se sai enemmän pumppausvoimaa ja kestävyyttä käytyään taas läpi yhden voitokkaan taistelun! Se alkaa laatia suunnitelmaa uuden vierailun varalta. Mitäpä, jos seuraavalla kerralla typerälle mielelle ei avaisikaan ovea ja päästäisi edes sisälle? Antaisi sen mekastaa rappukäytävässä ja olisi tietoinen sen tunkeiluyrityksestä. Voisi katsoa sitä ovisilmästä tai oven raosta ja tarkkailla sen ulkonäköä. Todennäköisesti se näyttäisi aivan samalta kuin ennenkin, sillä mielen jututkin pyörivät aina samojen asioiden ympärillä. Voisi kuunnella sen sanottavat, jotka eivät uppoaisikaan Sydämeen enää niin vahvasti.  Koska se tietäisi Totuutensa.

Kirjoittanut
Lisää kirjoittajalta Henna

Syksy on irti päästämisen aikaa

“Uusi vuoteni” alkaa aina syksyisin. Minuun eivät kolahda “new year, new me”...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.