KK – kevätkaamostako?

 

Tunnen sen taas sisälläni että kevät on täällä.
Nyt tähän kohtaan jo joku nyrpistää ja ajattelee että, joo no johan sen näkee kun katsoo ulos, senkin toope.
Tiedän, kuulostaa vähän hassulle ehkä.Mutta minäpä se tunnenkin kevään. Ihan oikeasti. Tunnen sen sisälläni sellaisena erilaisena tunteena kuin muina ajankohtina. Ihan alkukeväästä olen vähän hämilläni että mitä nyt tapahtuu. Ihanat talven pirteät fiilikset ja reippaus alkavat hiipua. Valoisuus lisääntyy ja samalla myös väsymys. Tarvitsen unta koko ajan enemmän. Aamuisin käynnistyminen on työläämpää. Ulkona häikäisee ja silmiin koskee puolipilviselläkin kelillä jos en pidä kunnollisia aurinkolaseja. Jos aurinkolasit unohtuu, on päiviä kestävä kova päänsärky ja valon arkuus taattu. Ehkäpä jopa migreenikin saattaa saapua vieraisille. Ahdistus hiipii tässä kohtaa jo viimeistään mukaan.Samaan aikaan kun minä haaveilen muutosta vähintäänkin parisänkymme alle piiloon kevättä ja kirkkautta, mieheni herää omasta talvihorroksestaan, jossa hän on kököttänyt jähmettyneenä huppareihin kääriytyneenä kaamoksen ylitse. Valo saa hänen energiansa virtaamaan. Seuraan hymyillen hänen ilakointiaan ja nautiskeluaan. Joka päivä hän availee verhoja ja ikkunoita, jotta valo ja linnun laulu varmasti tulvisi myös sisälle. Hän istuu parvekkeella läppäri sylissä työhommien parissa ja juo siellä teetä. Hän ulkoilee ja paistattelee auringossa tuntikausia. Hän innostuu kaikenlaisesta ja on sosiaalinen. Hänen aikansa on nyt. Hän on taloutemme voima ja valo nyt. Kingman, joka kannattelee ja vetää meidät tämän valoisan ajan lävitse. Minä otan nyt lunkimmin, pidän aurinkolasit tiukasti silmilläni ja keräilen voimia taas syksyä ja talvea varten, jolloin on taas minun vuoroni siirtyä vetojuhdaksi perhettä kuljettavan pulkkamme eteen täynnä virtaa.

Älkää tokikaan käsittäkö nyt väärin, en minä kokonaan mettiinny pirttiin sänkymme alle, vaikka niin aiemmin mainitsin. Minäkin kyllä nimittäin viihdyn ulkona. Mieluiten aamuisin. Tänäänkin nautin suunnattomasti yli 3 tuntia lapsen kanssa aamulla ulkona. Aamuisin ilma on ihanan kepeää. Jotenkin raikasta ja viatonta vielä. Päivän raskaus, kuumuus ja vilinä eivät ole vielä ehtineet mukaan rikkomaan tuota herkkää ja eteeristä heräilyn aikaa. On rentouttavaa olla aamun raikkaassa ilmassa luonnon keskellä, ja tunnustella jokaisella aistilla miten luonto herää. Linnut käynnistelevät päiväänsä ja aloittavat oravien ja muiden otusten kanssa päivittäiset puuhansa. Kasvit nousevat ja oikovat lehtensä kohti nousevaa aurinkoa. Tuntuu, että silloin pääsen kaikkein parhaiten olemaan läsnä luonnon kanssa. 

Metsästä on tullut minulle paikka jossa nautin olostani. Olen lapsena viettänyt paljon aikaa rymistellen metsissä, kahlaten niityillä ja järvissä, juosten risukkojen väleissä ja kiipeillen kallioilla. Kaupungin hektisyys sai minut joksikin aikaa eksymään luonnosta. Paikasta, jonne tunsin aina olevani tervetullut. Nyt olen palannut luonnon pariin yhä enemmän ja enemmän. Tämäkin on lapseni ansiota! Haluan että ihmisen taimi oppii ymmärtämään luontoa, ja kuuntelemaan mitä sillä on meille sanottavana.

Huomena taas kun aamu koittaa ja astun ulos, hengitän monta kertaa keuhkot täyteen aamun raikasta ilmaa ja huokaan; kiitos. Kiitän luontoa siitä, että se antaa meille ihmisille näin paljon, vaikka ihminen sitä jatkuvasti ylettömällä kuluttamisella  vahingoittaakin. Ja samalla kiitän myös aviomiestäni, tuota elämäni Kingmania joka on voima silloin kun minä olen rauha, ja on rauha silloin kun minä olen voima.

Lisää kirjoittajalta Naiseuden Voima

JUTTUTUOKIO: Tinna Pehkonen

Suositun Masentunut mutsi- blogin Tinna kertoo siitä millaista on elämä yksinhuoltaja, joka...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.