Kiitos, rakas

Olipa kerran unelmien rakkaustarina ja parisuhde, jonka piti kestää mitä vaan..

Olin luullut käyneeni isoimmat kriisit elämässäni läpi esikoislapseni maailmaantulon myötä. Traumaattinen synnytys, sitä seuraavat vuodet hyvin vajailla unilla tuoreessa parisuhteessa, jossa ajeltiin kuin vuoristoradassa. Kun hetken oli saanut jollain tasolla palautua, tuli toinen lapsi ja uudet kahden vuoden univelat. Jos joku ei tiedä, millaista on käydä äärirajoilla – hanki lapsi, joka ei nuku. 

Tänä aikana olen tullut erittäin tutuksi tunteideni kanssa, myös niiden piilotettujen. Parisuhdeopit ja mies oli alussa tukena, sittemmin olen oppinut kohtaamaan tunteeni yksin. En enää pelkää tunteita, vaan uskallan ottaa vastaan ja olla pohjalla hetken. Tiedän, että selviän. En pelkää. Monesti pohjalla käymisen jälkeen olenkin päässyt sinne valoisammalle puolelle ja alussa mieli olikin aivan sekaisin, että miten tässä näin kävi?

Mutta kun yhden opin selättää, toinen kolkuttaa ovella (joka matkalle on lähtenyt…)

En olisi jokin aika sitten uskonut, että joudun kohtaamaan yhden pahimmista, ellei pahimman pelkoni. Ei ehkä aikuiselle minälle, mutta sisäiselle lapselleni.

Ehkä olin tarpeeksi vahva ottamaan vastaan sen, että rakastamani mies, elämänkumppani ja sielunkumppani, jolle olen avannut sieluni ja sydämeni juuria myöten jo seitsemän vuoden ajan, haluaa lopettaa suhteemme.

Tämä mies, jonka kanssa olimme kohdanneet taianomaisesti. Kokeneet helvetit ja huiput. Keinuneet Jumalan keinussa. Visioineet elämäämme, nähneet toisemme vanhuksina, edelleen vastarakastuneina. Kompastuneet, pudonneet, ja aina kuopasta nousseet. Lopulta sieltä ei vaan jaksanut enää nousta. Taakka oli liian suuri. Uupumus painoi päälle, varsinkin suhteen toista osapuolta. Toki me molemmat muutuimme. Itsenäistyimme siitä kuplasta, jossa olimme alussa kauniisti ja sokeasti yhtä.

Minun prinssi / prinsessatarinan aika oli nyt murentua. Poksauttaa ne kuplat, joita mieleeni olin rakentanut parisuhteesta ja romanttisesta rakkaudesta. Tämä sattuu. Tämä sattuu niin, että tätä tuskaa en ole pystynyt kunnolla kohdata vielä viimeiseen kolmeen kuukauteen, jonka olemme jo asuneet erillään. Vasta eropaperi, jonka mieheni toi eteeni, laukaisi asian. Tämä on totta.

Toki olen surrut aika ajoin. Olen yksin – yhtäkkiä, vaikka samalla olen vahvempi ja vahvistun koko ajan, päivä päivältä. Mutta en ole antanut itselleni vielä lupaa päästää kokonaan irti. Olen pitänyt pientä rakoa portissa, jonka näen takanani. Entä jos….

Lopulta sain kuulla ne  tarvittavat sanat, joita varten olin valmistautunut viimeiset kolme kuukautta. Tilanteen järkeistämisen, ymmärtämisen ja hyväksymisen sijaan pääsin käsiksi vihaan, vitutukseen ja kiukkuun, jotka odottivat ulospääsyä tunnetasolla. Tällä tunnetasolla koin (=sisäinen lapseni koki) valtavaa pettymystä siitä, että minulle ei annettu mitään mahdollisuuksia. Ovi vedettiin kylmästi kiinni, eikä yhtäkkiä mitään ollut tehtävissä.

Vihan tunteminen vapauttaa, sen olen jo oppinut. Eikä vihaakaan ei pidä järkeistää, vaan minulla on kaikki oikeus tuntea itsesi loukatuksi, väärinkohdelluksi, satutetuksi vaikka syvempi ymmärrys sanoisikin toista. Siispä annan itselleni luvan, yön valvottuina tunteita päästää tuskan ulos. Minua on hitto soikoon, loukattu, huijattu ja kusetettu! Ja sinä. Osaat pelastaa kaikkien muiden parisuhteet, mutta et omaasi! 

Tunnen vihan ja surun ja niihin liittyvien tunteiden kirjon kattavasti vatsani alueella. Siinä, jossa olen tuntenut epämukavat tunteet aina. Todennäköisesti siitä asti, kun ne olen ensi kertaa sinne varastoinut – lapsena. Siellä ne saavat nyt liikkua vapaammin, ja poistua, kun aika on kypsä. Sisälläni koen, että antautuessani tälle tuskalle, sisäisen lapseni kokemalle kivulle ja sydämen särkymisen aiheuttamalle tuskalle, pääsen vapauteen. Vapauteen olla yhä enemmän minä. Vapauteen elää kokonaisempana jälleen seuraavassa suhteessa, mutta etenkin itseni kanssa.

 

Minä päästän sinut menemään, Rakas mieheni. Kiitän sinua kaikesta. Kiitän sinua näistä mielettömistä vuosista, jotka ovat olleet elämäni parhaita. Kiitän sinua miljoonasta asiasta, jotka tiedät kyllä. Kiitän sinua paskasta, jota saan kokea – sinun vuoksesi, tämän vuoksi. Olen ainakin elossa, jos ei muuta. Kiitän, että uskalsit olla totta itsellesi. Uskalsit tehdä myös itsellesi vaikean teon, miehen teon. Näin voimme olla molemmat enemmän totta, ja näin maailma on edes hitusen todempi. Joskus pitää ravistella, hämmentää pakkaa, tehdä asioita, joissa ei tuntuisi olevan järkeä. Näin uudet ovet avautuu, kun vanhat uskalletaan sulkea.

Minä päästän sinut menemään, Rakas. Äsken kävelylenkillä, pimeässä, päädyin sillalle. Yleensä, en “ehdi” pysähtyä sillalle katsomaan veden virtausta, jota niin rakastan. Viime viikkoina minulla ei ole ollut kiire mihinkään. Minua on valmisteltu. Ja nyt tiesin, että tämä paikka on se. Löysin maasta lehden, tummanruskean syksyn lehden, jonka väristä tuli mieleen omat hääkenkäni. Se lehti olit sinä.

Kiitin sinua ja päästin sinut menemään, virran mukana. 

Nyt kiitän siitä, että olen elossa. Minä olen, vaikka sinua ei olisi rinnallani. Minä olen, elän ja hengitän. Ja minulla on upea elämä. Upeita ystäviä, jotka ovat tukenani. Upeat lapset ovat osoitus että kaikki on mennyt tarkoituksenmukaisesti. Minulla on kaikki, mitä tarvitsen, juuri nyt. I stand strong.

Jokaiset kyyneleet puhdistaa. Ne kastelee maaperän, jotta uusi voi syntyä. Uskalla tuntea. Tunteiden koko kirjo ja pääset vapaaksi. 

“Well you only need the light when it’s burning low
Only miss the sun when it starts to snow
Only know you love her when you let her go
Only know you’ve been high when you’re feeling low
Only hate the road when you’re missing home
Only know you love her when you let her go
And you let her go”

 

Ja jos niin on tarkoitettu, tämä ei ole vielä ohi. Jos olet kaksoisliekkini. Jos et, niin sitten se on tuolla jossain…

 

Lisää kirjoittajalta Nainen Vol. 2 / Heidi Harju

Manifestoi unelmiesi elämä (updated)

Oletko selkeyttänyt itsellesi, millaista elämää haluat elää? Mitkä ovat todellisia unelmiasi? Muistatko...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.