Kehon kertomaa

 

Elämä itsessään tekee viisaammaksi. Meidän ei tarvitse muuta kuin olla avoinna sille. Joskus mietin,  mitä kertoisin nuorelle itselleni elämästä tällä tietoisuudella mitä nyt elän. Olisiko joskus vaikeina aikoina ollut helpompaa ja olisinko ehkä ollut armollisempi itselleni ja etenkin keholleni?Kehoni on vuosikymmeniä ollut itselleni kurittamisen kohde. Olen purkanut siihen pahaa sisäistä oloani. Olen halunnut alistaa sen orjan asemaan, jolla ei ole oikeuksia. Kaikki tämä on kertonut vain omasta pahasta sisäisestä olostani ja kehoni on ollutpaikka, johon tuskani olen  purkanut.

​Kehoomme jää tunnejäljet eletystä elämästä. Keho on äärrimmäisen viisas kulkupeli ja se on aina uskollisesti meidän puolella. Jos kuitenkin liian kauan laiminlyömme sitä, niin se alkaa kehittämään vastareaktion. Aivan samoin kuin ihminen, jota on vuosikausia kohdeltu huonosti. Kehokin uupuu taakan alla ja pahimmillaan sairastuu vakavasti.

Kuinka olen tällä hyvälle uskolliselle ystävälle voinut puhua ja tehdä sellaisia asioita, mitä en pystyisi mistään hinnasta tekemään muille?

Mitä sanoisit nuorelle itsellesi?

Picture

Laulu menneisyydestä, joka puhetteli sieluani vahvasti.Kuulen ja näen välillä naisten tuskan omaa kehoaan kohtaan ja se saa itseni surulliseksi. Olen kokenut saman, tiedän mitä he käyvät läpi. Kehoni tuntee ja kokee edelleen tuskalliset asiat mitä vuosien saatossa olen kokenut. Se on kuitenkin eheytynyt mukanani ja nyt olemme sen kanssa huipputiimi.

Kuulen nykyään kehoni hiljaisen kuiskauksen kun teen sitä kohtaan väärin. En vieläkään aina osaa sitä tulkita oikein, vaikka olen sitä jo usemman vuoden opetellut. Sama vanha ankaruus pääsee valtaan kun stressitila nousee, en halua kuulla kehoni viestejä kun olen päässäni kiinni.

Selkäni huusi armoa ensimmäisen kerran ollessani lapsi. Se oli hyvin kipeä mutta janosin rakkautta, niinpä painoin tuntemukseni alas ja jatkoin pala kurkussa, sydän suljettuna Ajattelin, että kyllä se ajan kanssa helpottaa, olenhan vasta lapsi. Niin siinä kävikin, kunnes muutamia vuosia myöhemmin oireet palasivat hurjan paljon pahempina.

Olinko oppinut kuuntelemaan kehoani kasvaessani nuoreksi aikuiseksi?
En ollut, vaan olin sitä kohtaan vielä paljon ankarampi. Sydämeni päälle kerrostui koko ajan lisää tunnekuormaa ja selkäni yritti siitä ilmoittaa, että ei enää, taakka on liian suuri!

Millainen oli opittu toimintamallini?
Lisää tekemistä, lisää piiskaa ja armottomuutta, sillä kaikki muuttuisi paremmaksi. Selkäni huusi omaa tuskaani ulos mutten halunnut hyväksyä sitä, että olin oikeasti tosi heikko, vaikka ulkoisesti tein itseni vielä kovemmaksi. Kipuja ja ahdistusta oli paljon, kunnes tuli kunnon stoppi.

Muistan sen päivän kun en päässyt ylös sängystä, kivut olivat niin kovat. Huusin tuskaani ja pidin kaikkea ainoastaan selän ongelmana, joka oli pettänyt minut. Kipulääkkeet eivät auttaneet ja itkin. Oloni oli kauhea mutten vieläkään käsittänyt, että oikea tuska asui paljon syvemmällä kuin selässäni. Se tuska oli sisimpäni päällä ja se huusi päästä vapaaksi. Viisas kehoni yritti kertoa kovallakin tavalla totuutta, en kuitenkaan ollut sitä valmis kuulemaan vaan lisäsin panoksia ja suljin sydäntäni vielä enemmän.

Maailma näyttäytyi noihin aikoihin kamalalta paikalta, jossa oli pärjättävä yksin vahvana.

En ollut vieläkään valmis vastaanottamaan viestejä vaikka kehoni oli rikki.

Kului aikaa vielä enemmän ja rikoin muutakin kehostani. Kaksi kertaa leikkauspöydällä ei tuonut olooni vieläkään kuin hetken helpotuksen. Jääräpää kun olen/olin jatkoin muuttamatta mitään sisälläni. Ulkoisesti yritin korjata tilannetta mutta se oli vain laastaria oikeiden haavojen päälle.

Picture

Tulin koko ajan kovemmaksi vaikka oikeasti olin heikompi kuin koskaan. Elin pelossa mutta menestyin. Keholleni en tietenkään antanut armoa. Se ei kuulunut ulkoisesti menestyvän vahvan ihmisen elämään. Kerroin itselleni koko ajan, minä pystyn ja kykenen, eikä minua tarvitse auttaa. Elämä on kamppailua, eikä sen kuulu olla helppoa, oli mantrani jolla jaksoin painaa haasteista seuraavaan.Kamppailin sisäisesti mutta ulospäin se ei vaikuttanut siltä. Inhosin itseäni ja etenkin kehoani, joka minut petti kivuilla sekä myös koin, että kehoni oli valtavan ruma. Sivuutin kaikki merkit siitä, kuinka kehoni aneli rauhaa mielen manipulaatiolta.

Olin valmis antautumaan muutokselle

Kerran maatessani kovan ja pitkän dieetin aikana sängylläni, en jaksanut edes silmiäni liikauttaa. Kehoni oli aivan tyhjä ja tuntui kuin minua ei olisi edes olemassa. Lihaksiani ja selkääni särki mutta se ei enää tuntunut miltään.  Aika pysähtyi ja mieleni rauhoittui. Pääsin ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin käsiksi siihen tilaan, mikä on meille hyvin luonnollinen. Olo oli kevyt, eikä murheita enää ollut. Hetki oli ainutlaatuinen ja tunsin kuinka kohtasin todellisuuden. Yksinkertaisesti elintoiminnot olivat hyvin matalalla, sillä energiaa ei ollut kehossani muuta kuin sen verran että jaskoin hengittää. Tunsin olevani vapaa sitten lapsuuden. 

Näistä ainutlaatuisista hetkistä on kulunut kohta 10 vuotta. Noiden kokemusten jälkeen mikään ei ollut ennallaan ja tajuntaani iski vahvasti se, että elämän ei tarvitse olla kamppailua ja selviytymistä vaan se voi olla kevyttä, iloista ja hauskaa. 

Pienin askelin olen tullut tähän hetkeen, jolloin voin sydämestäni todeta että elämä on hyvin antoisaa ja rikasta. Se on myös suurimmaksi ajaksi kepeää ja iloista. Olen vapauttanut kehoni ja nykyään se onkin erittäin hyvä ystäväni. Puhun sille kauniisti ja annan sille mitä se tarvitsee. Joka päivä erilaisia asioita. Sitä ei voi ennalta tietää, vaan on herkistyttävä kuuntelemaan sen kainoja kuiskauksia. 

Tähän kymmeneen vuoteen on mahtunut paljon kaikenlaista mutta tiedän, että olen vapaampi kuin koskaan. Enää kehoni ei ole viholliseni, vaan olemme yhtä. Ulkonäöllisesti olen sinut itseni kanssa. Olen hyvä ja riittävä tälläisenään. Minulta ei puutu mitään vaan voin iloita jokaisesti päivästä, huolimatta ulkoisista olosuhteista.

Takaisin alkuun.
En kertoisi mitään nuorele itselleni mutta halaisin ja silittäisin. Menneisyyden vaikeudet ovat tuoneet minut tähän pisteeseen missä nyt olen ja olen siitä erittäin kiitollinen.

Kiitos kehoni kun olet tuonut minut turvallisesti tähän hetkeen lukuisista myrskyistä huolimatta!

<3:lla
​Elina

Lisää kirjoittajalta Mielen ja kehon vapaus

Epämukavuusalueella kasvaa?

Kaikki tietävät tunteen, että joku asia olisi hyvä tehdä mutta sitten epämääräiset...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.