Keho kertoo totuuden

 

Muutama vuosi sitten maailmani avartui aika paljon. Olin yli kuormittunut kaikesta tekemisestä ja elämä tuntui hyvinkin painavalta ja merkitsemättömältä. Suuria kysymyksiä ponnahteli mieleeni, tätäkö tämä elämä on? Mikä on elämän tarkoitus ja kuka minä olen tässä kaikessa? Elämä tuntui yrittämiseltä sekä ponnistelulta, ainakin sen niin, silloisella maailmankuvallani tulkitsin. Muistan että silloinkin elämästä löytyi suuriakin ilonpirskeitä mutta niitä oli hankalampi huomata.Syksy 2009 oli itselleni käänteen tekevää aikaa elämässäni. Olin sellaisessa työssä lääke-edustajana mistä olin aina haaveillut, minulla oli hieno koti ja mies, oli ihania ystäviä ja kaikkea mitä nyt ajattelisi onnelliseen hyvään elämään kuuluvan. Silti kaikki tuntui tosiaan hyvin tyhjältä. Onneksi elämä menee kuitenkin niin, että alkaessa esittää oikeita kysymyksiä, alkaa saamaan myös oikeita vastauksia.

Tuon syksyn aikana lisäkouluttauduin työssäni ja aloin tähtäämään kolmansiin fitnesskisoihini ja reissasin työn takia ympäri maata. Elämä oli hyvin hektistä ja aikataulutettua. Yksi ilta ajellessani Helsingistä kotiini Jyväskylään, soitin hyvälle ystävälle ja lääkäri-Helille ja tilitin kuinka terveys meinasi alkaa pettämään. Vatsaani poltti ja ruokatorveni oli kuin tulessa. Ystäväni sanoi että kannattaisiko hidastaa tahtia ja lopettaa dieetti. Oli ihana kuulla nuo sanat luotettevan ystävän suusta ja samalla kivi tippui sydämmeltäni. Voisin antaa asioiden olla, eikä niitä tarvitse viedä  pakolla loppuun. Vatsakivut helppottuivat oikeastaan heti kun stressi laukesi!

Picture

Ystäväni Heli kisakunnossa. Cartsan kanssa oltiin Helin huoltajina kisoissa kulttuuritalolla v. 2009.Siitä asiat lähtivät muuttumaan pikku hiljaa ja maailmankuvani alkoi avartumaan. Huomasin tärkeitä asioita omasta kehostani, terveydestäni sekä muutenkin koko maailman menosta. Uudenlaisia ihmisiä alkoi virrata elämääni ja koin pitkästä aikaa kosketuksen syvälle itseeni. Löysin kaiken tekemisen ja pätemisen alta hauskuuden ja vapauden takaisin elämääni. Tapasimme myös Heidin kanssa tuolloin ensimmäistä kertaa ja hän teki minulle ayervedisen hoidon. Noihin aikoihin alkoi unelmiini myös tulla työnteko yhdessä inspiroivan naisen kanssa ja mites siinä nyt onkaan käynyt?

Muutokseni lähti liikkeelle hyvin vahvasti kehoni tasapainoittamisesta ja huolehtimisesta. Koin ensimmäistä kertaa elämässä, että kehoni ei ole “viholliseni”, jota täytyy kurittaa vaan se toimii mielen kanssa yhdessä. Pikku hiljaa aloin huomioimaan kehoni(=itseni) todellisia tarpeita ja haluja. Vapautuminen alkoi suuremmin kuin olisin uskonutkaan myös mielen tasolla. Ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden, maailma ei näyttänytkään vihamieliseltä pelottavalta paikalta, vaan mahdollisuuksia ja yltäkylläisyyttä olevana avaruutena.

Kehomme kertoo mielemme liikkeistä todella paljon. Koska olemme todellisen olemuksemme kanssa hukassa, on helpompi laittaa kaikki paine kehoon ja ulkoiseen olemukseemme. 

Jos meillä on ylipainoa, yritämme kaikin keinoin päästä siitä eroon keinoja kaihtelematta, jos meillä on edes pieniä kipuja, turrutamme ne kipulääkkeillä ja muilla stimulanteilla kuin kohtaamme totuuden, jos silmäkulmaan tulee pieni ryppy, on kirurgin veitsi korjaamassa kurjaa oloamme, jos kehomme kaipaisi rauhoittumista, kuritamme sitä vielä enemmän kovan treenin puitteissa tai jos kehomme kaipaa liikettä, istumme siitä huolimatta. Keho kertoo siis mielemme tilasta paljon, koska mielikeho kokonaisuutta ei voi erottaa toisistaa!

Oman kokemuksen kautta itsen ja kehon hyväksyminen ei tapahdu silmän räpäyksessä, vaan asiat tapahtuvat pikku hiljaa. Kaino unelma tasapainoisesta tyytyväisestä itsestä on yhtäkkiä todellisuutta. Siihen voi mennä 1kk tai 10 vuotta, mutta jo asian tietoisuuteen tuominen on hyvä alku.

Omissa unelmissani näen oman kehoni hyvin elastisena ja voimaakkana, sekä myös hieman kireämpänä. Se ei poista kuitenkaan sitä tosi asiaa, että olen omaan kehooni hyvin tyytyväinen tälläkin hetkellä, enkä enää yritä hallita ja kurittaa sitä ollessani huonolla tuulella. Otan kuitenkin joka päivä tietoisia askeleita näiden unelmien toteutumista kohti.

Picture

<3:lla
Elina
Lisää kirjoittajalta Mielen ja kehon vapaus

Millainen on menestyjä ja pystyykö sen näkemään ulkopuolelta?

Ensiksi täytyyi määritellä mitä menestys on ja annatko muiden vaikuttaa siihen miten...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.