Kateuden viesti ja voima 

Elina kirjoitti hyvän postauksen syyllisyydestä ja halusin sen innoittamana kirjoittaa aiheesta, joka on näytellyt omassa elämässäni säännöllistä osaa, mutta jonka käsittely tuntuisi olevan loppusuoralla – vihdoinkin! Kyseessä on monelle, varsinkin naiselle tuttuakin tutumpi mörkö, jonka nimi on vertailu tai kateus – ja mitä synonyymeja sille ikinä onkaan. 
Ensinnäkin on tärkeä huomata se, että vertailu ja siihen liittyvät tunteet; alemmuudentunne, riittämättömyys, syyllisyys ja kateus ovat ihmismielen kollektiivisia rakennusaineita, joihin saamme perustan jo lapsuudessamme. Olemme nähneet, kuulleet ja tunteneet sen, että meidän (perheen) tulee esittää muille jotain muuta, kuin mitä on, jotta olisi riittävä tai hyväksytty. Jollakin perheellä on ollut tärkeää, että pihassa on hienompi auto kuin naapurilla. Joku on taas joutunut peittelemään sitä, että ei ole rahaa. Oli mitä oli, mutta hyvin monella on jokin asia, joka aiheuttaa häpeää ja tätä tunnetta peittääksemme alamme etsiä tapoja ja toimintamalleja, jotka estävät tätä sietämätöntä tunnetta nousemaan pinnalle.
Vertailu ja negatiivisuuksiin keskittyminen asuvat molemmat omassa psyykkeessäni samassa majassa ja aktivoituvat usein stressissä eli silloin, kun hermostoni on ylikuormittunut. Kun oloni on hyvä, energinen ja olen saanut riittävästi omaa aikaa palautua ja toteuttaa itseäni, en näe maailmassakaan mitään vikaa vaan päinvastoin. Kaikki on hyvin ja minulla on paljon annettavaa muille. Olen iloinen muiden menestykestä ja haluan kannustaa heitä. Mutta auta armias, kun stressipeikko astuu esiin. Yhteys itseeni ja toisiin katoaa ja menen täysin tunteideni valtaan. Tämä tapahtuu usein silloin, kun olen ollut antavassa ja uhrautuvassa tilassa, usein lapseni kanssa liian pitkään ilman hengähdyshetkeä. Tai sitten olen vaan väsynyt. Tällaisina hetkinä alan syyllistämään tilannetta, usein miestäni ja alan myös tuomitsemaan itseäni huonosta olotilasta: minäkö tietoinen ihminen, minäkö hyvinvoiva, minäkö osaan olla läsnä? Täysin inhimillinen tilanne, mutta minkäs teet tunteillesi. 
Picture

Huvittavaa on, että näiden tunteiden peittämien lasien läpi katsottuna kaikkien muiden elämät näyttävät täydellisiltä omiini verrattuna. Katson katkerana ihmisten hehkutuksia fb:stä tai innokasta, puhtaissa vaatteissa lenkkeilevää hyväkroppaista naista ja ajattelen, miten tuokin jaksaa aina olla hyvinvoiva? Eikö tuollakaan ole ikinä huonoa päivää? Tuollakin on pirun helppoa, mutta sillä ei olekaan lasta, voi voi kun on helppoa elämää, mutta jos vain tietäsi… Samaisessa tilassa kaikki, mitä hyvää elämässäni on tai olen elämässäni tehnyt, unohtuu. Ai niin, minulla on ihana koti, perhe ja ystäviä. Ai niin, olen kirjoittanut kirjan, mutta hitto sekin olisi voinut olla paljon parempi. Olen arvoton ja kaikkea muuta kuin viehättävä. Ei tässä ole mitään järkeä. Salillekkin pitäisi mennä, mutta ei vaan pätkääkään huvita. Huutaa tässä vain tekisi mieli. 
Hassua kuin onkin, yksi motiivi, joka on saanut minua elämässäni eteenpäin tekemään ja aloittamaan asioita on juurikin vertailu toisiin ihmisiin. Mutta se toimii niin positiivisena käynnistäjä kuin negatiivisena lannistajana. Kun aloitin aikoinaan säännöllisen liikunnan ja kuntosalin, yksi motivaattorini oli energisen oloinen ja kivannäköinen kuntosalin jäsenmyyjä. Hän oli esimerkkinä siitä, että tällaiseksi voisin myös päästä. (Myöhemmin monen vuoden päästä päädyin myös itse kuntosalin jäsenmyyjäksi). Tässä samassa elämänvaiheessa minua alkoi motivoida kaupallisella  uralla eteneminen ja päädyin ympäristöihin, jotka olivat täynnä tämän arvomaailman ihmisiä. Vaikka välillä huomasin kilpailuhenkisyyden ja kateuden tunteita, oli päällimmäisenä kuitenkin positiivinen draivi kehittyä ja luonnollisesti se, mikä toisissa ihmisissä viehätti, veti itseä myös eteenpäin. 
Tästä tullaankin siihen, että ymmärtäisimme tarkastella tarkemmin sitä viestiä, mitä vertailu ja kateudentunne meille tuo. Olen opetellut viime vuosina tuon viestin moneen kertaan ja pikku hiljaa se on tullut osaksi uutta minua siten, että saankin siitä positiivista energiaa sen sijaan, että se lannistaisi minua alitajuisesti. Käytännössä tämä lannistaminen tarkoittaa sitä, että saamani tunnekokemus (kateus, alemmuudentunne) estäisi minua toteuttamasta itseäni ja antamasta sitä, mitä minulla on annettavaa. Kun suuri elämänmuutokseni alkoi reilut viisi vuotta sitten ja tunneympäristössäni oli pitkän aikaa pelkkiä positiviisia tunteita (mikä oli uutta minulle) ajattelin, että jes, nyt se negatiivisuus, vertailu ja kateus olisi mennyttä aikaa. Toisin kävi. Lapsen tulo nostatti ne uudelleen pinnalle, mutta nyt niillä oli ihan uusi merkitys tuotavana. Kun kirjoitin hyvinvoinnista kertovaa esikoiskirjaani vauvanhoidosta riutuneena, väsyneenä ja kaikkea muuta kuin viehättävänä, sain kaverikseni mörön, vol 2. Näin ympärilläni pelkkiä hyvinvoivia ihmisiä, toinen toistaan kauniimpia hyvinvointikirjoja, nopeasti synnytyksestä palautuneita äitejä ja muuta vastaavaa. Silloin se nousi rytinällä käsittelyyn. 
Mitä sitten tein? Annoin sen nousta. Tunsin sen vahvana. Tarkastelin sitä mahdollisimman objektiivisesti. Mikä sen viesti on? Mistä se tulee? Ja sitten hyväksyin. Hyväksyin ja hyväksyin. Hyväksyin edelleen. Ja päätin tehdä sen, mikä oli tehtävä – keskittyä suuremman hyvän tekemiseen. Ennen olin luovuttajatyyppiä. Kun asiat eivät mene helposti, niinkuin haluaisin, lähdin pakoon. Nyt se ei ollut enää vaihtoehto. Tiesin sisälläni, että jos nyt luovutan, en tule tekemään tätä kirjaa, tuskin toistakaan. Nyt, varmaan ensimmäistä kertaa, en antanut negatiivisille tunteille polttoaineitta, vaan näin niiden viestin ja pystyin kääntämään energian. Ymmärsin tämän: jos näen jotain hienoa ja kaunista ympärilläni, vaikka toisessa ihmisessa (ja vaikka kuinka paskalta silloin tuntuisi) niin se on viesti siitä, että minussa on täysin sitä samaa energiaa, mahdollisuutta ja voimaa kuin siinä toisessa. Se toinen, jota ihailet ja jopa kadehdit peilaa sinua!
Kirjan kirjoittamista edeltävänä syksynä olin lukenut paljon varjotyöskentelystä. Varjoista mainitsen tiivistetysti taas sen, että meidän tulee tulla tutuiksi varjojemme kanssa ja hyväksyä ne – niin ne lähtevät rajoittamasta elämäämme. Mutta toinen seikka oli vielä voimallisempi; se mitä todella pelkäämme, on valomme eli potentiaalimme, mikä kapasiteetti meissä sisällä onkaan!  Koska sen avaaminen pistää todellisen olemuksemme peliin. On helppo jäädä märehtimään tunteisiinsa tai ajatella, että “on vielä keskeneräinen”. Todellinen kasvu kuitenkin tapahtuu vasta silloin, kun laitamme itsemme peliin, vaikka emme tuntisi olevamme valmiita. Totuushan on se, kuten kaikki tiedämme, että mielemme tuskin ikinä tuntee olevansa riittävän valmis. Siksi tarvitsemme paljon esimerkkejä, toistemme voimaa ja tukea lähteä toteuttamaan itseämme ja omaa elämäntehtäväämme. Kun yksi uskaltaa tehdä jotain, niin voimme aluksi kokea pelkoa (varsinkin lähipiirimme, kuten ehkä joku on huomannut). Muutos viestii ja peilaa toiselle aina myös oman muutoksen välttämättömyydestä ja siksi se aiheuttaa epämukavuutta. 
Mitä vielä haluaisin sanoa sinulle, joka koet tuskaa, negatiivisuutta, vertailua, kateutta, alemmuutta tai syyllisyyttä. Huomaa oma olotilasi ja se, että se on hetkellinen. Hyväksy tunteesi ja anna niiden virrata. Hyväksy, hyväksy ja ole iloinen, että pystyt niitä tietoisesti tarkastelemaan. Huonolla hetkellä (ollessamme niiden vallassa) emme voi tehdä muuta kuin antaa olla ja hyväksyä. Mutta hyvällä hetkellä voimme kysyä sen, olisiko niillä jokin viesti meille tuotavana? Voisimmeko tehdä jotain käytännöllistä, jotain, jossa unohdamme omat tunteemme ja annamme muille ihmisille ja itsellemme jotain hyvää? Mitä enemmän olemme hyvässä, energisessä tilassa, sitä enemmän pystymme keskittymään hyviin asioihin. 
Lisää kirjoittajalta Nainen Vol. 2 / Heidi Harju

Manifestoi unelmiesi elämä (updated)

Oletko selkeyttänyt itsellesi, millaista elämää haluat elää? Mitkä ovat todellisia unelmiasi? Muistatko...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.