Jokainen aamu, on uusi mahdollisuus!

Niin se lopulta loppui, meidän tarinamme. Vihdoin saan hymyillen, varmana päätöksestäni sulkea kirjan, joka kätkee sisäänsä tarinan sinusta ja minusta, sen kaikkine osineen. Voin hyvästellä sinut ja jatkaa matkaani kohti Rakkautta, kohti suurempaa muutosta, jossa jokainen päivä, on uusi mahdollisuus.
Sydämeni ei voinut enää särkyä, se oli jo rikki. Enkä kanssasi, sitä olisi ehjäksi saanut. Sillä, jokainen kerta, kun liima alkoi kuivua, toisaalle tuli uusi halkeama.


Rakastin sinua tavalla, jollaista en ollut ennen kokenut. Sen kauneus, hehku, lämpö, kosketus, saa vieläkin hymyn huulilleni. Kaikki oli uutta, ihmeellistä ja ihanaa. Olimme vain me ja meidän maailma, täynä unelmia, jotka eivät koskaan toteutuneet! Ja siihen tunteeseen, oli helppo jäädä kiinni ja erittäin vaikea päästää irti.
Sinun kanssasi oli hyvä olla, silloin kun olimme vain minä ja sinä omassa pienessä kuplassa. Siihen kuplaan ei voinut, enkä edes koskaan halunnut jäädä. Sillä, sinä et ollut minulle koko elämäni, enkä minä sinulle. Minun elämäni oli koko ajan enemmän siellä, missä sydämeni on, lasteni luona. Sinun elämäsi, en tiedä missä.

Tämä dramaattinen, mutkitteleva, surullisen upea farssi. Joka aluksi tuntui, vain upealta romanttiselta seikkailulta. Muuttui lopussa huonoksi sketsiksi, joka ei ollut enää lähelläkään edes romanttista trilleriä. Mutta niinhän se on, jatko-osat harvoin onnistuvat. Saati jos sarja saa vielä kolmannen, koko pitkän näytelmänsä. Suurin virhe oli ehkä se, että kirjoitin jatko-osan, jatko-osan; romanttisen sketsin, itse. Toki, kirjoitin ne muutkin osat! Joten minun olisi täytynyt muistaa, olin kirjoittanut meidän loppumme jo aiempaan osaan. Tämä ei ollut sinun tarinasi, vain minun. Minun tarinani kohti Rakkautta.

Sillä koko ajan rakastin itseäni ja elämääni, joka minulla oli jo ennen sinua, enemmän kuin sinua. Ja, kun lopulta avasin silmäni ja näin koko elämäni kauneuden ja sen kaiken onnen. Rakkauden ja ilon, mitä saan elää joka päivä ja olla siitä kiitollinen. Otin rikkinäisen sydämen käteeni, siirsin irronneet palat syrjään ja paljastin kuoren alta aidon ehjän sydämen. Joka oli koko ajan olemassa, meidän tarinamme alla piilossa, minun rinnassani.

Mutta sydämen löytäminen vaati tämän matkan, jokaisen surun, jonka kanssasi koin. Jokaisen ilon hetken ja onnen tunteen. Sillä olin sokea itselleni. Olin kiitollinen siitä, mistä elämäni koostui, vaikken nähnyt metsää puilta. En, ennen kuin kävelimme tiemme loppuun.

Koin kumminkin tarpeelliksi tehdä tästäkin jälkipuinnin, sillä se meinasi jäädä tekemättä. Samalla tuntui, että jotain olisi ollut vielä kesken.
Nyt kun kelaan viimeistä vuotta taakse päin ja muistan matkan aikana tekemäni toiveet ja haaveet. En voi olla, kuin kiitollinen tästä kaikesta. Ja kun palautin kuulokkeesi ja korttisi ymmärsin, että koko ajan minun olisi vain tarvinnut kuunnella itseäni, eikä uskoa epärehelliseen peliin.

Rakkaudella -K-

 

Lisää kirjoittajalta Taivas ei oo rajana/Katri Keskinen

Vapautuminen

Annan kirjan sivujen lipua hiljaa sormieni lomitse lopusta, alkuun. Silmieni edessä vilisee...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.