Ja Suurin Niistä On Rakkaus

Luulin, että olisin valmis elämään uutta elämää, pysähtymättä suurien muutosten jälkeen.
Toisin kävi, maailma pakotti minut pysähtymään.
Onneksi maailma tarjosi aikaa ja aikaa minä tarvitsin.
Kunnes vihdoin, olin valmis jatkamaan entistä ehdompana, aivan uudenlaista elämää.

Viha, katkeruus, riita. Siitä koostui lähes päivittäinen arkeni aiemmin. Ja vaikka aivan näin ei ollut, en nähnyt muuta tai jos näinkin pelkäsin jo valmiiksi, milloin se loppuu. Halusin ulos pahasta olosta ja yrittäessäni taistella itseäni väkisin vapauteen, oloni vain paheni ja elin vain ulkoisesti. Sisältäni nukuin, kuin valveunessa.

Muutos matkani alkoi jo ennen tätä tietä, ennen tätä risteystä. Ja pikkuhiljaa päivät, jolloin saan kulkea hyvänolon sisällä, keskellä valoa lisääntyvät. Ja vielä koittaa se päivä, jolloin pahaa oloa ei enää ole.

Sain matkalleni mukaan ihanan oppaan, sinut. Sinä olet ollut tukenani ja rinnallani, kaukana ja kumminkin lähellä, niin monta haavaa, monta kuoppaa ja pelkoa olen saanut kohdata. Sinä apunani. Kiitos! Kiitos, että olet osa elämääni. Sillä yksin, en olisi päässyt, näin pitkälle. Yksin en olisi voinut kohdata kaikkia pelkojani, haavojani, muurejani, joita menneisyys ja mennyt ovat tehneet tielleni, kohti rakkautta.

En kumminkaan voi aina olla vierelläsi, sillä välillä minun on otettava askelia yksin. Ajoittain meidän tarvitsee kulkea eri portaikkoja, liukua erillään olevissa liukuportaissa. Minä tarvitsen minua, uskoa itseeni, luottamusta ja rohkeutta yksin pärjäämiseen. Koska, en voi ennen olla kokonainen kanssasi, en ennen, kuin olen ensin kokonainen yksin.
Silti koko ajan, olen luonasi, tukenasi ja turvanasi. Olen lähelläsi, vaikket minua näe.

Koska tiedän, että lopulta pääsemme huipuille, jossa kirkkain aurinko paistaa meille. Silloin olemme vapaita, vapaita menneisyyden kahleista, vapaita elämään onnellista, rakkauden täyteistä, iloista elämää, valitsemallamme tavalla. Kokonaisina, Yhdessä.

Olen kiitollinen, että sain sinut elämääni. Rohkaisit minut luottamaan, uskomaan ja katsomaan kohti pelkoja, menemään niiden läpi ja huomaamaan, selviän mistä vain. Mikään pelko ei ole niin suuri, että sitä kohti ei voisi mennä, ettei sitä voisi voittaa. Mikään ei ole este, matkalla kohti unelmia, kun vain päätän niin.

Nyt minä näen, että aito rakkaus on olemassa ja se on lähempänä, kuin kukaan voi uskoa, ennen kuin sen näkee. Se on niin kirkasta, silti täysin läpinäkyvää, puhdasta ja haurasta, samalla voimakasta.

Se olen minä ja se olet sinä.
Se olemme me kaikki, pelkojemme alla.
Alastomina.

Se olet sinä, se olen minä.
Se on kaikki tämä lämpö, kaikki tämä kylmyys.
Se on jokainen pelko, se on jokainen tunne.

Se olet sinä, se olen minä.
Se on ikuinen ja iätön, menneisyys ja tuleva.
Se on ylitsevuotava kirkkaus.
Tämä hetki.

Ajaton, iänkaikkinen, aito Rakkaus.

-K-

Lisää kirjoittajalta Taivas ei oo rajana/Katri Keskinen

Vapautuminen

Annan kirjan sivujen lipua hiljaa sormieni lomitse lopusta, alkuun. Silmieni edessä vilisee...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.