Itsensä rakastamisen opettelua

Kävimme viikonloppuna Naiseuden Voiman, Perhosvaikutuksen Nooran kanssa kuvaamassa minua. Otimme voimaannuttavia valokuvia aurinkoisessa kevätsäässä ja oli aivan ihanaa. Puhuimme samalla muun muassa masennuksesta, häpeästä, itsensä löytämisestä ja äitiydestä. Olen kulkenut pitkän tien tähän päivään  asti, niin ulkoisesti kuin sisäisestikin, ja oli mahtavaa saada itsestäni kuvia juuri tässä vaiheessa elämääni. Tuntuu että tämä alkaa olemaan se tienhaara, josta lähden toipumisen tielle masennuksesta.

Noora sai hienosti vangittua kuviin minun tämän hetkiset fiilikset. Puhuimme myös siitä, että mitä se voimaannuttava valokuvaus oikein on, koska konsepti on minulle hieman vieras. Voimaannuttava valokuvaus lähtee oikeastaan siitä ihmisestä jota valokuvataan, mitä hän itse haluaa, ja mikä tuntuu luontevalta.

​Ehdotin Nooralle, että menisimme Suvilahteen kuvaamaan minua voimakkaana, vahvana urbaanina naisena, joka on selvinnyt elämässään monesta karikosta. Löysimmekin upeita kuvauskohteita sen parin tunnin aikana jona kävelimme ympäri Suvilahden aluetta ja lähistöä. Itse saan voimaa ja inspiroidun ympäristöistä joissa on katutaidetta, rosoista fiilistä ja lähiötunnelmaa, koska olen aina asunut kaupungissa ja betonin keskellä. Mielestäni kuvauksen pääpaino oli siinä, että itse tunsin itseni rentoutuneeksi ja luontevaksi. Mietimme Nooran kanssa yhdessä, että miltä mielestäni tuntuu kun esimerkiksi raivostun lapselle, tai miltä minusta tuntuu tanssiessa.

Masentunut äiti ei jaksa edes suihkuun

Oli mahtavaa varsinkin hankalan aamun jälkeen lapsen kanssa vaan keskittyä kirjaimellisesti itseensä. Usein unohdan hoitaa itseäni fyysisesti, enkä myöskään aina jaksa. Masentuneena kun suihkussakin käyminen voi olla todella työn ja tuskan takana. Henkisestä puolesta olen koittanut jaksaa huolehtia, jotta otan tarpeeksi aikaa itselleni lepäämiseen ja olen käynyt koko kevään ajan terapiassa. Jos en huolehdi itsestäni henkisellä puolella romahdan täysin enkä jaksa mitään.
En tosin ole viime aikoina jaksanut esimerkiksi liikkua tarpeeksi tai huolehtia aina terveellisestä ruokavaliosta. Hiuksista ja laittautumisesta puhumattakaan. Oli ihanaa kerrankin laittautua, meikata kunnolla, laittaa hiukset ja keskittyä vain itseensä ja valokuvattavana olemiseen. Lämpimästä auringonpaisteesta ei ollut myöskään haittaa!
 

Olen tanssijana tottunut olemaan kuvissa, mutta jotenkin tuntui niin erilaiselta ottaa kuvia vain itsestäni ja poseerata. Tai koittaa olla vain oma itseni, koska en ole enää varma kuka se onkaan, se oma itseni ja minä.
 

 

 

Upeita raivokuvia

Nooran kanssa oli kuitenkin todella luontevaa ja rentoa olla, ja tuntui että rentouduin heti kun aloitimme. Uskalsin jopa heti alkaa raivoamaan! Otimme kuvan jossa näkyy minä ulkoapäin ja minä sisältäpäin, ja hämmästyin kuinka todelliselta kuva näytti muokkauksen jälkeen. Siltä minusta tuntuu lähes joka päivä, yritän pitää itseni kasassa, mutta sisällä (ja välillä ulkopuolellakin…) huutaa ääni, joka on usein ihan raivona. Jotenkin pähkähullua elää sillä tavalla, että pinnan alla kytee kaikenlaista. Sen takia onkin ollut todella tärkeää koittaa löytää sille kaikelle tunnekuohulle ulostuloväylä.
 

Tämä kuva on hyvä esimerkki siitä kuinka emme voi ulkopuolisena koskaan tietää, mitä toisen ihmisen sisältä löytyy. Emme voi tietää heidän traumojaan, menneisyyttä, nykyisyyttä, mielentilaa, epävarmuuksia, iloja tai suruja. Tiedämme vain sen, mitä ihminen päättää jakaa muille. Pitäisi itsekin muistaa tämä, ennenkuin lähtee tuomitsemaan ketään tai neuvomaan. Itse ainakin olen todella hyvä tarvittaessa kätkemään sisimpäni muilta. No, paitsi ehkä nykyään, kun olen päättänyt kirjoittaa niistä koko kansalle internetiin.
 

 

Voisinko sittenkin olla tyytyväinen itseeni?

Jännää, kun katsoo näitä kuvia, näen kuinka olen muuttunut viime vuosien aikana ulkoisesti ja sisäisesti todella paljon. Näen itsessäni sen masentuneen, väsyneen ja ja vähän hukassa olevan äidin, joka on ehkä vähän liian pullea ja mitä muita kauneusvirheitä niitä onkaan. Haluaisin edelleen laihtua hieman jotta esimerkiksi diabetesriski pienenisi, koska lääkärit ovat sanoneet että minulla on riski sairastua ellen pudota painoa. En myöskään tunne olevani täysin oma itseni kun painan hieman liikaa.  Haluaisin tuntea itseni taas treenatuksi, terveelliseksi ja vähemmän kömpelöksi.

​Mutta silti kun katson itseäni, on päällimmäinen tunne jotenkin sellainen ylpeys ja innostuminen. Ylpeä siitä että tuntuu kuin osaisin taas rakastaa itseäni ja ajattelen että vau, siis mähän oon aika kissa! En osaa keksiä oikeastaan mitään negatiivista näistä kuvista ja mietin että olenpa aika tyytyväinen itseeni, vaikka ainhan niitä vikoja löytyy jos etsii. Olen itseasiassa aika kaunis ja hyvä tällaisena. Varsinkin raskauden muutettua kehoani ja masennuksen muutettua pään sisälleni, on aikamoinen saavutus että sanon näin. Ehkä siihen vaaditaankin toinen ihminen  ottamaan kuvat, ja sen jälkeen näkeekin itsensä siinä valossa kuin muut näkevät. Että minähän olen kaunis, värikäs, iloinen ja mahtava tyyppi sitten kuitenkin.
 

Ompelu ja tanssi ovat terapiaa

Tanssi ja musiikki on ollut minulle aina tärkeää, ja nyt olen taas löytänyt ne uudestaan pitkän masennuskauden jälkeen jolloin mikään ei jaksanut kiinnostaa. Kuvausten loppupuolella laitoin musiikin soimaan ja pistin tanssiksi keskellä Merihakaa ja samalla puhuin pojastani. Jotenkin kaikki tämä sai minut herkistymään ihan kyyneliin, ja sitten tanssin, nauroin ja itkin samaan aikaan. Minulla on myös kuvassa päälläni itse ommeltu mekko ja legginsit. Mietin mitä vaatteita laitan kuvauksiin ja heti tuli mieleen nämä, ja on ihan mahtavaa että viihdyn parhaiten vaatteissa jotka olen itse tehnyt!

Ompelen jonkun verran vaatetta meille kummallekin, ja ompelisin ihan varmasti kaikki lapsen housut ja paidat ja itselleni kaikki mekot ja legginsit, jos kankaat ei olisi niin kalliita. Ompelu on terapiaa ja kaiken lisäksi saa juuri sellaisia vaatteita kuin haluaa. Kaupoista on vaikea varsinkin minun kokoisena löytää kivoja vaatteita, jotka olisivat kaiken lisäksi värikkäitä. Rakastan värejä (niin kuin ehkä tukastanikin näkee)!

 

Ihan mahtava päivä, kiitos ihana Noora ihanasta seurasta, ihanista valokuvista, ja hyvistä keskusteluista! Tämä tuli tarpeeseen juuri nyt! <3 
Lisää kirjoittajalta Masentunut mutsi / Tinna Pehkonen

Sneak peak kehopositiivisen kalenterin kuvauksiin

Kävimme poikani kanssa viime keskiviikkona kehopositiivisen kalenterin kuvauksissa. Minua pyydettiin pari kuukautta...
Lue lisää

Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.