Itse itsensä pahin tuomitsija

 

 Suurinta osaa maailman naisista kiinnostaa miltä he näyttävät, enkä itse tee tähän poikkeusta. Olen viimeisen 20 vuoden aikana laihduttanut lähemmäs sata kiloa ja olen kokenut, että kokoni ja kehoni on aina vääränlainen. Pitkä tie on tultu itseinhosta tähän hetkeen, jolloin voin oikeasti sanoa rakastavani kehoani juuri tälläisenä tässä hetkessä kuin se on. Ironista tässä on se, että olen painavampi kuin ikinä ennen elämässäni mutta silti tyytyväinen toimivaan kehooni. Samaistumisen kohteita on tullut vähän vastaan, sillä kaikki jotka sanovat rakastavansa vihdoinkin kehoaan, ovat super tikissä. Ajattelin tehdä tähän nyt poikkeuksen.Oma kehonkuva saattaa lähteä vääristymään jo lapsuus ajasta ja nykyajan vitsaus, syömishäiriöt, ovat monelle nuorelle ja vanhemmille arkipäivää. Mielestäni tämä on kamala asia! Milloin omasta kehostamme tuli meille pahin vihollinen? Miksi me kohtelemme omaa kulkipeliämme hirveän huonosti? Miksi plastiikkakirurgia kukoistaa ja olemme valmiit laittamaan kehoomme mitä erilaisimpia aineita? Itsemme takia? Tähän en usko, vaikka minulla ei ole mitään sitä vastaan jos ihminen tuntee olonsa paremmaksi korjailtuaan ulkonäköänsä.

Oma ulkonäkö ja koko on hyvin henkilökohtainen asia, vaikka se onkin kaikkien näkyvillä koko ajan. Etenkin paino tuntuu olevan naisille elämää suurempi kysymys. Jos vaaka näyttää kilon enemmän kuin eilen, saattaa monella on olla päivä ellei koko viikko pilalla. Ainakin näin se oli itselläni hyvin pitkään ja samaa tarinaa kuulen myös monen muun suusta. Arvotamme itseämme painon kautta. Meillä on mielikuva siitä, millainen keho itsellä pitäisi olla. Valitettavasti se on pitkälti markkinatalouden luoma, halusimme sitä tai emme. Kun omaamme tietynlaisen kehon, koemme olevamme hyväksyttäjä. Valitettavasti mikään määrä ulkopuolista hyväksyntää ei ikinä korvaa sisällämme olevaa tyhjää aukkoa, joka huutaa ettet ole riittävä. Saatamme saada hetken nautinnon siitä, kun joku kehuu ulkonäköämme mutta jos et itse arvosta omaa kehoasi, niin sillä ei ole oikeastaan väliä. Kehu haihtuu muutaman minuutin kuluttua kuin tuhka tuuleen.

Picture

Picture

Voiko tälläistä kuvaa täydellisessä some maailmassa jakaa? Reittä ja pyllyä piisaa, mutta saanko/voinko silti olla tyytyväinen omaan kehooni tässä hetkessä? Kaksi kuvaa samasta tilanteesta mutta täysin eri vaikutelma. Ensiksi ajattelin, etten varmasti julkaisi ensimmäistä kuvaa. Mutta sitten tulin toisiin aatoksiin, tottakai haluan jakaa kuvan ei täydellisyydestä! Kehoni on nyt täydellinen tälläisenä ja osaan tätä nykyä olla siitä jo erittäin kiitollinen. Ei varmasti nyky-yhteiskunnan ihanteiden mukainen mutta minun ainutlaatuinen kulkupelini täällä. Kuvassa myös aivan täydellisen ihana Eeli.Tie omankehon kunnioittamiseen käy itsetutkiskelun kautta. Miksi minä koen oman kehoni ongelmalliseksi? Miksi en pidä omaa kehoani kauniina? Voisinko tehdä jotakin että kehoni voisi paremmin? Olenko kauniimpi ja tyytyväisempi mitä enemmän ostan vaatteita? Ovatko kerran kuussa käyminen parturissa, ripsien ja kynsienhoidossa aivan pakollista olemukselleni? Olenko tyytyväisempi kehooni ja itseeni kun teen kirurgisia toimenpiteitä? Mikä saa minut muokkaamaan ja hiomaan kehoani tunnista toiseen? Miten pystyisin olemaan tällä hetkellä täysin tyytyväinen olemukseeni?

Ei niin “tietoisilla” ihmisillä on näkemys (ei toki oma) miltä naisen kehon kuuluisi näyttää. Vielä sata vuotta sitten se oli muodokas sopusuhtainen nainen, kymmenen vuotta sitten vallalla taisi olla ajatus langanlaihasta mallitytön kehosta ja nyt yleisesti hyväksytty naisvartalo on bodattu ja urheilullinen. Eli meidät saadaan uskomaan pienestä tytöstä pitäen, että kehomme ei ole kaunis sellaisenaan. Sillä ei ole väliä mistä tämä kauneusneuroosi saa alkunsa, mutta monesti se johtuu vanhemmistamme tai sitten markkinakoneistosta, johon kuuluvat mm. elokuvat. Meillä vanhemmilla on siis hyvin tärkeä rooli lastemme itsetunnon kannalta. Kannattaa olla tarkka miten itsestänsä puhuu, sillä meillä on ympärillämme pieniä ihmiselämän taimia, jotka imevät itseensä pesusienen lailla tarinaamme.

Nettivihan aikakaudella saamme kuulla myös paljon negatiivista kommentointia ulkonäöstämme tai ainakin se madaltaa kynnystä kommentointiin. Itse olen vielä saanut odotella negatiivista kommentointia omasta olemuksestaini, mutta eiköhän sekin aika tule, sillä laitan esimerkiksi instagramiin aina meikittömiä ja sensuroimattomia kuvia ja videoita. Sellaisia materiaalia missä jenkkakahvat saavat näkyä ja muutenkin oma olemus sellaisenaan kuin se on.

Picture

Kehoni on toimiva vaikkakin tänä keväänä se on ollut hieman tukkoinen. Teen kuitenkin parhaani hellien sitä oman jaksamisen mukaan <3No, oli niin tai näin. Oma ulkonäkö ei tarvitse miellyttää ketään muuta kuin sitä, joka katsoo peilistä. Se ei kuitenkaan ole se helpoin tuomari! Se on se vaikein. Se keksii negatiivista sanottavaa vaikka kuinka paljon. Se kertoo kuinka et voi pitää kehosi siitä ja siitä osasta ennen kuin… Se arvostelee ja vertailee. Se harvoin sanoo mitään kivaa, koska oikeasti ei ole mitään kivaa sanottavaa!

Mutta jonain päivänä se loppuu, kun itsetuntemus ja rakkaus itseä kohtaan kasvaa. Enää peilistä ei katsokaan hirvitys, vaan oikeasti aika mukiin menevä nainen. Jopa seksikäs. Itseinho laantuu ja sitä alkaa ymmärtämään oman pakkomielteisen hulluuntensa. Oivaltaa, ettei se ollutkaan se oma ulkonäkö mikä niin syvällä sisimmässä kalvasi, vaan se oli aivan jotakin muuta. Enää ei tarvitse miellyttää ketään, vaan voi olla sellainen kuin on, lihava, laiha, hoikka, pyöreä, kauneusleikkauksissa käynyt tai sinne menevä, bodari, malli tai vain onnellisesti ylipainoinen oleva tavallinen nainen.

Tein tälläisen videon taas hetken mielijohteesta. Ajatus hieman takertelee ja Urhon herättyä alan myös imettämään. Se menee kyllä aika luonnollisesti jo <3Näin kirjoitin videon kuvaukseksi:

Miten itseään ja etenkin omaan kehoaan pystyisi rakastamaan ja kunnioittamaan enemmän? Oma kehoni on ollut pitkään suurin viholliseni mutta nyt alan päästä pikku hiljaa sen parhaaksi ystäväksi. Ironista, olen isoimmillani kuin ikinä,  mutta koen kehoni kohtaan silti suurta ylpeyttä. Voiko olla kehostaan ylpeä ylipainoisena?

<3:lla
​Elina

Lisää kirjoittajalta Mielen ja kehon vapaus

Millainen on menestyjä ja pystyykö sen näkemään ulkopuolelta?

Ensiksi täytyyi määritellä mitä menestys on ja annatko muiden vaikuttaa siihen miten...
Lue lisää

Ei kommentteja

  • Oot Elina niin ihanan vahva Nainen!
    Ite kamppailen (en enää muista monettako vuotta) vaikean itseinhon kanssa, joka lähtee kehonkuvastani.
    Nuorempana olin varma, että kunhan vaan painaa alle 50 kiloo, eikä juurikaan syö, niin kaikki on hyvin. No ei todellakaan ollut!
    Tällä hetkellä ajattelen, että kunhan vaan laihdutan kymmenen kiloo, niin kaikki on paljon paremmin. No eihän se niin oo, mutta perintönä tulleet itsekriittisyys ja tyytymättömyys ulkoiseen olemukseensa sekä epävarmuus on mun kohdalla paisunu tosi isoksi ongelmaksi. Kamppailen asian kanssa päivittäin peilin edessä ja pääni sisällä.
    Sun avoin postaus antoi paljon ajateltavaa, kiitos siitä!
    Ja Elina hei; sä oot tosi kaunis ❤️ Susta loistaa äitiyden hehku.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.