Irtipäästäminen

Moi <3

Mitä kuuluu?

Vuosia on mennyt välissä mutta tiedän, ettet ole unohtanut minua.

Voi kuinka meillä oli hauskaa lapsena, kuinka kirmailimme aamusta iltaan pitkin pihoja. Keinuimme, kaivoimme hiekkalaatikolle kuoppaa savirajaan asti, kiusasimme ja myös ihailimme naapuripihan poikia. Leikimme kirkonrottaa ja kiikkupolttista sekä naapurin takapihalla hevostallia. Talvisin rakensimme lumilinnoja ja lumihevosia. Kuinka nauroimme, loukkaannuimme, suutuimme, ihastuimme. Lapsuuden monet vuodet vilistävät silmien ohi ja tuovat jonkun syvän itkun. Muiston ihanuuden itku yhdistyneenä irtipäästämiseen. Puhdistava itku kulkee lävitseni. 

Itku puhdistaa sielua ja sielu on ihmisen ydin. Rakkauden ydin. Ja minä parsin sieluani. Kintsugi – japanilainen taidemuoto, jossa rikkoontunut keramiikka paikataan ja parsitaan kokoon kullalla. Särkyneen sydämen ja mielen korjaamista, ymmärtämistä, rakastamista. Pikkuhiljaa, vähän kerrallaan.

Kaipaan välillä niin kovasti takaisin siihen lapsuuden yhteyteen, jossa oli monet lapset ympärillä. Vaikka en kokenut, että joku yksi ainoa olisi minua lapsuudessa kuullut tai kannatellut (opettaja, kaveri, naapuri, vanhemmat…) olen nyt vahvasti sitä mieltä, että sosiaalinen pihapiiri ja oma sosiaalisuuteni on ollut minun pelastukseni.

Kiitos lapsuuden ystävät, kiitos naapurusto, kiitos luokkatoverit. Minä uskallan nähdä itseni myös iloisena lapsena. Uskallan päästää irti uskomuksesta, että en ole rakastettu, välitetty. Uskallan irtipäästää myös lapsuuden loukkaantuneisuudesta ja vanhoista loukkauksista. Uskallan nähdä itsessäni hyvää, kaunista. Sitä, mitä olen unohtanut olemassaolevan.

Olen myös valmis antamaan anteeksi, itselleni ja muille. En tarvitse epäilystä, en kaunaa tai katkeruuttakaan. En kaipaa enää vihaa enkä pelkoa. Sen sijaan uskallan vastaanottaa turvaa ja rakkautta. Uskallan luottaa, itseeni ja muihin.

Minä päästän irti turhasta joka ei minua palvele.

Minä etsin heimoni läheltä.

Olen rakkauden arvoinen <3

 

Kun rakkaus itseä kohtaan on vaikeaa,

kun elämä sisimmässään pelottaa,

kun irtipäästäminen on sana vaan

ja kaikki tuntuu vievän manalaan.

 

Armollisuudella kadut lakaisen,

kiitollisuuden tielle tönäisen,

pusken, tönin, kiroan,

raivoon, räyhään, hikoan.

 

Ja taas kun pimeän jälkeen

pilkottaa valo ja värit,

kuulen sanat oikeat,

näen kasvot tuttavat,

sydän riemun tuntee.

Ja muistuttaa:

itseä et unohtaa saa <3”

Kirsikka 2018

Lisää kirjoittajalta Kirsikka / Pirtanauhaa ja piikkilankaa

Kasvukipuja

”Kun mieli tahtoo tapahtuvaksi asioita, jotka eivät toteudu. Siinä on ihminen kovilla....
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.