Intohimot johdattavat omalle polulle

Viime kuun haasteena oli kirjoittaa intohimosta. Minulle se osoittautui todellisesi haasteeksi, ja olen hautonut tekstiä jo viikkoja koneellani. Intohimo tuntui puuttuvan koko asiasta tällä kertaa, joten siitä puhe, mistä puute. Viimeistellympi versio lisäksi katosi koneeni kaatuessa, joten näköjään palasin takaisin alkuperäiseen. Meinasin jälleen kerran jo hylätä koko tekstin, mutta päätin sittenkin antaa tälle vielä mahdollisuuden. Luulin jo tietäväni ja tuntevani omat intohimoni, oman todellisen polkuni, mutta tuntuu, että aina kun olen edennyt askelen tai kaksi, polku katoaa näköpiiristä. Huomaan arjen vieneen sivupoluille, enkä ole enää ollenkaan varma, missä se todellinen intohimoni piilikään.

Toisinaan on pakko karsia elämästä liikoja asioita, koska kaikkea ei kerta kaikkiaan ehdi. Tällä hetkellä näyttää vain pahasti siltä, että karsin väärästä päästä, juuri sieltä intohimoista. Ne kun ovat yleensä asioita, joista VOI karsia. Niinpä olen viime aikoina osallistunut entistä vähemmän rumpu- ja muihin piireihin, workshopeihin, leireille ja retriitteihin, jotka kuitenkin ovat olleet tärkeä asia elämässäni jo usean ajan. Tanssinutkaan en ole pitkään aikaan.

Itseni työllistäjänä minulla ei juuri ole taloudellisia mahdollisuuksia kieltäytyä toimeksiannoista, mutta sitten niillä onkin taipumus kasaantua niin, että työskentelen monta viikkoa putkeen ilman vapaapäiviä tai edes vapaailtoja. Vähäiset vapaahetkeni jaan sitten elämäni miehille, siis pojalleni ja rakkaalleni, en henkilökohtaisille intohimoilleni.

Kun töitä puskee pitkiä rupeamia tauotta, myös ne asiat, jotka yleensä tuovat elämään puhdasta iloa, muuttuvat stressin aiheiksi. Harmittaa, kun en pysty paneutumaan niihin niin paljon kuin haluaisin.

Muistutankin nyt itseäni:
Kun intohimot ovat hukassa, kannattaa kerrata, mistä oikeastaan onkaan innostunut ja miksi.

Listaan intohimojani tähän:
(Anteeksi jos pitkästytän!)

Yksi intohimoistani on Lehto ry:n julkaisema Seita-lehti, jonka päätoimittajana toimin vapaaehtoispohjalta. Se on minulle aivan loistava tapa toteuttaa itseäni, sillä pystyn yhdistämään siinä monta minulle tärkeää asiaa. Pystyn hyödyntämään siinä ammattitaitoani lehdentekijänä, muta toisin kuin varsinaisissa töissäni, pystyn kirjoittamaan Seitaan myös folkloristin koulutustani vastaavista aiheista. Mahtavinta on, että pystyn yhdistämään Seitaan vielä niin monta muutakin intohimoani: kiinnostukseni pakanuuteen, noituuteen ja samanismiin, yrttien ja kasvien ominaisuuksiin ja käyttöön ruuassa, magiassa ja lääkinnässä – koska kokoan säännöllisesti Ryytimaa-palstan – sekä vielä kiinnostukseni kirjoihin, koska arvostelen niitä Kirjahylly-palstalle.Ihaninta Seidassa on, ettei sitä tarvitse tehdä yksin, vaan ihmiset tarjoavat siihen mahtavia juttuja ja kuvituksia julkaistavaksi. Ulkoasusta ja taitosta minun ei tarvitse huolehtia, vaan saan aina wau-elämyksiä, kun näen sen ensimmäisen kerran. (Ihana ystäväni Inka Hell on luonut Seidan nykyisen ilmeen, ja nyt Anu Toivola on rohkeasti ottanut haasteen vastaan ja vastaa lehden ulkoasusta tästä eteenpäin.) Yhteistyön tulos on aina paljon enemmän kuin 1 + 1, ja se jos mikä pitää yllä intohimoa.

Tässä yksi Seita-lehden suosikkikansistani.

Ainoa ongelma on ajan puute. En pysty priorisoimaan työtä, josta ei tule tuloja, ohi niiden töiden, joista elantoni riippuu. Unelmani olisi tehdä Seidan kaltaista lehteä ammatikseni, niin että pystyisin paneutumaan siihen täysillä ja tekemään siitä niin hyvän, kuin suinkin voin.Jos sinulla on juttu- tai kuvitusideoita, jotka sopisivat Seitaan, ota yhteyttä osoitteella seita (at) lehto-ry.org

Tämä blogikin innostaa. Haluaisin panostaa tähänkin enemmän: minulla on valtavasti aiheita mielessäni, joista haluaisin postata, kun vain olisi aikaa paneutua kunnolla. Tartun kuukauden haasteisiin aina kun suinkin kerkeän, mutta haluaisin päästä vielä enemmän kiinni omaan ytimeeni, omiin intohimoihini. Toivottavasti kevättä kohti mennessä päästään myös lupaamiini yrtti- ja viljelypostauksiin, sillä sieltä löytyy paitsi yksi intohimoistani, myös tärkeä hyvinvoinnin lähde niin henkisesti kuin ruumiillisestikin.

Toisaalta runsauden pula pistää epäröimään siinä, mihin aiheeseen tarttua, varsinkin jos aika on rajallinen. En haluaisi tuhlata itselleni tärkeitä aiheita puolivillaisella käsittelyllä. Olisikin kiva kuulla, mistä erityisesti noituuteen ja samanismiin liittyen haluaisit lukea.

Kevättä kohti mennessä myös päästään toivottamasti myös lupaamiini yrtti- ja viljelypostauksiin!

Rakastan vihannesten ja yrttien viljelyä! Ihanaa, kun esikasvatettavien siementen kylvöaika alkaa olla lähellä.

Rakastan laulamista, ja olen laulanut jo vuosia paikallisessa kuorossa. Nyt olen huomannut, että minulla on ollut suunnattomia vaikeuksia löytää aikaa harjoituksissa käymiseen, saati kotona harjoitteluun. Ja kun ohjelmistoon on pitkällä tauolla tullut uusia kappaleita, joita en osaa, kuorossa ei edes ole niin kivaa kuin ennen. Mukaan on tullut uusia jäseniäkin, joita en tunne ollenkaan.Olin jo vähällä jättää pitkäaikaisen harrastukseni sikseen, kun tulin lukeneeksi artikkelin perfektionismista. Se kolahti. Tajusin, että olen suhtautunut kuoroonkin täydellisyyttä tavoitellen. Loppujen lopuksi voin aivan hyvin ottaa sen rennommin: käyn harjoituksissa kun ehdin ja osaan mitä osaan.

Toisaalta haluan musiikin suhteenkin enemmän. Haluan luovempaa ja vapaampaa ilmaisua. Samanismin kautta olen löytänyt oman ääneni, ja minua kiinnostaa arkaainen äänenkäyttö yhä enemmän, ja haluaisin oppia siitä lisää. Yritän opetella pois länsimaisista sävellajeista ja pyrkimyksestä laulaa nuotilleen ”oikein” ja ”puhtaasti”. Kuorolaulussa tämä on tietenkin homman idea, mutta on hienoa myös improvisoida vailla mitään sääntöjä ja on myös luoda jotain uutta ja omaa.

Aivan mahtava kokemus oli, kun teimme miesystäväni kanssa yhdessä biisiin. Hän loi sointukulun, minä improvisoin laulumelodian sen päälle. Sanoituksen idea oli minun, hän kirjoitti suurimman osan sanoista ja minä muutin niitä hiukan omaan suuhuni sopiviksi ja improvisoin pikkuisen lisää. Hän on kokenut muusikkona, mutta minulle tällainen luomisprosessi oli aivan uutta, ja siksi olin aivan äärettömän innoissani. Tätä haluan lisää!

Viimeisen puolentoista vuoden aikana olen päässyt useampaan kertaan vetämään itkuworkshopeja, luennoimaan sekä jopa vetämään pari kertaa runonlaulu- ja loitsuperformansseja, ja ne ovat antaneet mahtavasti virtaa. Oman itsensä ylittämisellä taitaa olla osuutensa asiaan, ehkä myös uutuudenviehätyksellä. On hienoa kokeilla uusia juttuja eikä vain jumittaa vanhoissa rutiineissa.

Syksyllä pääsin myös ensimmäistä kertaa vetämään yhteisöllisen rituaalin isommalle porukalle. Se oli mahtava kokemus, sillä se tapahtui pitkälti improvisoimalla, ja silti kaikki pääsivät siihen osalliseksi. En olisi varmasti uskaltanut heittäytyä koko hommaan, ellen olisi saanut viime kesänä Vivianne Crowleyn workshopista niin hyvää oppia siitä, miten yhteisöllinen rituaali saadaan toimimaan.

Jostain on luovuttava

Sanotaan, että saadakseen tilaa uudelle elämässä, pitää raivata vanhaa pois. On oltava valmis luopumaan jostakin voidakseen aloittaa jotain uutta. Minulla on ollut elämässäni viime aikoina valtava uusien asioiden, ensimmäisten kertojen ja uusien aloitusten vyöry, ja tuntuu, että elän koko ajan jonkinlaisessa muutosprosessissa. Kaikista ihanista ja elähdyttävistä asioista huolimatta alan kuitenkin olla ylikuormitettu. Jotain olisi karsittava, mutta enempää en juuri intohimoistani haluaisi karsia.

Tallenna

Lisää kirjoittajalta Magiaa ja maadoittumista

Miten hallita kaaosta?

Olen kaivannut jo pitkään elämääni enemmän selkeyttä. Olen hajottanut itseäni liian moneen...
Lue lisää

1 Kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.