Iholla

Vartaloani peittää maidonvalkea, pisamin koristeltu iho. Siellä täällä pieniä naarmuja, mustelmia ja muita elämänmerkkejä, haalenevaa historiankirjoitusta. Makaan pellavaisilla lakanoilla saunasta puhtaana ja raukeana ja annan sormieni liikkua hiljaa omalla pinnallani. Lempeästi, mutta tunnollisesti lyövä sydämeni lähettää pieniä impulsseja sormenpäihini, kun ne kulkevat vatsalta rintakehälle ja jättävät jälkeensä untuvaisen muiston.

Ihoni on paitsi pintani, myös yhteyteni ympäröivään maailmaan. Sen avulla tunnen hyytävän ja kivun, linnunmaitoisen ja pehmeän, aavistuksen tuulenvireestä ja lävitseni hakkaavan rankkasateen. Ja kun tunnen hänen hengityksensä kaulallani, siinä samassa kohdin, mihin hän pian painaa suudelman, vastaa ihoni helmeilevillä väreillä, jotka vähitellen valtaavat syvyydenkin. Ja rakas sydämeni, minun pieni, sitkeä ydin, se rytmittää kiihtyvän elämän jokaiseen soluuni.

Susanna Nordvall Photography

Ihoni on taideteoksen ääriviivat, samaan aikaan matemaattisen tarkat ja aivan uskomattoman pehmeät. Ne joustavat ja antavat periksi, suojelevat kaikin keinoin ja vaikka toisinaan katkeavat, luovat itsensä yhä uudelleen täydeksi. Ääriviivani tekevät minusta näkyvän ja todellisen, osan suurempaa maalausta. Toivon, että se maalaus on fresko vanhan temppelin katossa, heleitä värejä, ja minä tanssin jossain siellä kevyenä kuin ajatus, enkeli.

Vaikka tämä iho onkin linkki minun ja maailman välillä, se on intiimi, yksityinen ja herkkä. Älä kosketa tai riko, kurita tai kuluta. Älä tule lähelleni, jos tarkoituksesi on tehdä ihostani omasi, antaa pintasi sulautua minuun väkivalloin.

Susanna Nordvall Photography

Iholleni on piirretty tarina. Kun katsot sitä läheltä, voit ehkä huomata, että pisamien välissä on vihjeitä ja lauseita, ratkaisemattomia salaisuuksia. Ihoni kantaa pinnallaan jokaista kosketusta, jokaista tuntemaansa vuodenaikaa, jokaista vuotanutta veripisaraa ja paleltumaa, koko suloisenkipeää elämää. En tiedä voiko ihoa kuunnella, mutta sen tiedän, että se kertoo enemmän kuin yksikään sana, jonka osaan lausua.

Annan ihoni hengittää. Annan sydämeni kuljettaa sille ikiaikaista, syvältä pulppuavaa voimaa ja lämpöä, ja ikkunanraosta virtaavan pakkasyön puhaltaa kaiken pinnalle tulevaisuus. Siinä henkäyksen hienossa hetkessä sulavat yhteen ympäristö ja minuus, iholla.

 

Lisää kirjoittajalta Miten elämä lausutaan?/ Pinja Uotila

Ajatuksen anatomia eli miten ojentaa mielen mutkia

Mielesi on kullanarvoisin työkalusi. Opettele hallitsemaan sitä sen sijaan, että antaisit sen...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.