Ihmepiiras

 

Tein äsken ihmeen. Ainakin viisivuotiaan lapseni mielestä. Loihdin mustikka-vadelmapiirakan uuniin muutamassa minuutissa, siinä ajassa, kun hän kiukutteli legojen siivoamisen kanssa. Hänen tehtävänään oli siivota lattialla lojuvat legot suitsaitsukkelaan omaan laatikkoonsa, ennen lastenohjelman alkua, mutta aika hujahti homman vastusteluun ja toisaalta myös leikistä lumoutumiseen.Hän hämmästyi täydellisesti, miten olin ehtinyt tehdä piirakan niin nopeasti. Siinä ajassa, missä hän ei ollut ehtinyt tehdä mielestään vielä mitään. Mutta olihan hän leikkinyt legoilla, tärkeää hommaa sekin! Ehkä jopa tärkeämpää kuin piirakan teko. Ja olihan hän siis ehtinyt kiukutellakin samalla, ja kiukuttelu on tietysti myös tärkeää, selvähän tuo. Mutta tärkeää tai ei, asioita saa tehtyä, kun vaan tekee. Jollekin ne arkiset asiat voivat olla yhtäkkiä ihmeitä. Itse puolestani hämmästyin jälleen kerran tätä.

​Ihmeen taustalla on lukuisia merkityksellisiä yhteistyön hetkiä. Resepti, jonka olen saanut ystävältäni. Hän puolestaan oli saanut sen mummiltaan. Tässäkin hetkessä ajattelin ilolla niin ystävääni kuin hänen mummiaankin, jota en edes ole koskaan tavannut. Kiitin silti mielessäni.
Picture

Picture

Picture

Picture

​Mustikanpoimintaretket edelliskesältä. Teimme löydön, aivan valtavan rikkaan marjapaikan ja vielä melko läheltä. Voi sitä riemua, minkä runsas sinikylkinen aarre sai aikaan niin isoissa kuin pienissäkin poimijoissa! Metsään oli päästävä monesti, ja aina retki palkitsi samoilijat. Ämpärit täysinä palattiin kotiin siivoamaan marjoja.
Picture

​Mustikoiden pakastaminen yhdessä. Marjojen siivoaminen, säilöminen, pakastimeen asettelu, kaikki yhdessä perheen kanssa tehtyjä puuhia. Ajatukset palasivat oman lapsuuteni hetkiin, joissa istuimme vanhan pappilan pihalla siivoamassa marjoja äitini, veljeni ja isoäitini kanssa. Kaikki yhdessä. Samalla rupatellen, kärsivällisyyttä harjoitellen, marjat kupponen kerrallaan roskista puhtaiksi muuttaen.
Picture

​Vadelmapensaissa seikkailu. Seurasin iloa tuntien, kun lapseni isänsä kanssa viime kesänä raivasivat tietään halki villin vadelmaviidakon. Saaliikseen saivat huiman seikkailun, toki muutaman marjankin.
Picture

​Ostoslappu miehelleni, muista tuoda kookosöljyä! Rakkaudella töiden jälkeen kotiin kannetut kauppakassit, täynnä tuiki tärkeitä ruoanvalmistuksen raaka-aineita. Kiitos Rakas!
Inspiraatio, joka syntyy yhteisistä kokemuksista. Lasteni ilo mustikoita matustellessa. Muistoissa kesään paluu. Nostalgia, omat lapsuusmuistot, rakkauden osoitus myös ruokaa valmistamalla. Saan leipoa, koska minulla on nämä ihmiset. Ja heille maistuu marjapiirakka. Viisivuotiaan mielestä ehkä piirakkaakin suurempi rakkauden osoitus on kuitenkin se, että leikimme legoilla yhdessä. Selvä se, leikkimään siis. Ensin jaan teille vielä tämän nopean herkun ohjeen:Ihmepiiraan resepti (muistisääntönä ”kaksi kaikkea” ja ”ei se ole niin justiinsa”)

2 munaa (no, laitoin 3)
2 dl jauhoja (laitoin 2 dl gluteenittomia jauhoja+ 2 dl kaurahiutaleita)
2 dl sokeria (tai n. 2 dl kookossokeria… J)
2 tl leivinjauhetta (laitoin yhden reilun)
2 tl vaniljasokeria (laitan yleensä vaniljajauhetta, nyt se olikin loppunut)
2 palaa voita (laitoin n. 3 ruokalusikallista sulatettua kookosöljyä, sopii ihan tosi hyvin leivonnaisiin!)
2 dl marjoja (arvaattekin varmaan jo tässä kohden, että laitoin jotain ihan muuta… Tähän tuli nyt n. 1 dl vadelmia ja n. 2,5 dl mustikoita)

Kaikki sekoitetaan keskenään, ihan missä järjestyksessä vain. Uuni n. 200 astetta, n. 20 min. Tai 30-45 min. Uunista riippuen ja täytteistä riippuen. Ota pois, kun vaikuttaa hyvältä!

Marjat saavat olla jäisiä tai sulaneita, kaikki käy. Tämä piirakka on varsinainen runsaudensarvi, suurpiirteisyyden sinfonia ja mahdollisuuksien marjataivas, kaikki käy! Teet niin tai näin, aina onnistuu. Ehkä ihmepiiraassa on sittenkin jotain taikaa?

​Tämän piirakan leipominen on itseasiassa loistavan hieno intuitio- ja itseluottamusharjoitus, ja ehkä paras resepti tälle onkin lyhykäinen: tee niin kuin tuntuu hyvältä!Ihmeen hyviä hetkiä kaikille!

Picture

Lisää kirjoittajalta Naiseuden Voima

JUTTUTUOKIO: Tinna Pehkonen

Suositun Masentunut mutsi- blogin Tinna kertoo siitä millaista on elämä yksinhuoltaja, joka...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.