Ihanat Ecoil-luonnonkosmetiikkaöljyt

 

 Olen aina ollut enemmän rasvaihminen, siis ihon hoidossa. Jotenkin olen ajatellut, että varsinkin kasvoilla öljy tuntuisi liian raskaalta ja no…öljyiseltä….siitäkin syystä, että minulla on sekaiho. Viime keväänä sain kuitenkin pojaltani Virosta tuliaisiksi aivan loistavaa, sitruksen tuoksuista vartaloöljyä. Se on koostumukseltaan melko paksua ja tuoksu tosiaan voimakas eli kädet on syytä pestä levityksen jälkeen, jollei halua öljytahroja ympäriinsä. Tämä herätti kuitenkin kiinnostukseni öljyihin.Olinkin siis innoissani kun sain kokeiltavaksi aivan kotimaisia, Lohjalla tehtäviä luonnonkosmetiikkaöljyjä.  Ecoil-luonnonkosmetiikkaöljyt edustavat kaikkea sitä mitä laadukkaalta öljyltä odotankin; ne ovat eläinkokeettomia, vegaaneja ja säilöntäaineettomia. Tuotteet valmistetaan pienissä erissä, joten ne ovat aina tuoreita. Öljyt perustuvat karpalosiemenöljyyn ja sisältävät vain luonnon omia marja-,kasvi-ja hedelmäöljyjä.

Allergisena ihmisenä minulle on myös tärkeää, että tuotteet ovat hyvin miedosti tuoksuvia, eivätkä sisällä muuten myöskään väriaineita, alkoholia tai vettä. Öljyt myydään auringon valolta suojaavissa lasipakkauksissa, joissa ei siis ole BPA muovin riskejä.

Vanilja Valencienne Oy:n Ecoil-sarja sisältää tällä hetkellä 7 tuotetta; huuli-,kasvo-,parta-,käsi&kynsi-, vartalo-sekä koira-ja kissaöljyn. Testasin kasvo-,vartalo-ja koiraöljyjä.Koiraöljyn testaus ensimmäisenä oli ehkä virhe. En siinä vaiheessa tiennyt, että tuote on todella riittoisa eikä koiran antura muutenkaan ime öljyä niin ahnaasti kuin ihmisen iho.  Joten levittelin öljyä antaumuksella koiramme tassuihin. Koska silkkiterrierimme ei tietenkään sillä hetkellä malttanut jäädä makoilemaan ja kuivattelemaan, oli olohuoneemme pian täynnä pieniä, öljyisiä tassun jälkiä. Ne kyllä lähtivät helposti märällä mopilla pois, mutta jatkossa laitoin öljyä  huomattavasti varovaisemmalla kädellä.

Koiraöljyä voi käyttää päivittäin sekä anturoille että iholle estämään kuivuutta tai kutinaa, se käy myös pienten ihovaurioiden hoitoon. Öljy on täysin hajuton ja vaikka se on tarkoitettu käytettäväksi ulkoisesti, ei haittaa vaikka koira vähän lipaisee sitä. Huomasin jo parin päivän käytön jälkeen, että anturat eivät olleet enää niin kuivan oloiset. Aion testata öljyä jatkossa myös esim.hyttysten pistoihin kutinaa lievittämään.  Kuvassa testitassu 🙂

 


Kasvoöljy
oli todella positiivinen yllätys ja kumosi kaikki ennakkoluuloni. Ensinnäkin se oli lähes tuoksuton, vain vieno mandariinin tuoksu erottui. Osasin jo varautua riittoisuuteen,  joten laitoin vain 5 tippaa pipetillä kasvoilleni ja sormilla imeytin iholle. Nettisivuilla  www.ecoil.fi/tuotteet/ ohjeistetaan levittämään öljy käsien kautta lämpimälle iholle, mutta omakin tapani toimi. Öljy ei jäänyt iholle “lillumaan” vaan imeytyi nopeasti, mutta poiketen monista kasvovoiteista tehosi pintakuivuuteen yhdellä levityksellä.Ihoni on tuntunut öljyn käytön jälkeen pehmeältä , mutta ei rasvaiselta ja päivän mittaan yleensä esiintyvää kiiltoa on yllättäen vähemmän kuin voiteitten kanssa. Itse en käytä meikkiä, mutta voisin kuvitella, että öljy vaatii hyvän kuivumisen ennen meikkivoidetta.  Ehdottomasti jatkoon!

Vartaloöljyssä on jo selkeämmin havaittava veriappelsiinin tuoksu, mutta sekin niin vienona, että voin hyvin kuvitella hajuallergikkojenkin sietävän sitä. Vartaloni iho on kuiva kuin Saharan aavikko, joten ajattelin, että nyt sitä öljyä sitten kuluu! Mutta niin vain muutama tippa tässäkin tapauksessa oli tarpeeksi. Uskoisin, että 100 ml:n myyntipakkaus kestää pitkään jollei erityisesti halua uiskennella öljyssä.Levitin öljyä myös arpia pehmentämään. Rintasyöpäleikkausten jäljiltä minulla on kaksi iso arpea rintakehän keskeltä kainaloihin asti ja ajan kuluessa arvet ovat hieman paksuuntuneet ja toki kiristävät ihoa. Öljy tuntui mukavan kosteuttavalta arvissa ja aionkin kuluttaa lopun pakkauksesta pelkästään niihin.

 

Koska Ecoilin nettisivuilla on kattavaa tuotetietoa ja yhteystietoja öljyjen tilaamista varten, en lähde tässä tarkemmin luettelemaan esim. valmistusaineita. Lämpimästi suosittelen kuitenkin kokeilemaan omien testieni perusteella, varsinkin kun samalla voi tukea kotimaisia tuotteita ja vieläpä 100%:n luonnonmukaisia sellaisia.  Ecoil on hyvin esillä myös sosiaalisessa mediassa,  lisää voit lukea täältä: www.ecoil.fi/
Lisää kirjoittajalta Jokaisen naisen joogaa/Saila Rajala

Seniorijooga osa 2; Riitan ja Markun fiilikset

Syyskuussa, Hyvinkään Opiston kauden alussa, kirjoittelin postauksen kun seniorit joogaa niin ohjaaja...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.