Hyviä tekoja ja Vimman kankaita

Viime tiistaina sain ystävältä Saaralta viestin facebookissa. Hän oli salaa lähettänyt minun tietoni blogilinkkeineen Vimmalle. Heillä oli ollut tällainen viesti facebook-sivuillaan vähän aikaa sitten:

 

“Täällä sitä fiilistellään yhä edelleen kulunutta viikonvaihdetta/loppuviikkoa ja yritetään päästä normaaliin työjärjestykseen takaisin. Jäsenissä tuntuu, mutta mielessä kuplii ilo ja kiitollisuus. Viikonvaihteen uutisointi ja puheenaiheet ovat väkisinkin painaneet mieltä myös matalaksi. Niin paljon pahuutta tähän maailmaan mahtuu, vaikka kuinka halusimme nähdä sen keskellä myös kaiken hyvän. Tämän myllerryksen keskellä VIMMAlaisilla syntyi halu auttaa ja pyydämme teitä ystävät mukaan ilmiannon muodossa. Jos sinun tuttavapiiristä löytyy joku hätää kärsivä, akuutissa avuntarpeessa oleva tai muutoin vaikeassa elämäntilanteessa elävä ystävä -kirjoitathan hänen tarinansa meille yksityisviestin kautta ja kerro, mikäli voisimme auttaa hädässä olevaa. VIMMA lahjoittaa myyntiviikonlopusta ylijääneitä vaatepakkauksia hätää kärsiville lähimmäisille. Rakennetaan yhdessä tästä maailmasta hyvä paikka elää ja olla. Nyt ja tulevaisuudessa.”

Vimmalla oltiin inspiroiduttu minun tarinastani, ja siitä että haluan vaikeuksistani huolimatta blogin avulla auttaa muita. Saara oli ehdottanut että he voisivat laittaa minulle kankaita tulemaan, kun kerran tykkään ommella. Ihan älytöntä, että Vimma päätti lähettää minulle kankaita, olen ihan sanaton edelleen! HUH! Kiitos! <3

Turun tapahtumien jälkeen on ollut kamalaa seurata uutisia, koko juttu oli niin hirveä. Äitinä tuntui pahalta, kun toisen äidin kimppuun hyökätään veitsen kanssa. Lapsi vaunuissa vieressä. Painajainen. Ruskean pojan äitinä minua on myös kauhistuttanut uutiset maahanmuuttajia kohtaan tehdyistä hyökkäyksistä terrori-iskun jälkeen. Kuulun muutamaan facebook-ryhmään joissa on jouduttu laittamaan ryhmän tiedot salaiseksi, koska rasistit ovat jäsenlistoilta bonganneet ihmisiä ja laittaneet näille vihaviestejä. Tuntuu, että maailman ja Suomen arvot kovenevat ja viha lisääntyy. Olemme saaneet lapseni kanssa kulkiessa jo kuulla n-sanaa huudettavan peräämme. Lapseni on vasta 3-vuotias. Mietin hetken, poistanko tämän tekstiosion kirjoituksestani, koska itsekin pelkään vihaviestejä ja hyökkäyksiä, sen takia että poikani on puoliksi afrikkalainen. Se on aivan älytöntä! Ystäväni linkkasi minulle tämän Hesarin kirjoituksen, ja päätin että ei, en ole hiljaa tästä(kään) aiheesta. Minulla ja lapsellani on oikeus olla tässä maailmassa, ja minulla on oikeus sanoa se ääneen.

Tämä kaikki on lisännyt väkisinkin pelkoani, mutta myös vahvistanut sitä, että meidän täytyy tehdä hyviä tekoja näiden pahojen tekojen ja vihapuheiden vastapainoksi. Autetaan toisiamme sen verran kun kykenemme. Itse olen esimerkiksi lupautunut auttamaan yksinhuoltaja-ystävääni, jonka ekaluokkalainen joutuu olemaan paljon yksin koulun aloitettuaan. Vuorotyötä tekevillä yksinhuoltajilla ei tunnu olevan apua tai tukea mistään. 7-vuotias joutuu itse tulemaan koulusta kotiin, syödä kaksi ateriaa ja laittaa itsensä iltapesulle ja nukkumaan.

En itsekään välttämättä jaksa aina hoitaa kaikkia oman perheeni asioita, mutta meidän äitien, naisten, miesten ja kaikkien ihmisten pitäisi auttaa toisiamme. Pidetään huolta siitä että itse jaksamme, mutta voimme myös pienillä teoilla pitää huolta siitä että ihmiset ympärillämme myös jaksavat. Pidetään huolta toisistamme. Usein se ei vaadi edes paljoa, että saa toisen iloiseksi.
Vähän aikaa sitten siivosimme 3-vuotiaani kanssa hänen huonettaan. Kyselin, että voisimmeko antaa hänen lelujaan eteenpäin niille joilla ei ole leluja paljon. Empaattinen pieni poikani sanoi että joo, voidaan antaa. Valikoimme hänen kanssaan leluja joita hän ei enää halua. Oli niin vietävän suloista katsoa, kun lapsi valitsi leluja ja sanoi “tämän voimme antaa eteenpäin, äiti”. Veimme lelut, kirjat ja vaatteet taloyhtiön roskakatokseen, jossa on paikka minne voi viedä tavaraa jota haluaa antaa eteenpäin. Samalla sieltä löytyi sattumalta pieni avaimenperä lapselleni. Lapsi oli aivan onneissaan, ja sanoin että siinä sen näkee, kun antaa hyvää eteenpäin, saa sitä itselleenkin.

Itselleni tuli aivan super-älyttömän upea fiilis siitä, että Vimman Marjut oli liikuttunut siitä että blogia kirjoittaessani toimin kokemusteni kautta vertaistukena muille vanhemmille, jotka painivat samojen asioiden kanssa.  Itkin koko tiistain ja keskiviikon liikutuksesta ja olen taas tippa linssissä kun kirjoitan tätä. Itselleni tämä blogi on ollut todella tärkeä terapiamuoto, kun voin päästää ulos tunteita ja tulla näkyväksi monen asian kanssa jotka ovat arkoja. Se on auttanut itseänikin purkamaan ja käsittelemään näitä asioita.

​Olen saanut blogin kautta todella ihania viestejä ihmisiltä. Että he samaistuvat teksteihini ja ovat saaneet niistä apua. Olen auttanut raiskauksen uhreja hakemaan apua ja kuunnellut heidän huoliaan. Olen ohjannut masentuneita äitejä oikeille tahoille hakemaan apua ja auttanut tunnistamaan masennusoireita. Olen helpottanut raivoavan äidin soimaavaa omaatuntoa, että hän ei ole ainut joka lapselleen huutaa. Ihan uskomatonta. Kiitos, kiitos teille kaikille jotka olette lukeneet tekstejäni, kommentoineet, liikuttuneet, tukeneet, laittaneet viestiä. Kiitos <3

Siis katsokaa nyt tätä kasaa! Siinä on yli 11 metriä Vimman upeita kankaita! Olen edelleen ihan sanaton. Minulla harvemmin on varaa ostaa kankaita, joten tämä tuntuu lottovoitolta. Jos voisin ostaa rajattomasti kankaita, en varmaankaan tekisi muuta kuin ompelisin.

Mitä ihmettä näistä ompelen!? Miljoona ideaa vilisee jo päässä! Uskallanko edes leikellä näitä, mitä jos menee pieleen, mitä jos vaan hiplailen ja ihastelen näitä!?

Meidän naapurustokin on muuten aivan ihana. Olen useasti auttanut naapureita kastelemaan kukkia kun ovat lomalla, lainannut jauhoja lettutaikinaan ja puhelinta kun avaimet ovat unohtuneet kotiin. Sen vastapainoksi olemme saaneet lettuja, naapurin saunavuoron käyttöön, suklaata puhelimen lainasta sekä paljon hyvää mieltä. Tätä kaivataan lisää maailmaan, yhteisöllisyyttä ja ystävällisyyttä.

Mitä hyvää sinä olet tehnyt viime aikoina? Sovitaanko, että vaikkapa syyskuussa autamme kerran viikossa jotakuta? Autamme vaikka mummoa kantamaan ostokset, hymyilemällä bussissa ihmisille, avaamalla oven lastenrattaille ja niin edelleen? Pienistä hyvistä teoista syntyy puro, joka toivon mukaan kasvaa mereksi. <3

Lisää kirjoittajalta Masentunut mutsi

Mikä susta tulee isona?

Kun kysyn lapseltani mikä hänestä tulee isona, hän vastaa yleensä ‘kokki’. Viime...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.