Hyvä äiti

Picture

Matkustin viime viikolla bussilla kotiin aika kovasti omaa sisäistä hauistani testaavan lastenvalvojan tapaamisen jälkeen. Olin helpottunut tämän päivääni asetetun haasteen ollessa ohi ja puhelin rauhallisesti babylleni. Kerroin pojalleni, että olemme pian taas kotona, hänen itkiessään loppumatkan väsymystä. Ihmiset ympärillämme kääntyivät katsomaan meihin päin ja ajattelin, että onpas empaattista porukkaa täällä.Eräskin nainen tuijotteli oikein erityisen intensiivisesti ja jokseenkin väsyneessä mielessäni ajattelin hänen tuntevan myötätuntoa pikkuisen olotilaa kohtaan. Vauvathan itkevät vain syystä ja harvemmin äiditkään tätä luonnollista tunnereaktiota ovat kidutuksellaan saaneet aikaiseksi. Katsoin naista kertoen silmilläni, että babyllani on ollut pitkä päivä ja hän on uupunut. Suullani olin liian väsynyt puhumaan juuri sillä hetkellä.

Yhtä-äkkiä tämä baby – expertti avasikin suunsa ja näytti hieman siltä kuin sieltä olisi lentänyt pieniä tulenlieskoja. Oho, ajattelin. Kuinka en huomannutkaan hänen olevan ystävällisen kanssamatkustajan sijaan ”pikkuisen” kiukkuinen lohikäärme.  Kuulin tulen seasta vihaisia käskyjä, jotka ilmoittivat, että babyn asentoa tulisi vaihdella vaunuissa tai jotain pitäisi tietenkin tehdä hänen itkiessään.

Reiteilleni on osunut niin ystävällisiä ihmisiä, että hämmennyin tilanteesta. Eikö nainen (tai lohikäärme) ymmärtänyt, että toisinaan vauvat itkevät. En vastannut hänen neuvoihinsa mitään ja meidät pelasti juuri kohdallemme sattunut kotipysäkkimme. Jäimme pois. Mieleeni hiipi kysymys, että olisiko minun pitänyt tehdä jotain eri tavalla.

Kotona baby söi ihan muina beibeinä maitonsa ja oli niin kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut. Mietin itseäni äitinä, olinko hyvä äiti vai huono. Vastoin joidenkin ihmisten neuvoja, pikku tyyppini nukkuu ison osan yöstä rintani päällä. Selitin naapurilleni unisena hänen kysyessään sylissäni olevan pikkuisen ikää, babyni olevan kuusi vuotias. Joskus aiheutan rakkaalle pojalleni liiallista hikoilua liioiteltuani hänen pukeutumistaan nyt jo toisinaan ihan lämpimällä säällä.

Tavassani toimia löytyy varmasti pitkä jono asioita, jotka oppikirjojen ja joidenkin ihmisten mielipiteiden mukaan ovat uskomattoman väärin. Lastenlaulujakin laulan niin kummallisesti, että pikku ihmiseni ei ainakaan vielä tässä vaiheessa osaa arvostaa niitä vaan enemmänkin ärsyyntyy niistä. Sen sijaan lausuessani pitkään yksinkertaisesti A-kirjainta, hänen olonsa helpottuu usein nopeasti. Lisäksi hän rauhoittuu ja jopa nukahtaa siihen, että taputtelen tietyn rytmin mukaan tiettyjä osia hänen kehostaan.

Ammepeseytymisen sijaan babyni kylpee usein lavuaarissa ja hän rakastaa sitä. Keskustelemme toistemme kanssa paljon hänen tehdessä sitä silmillään ja minun käyttäessä enemmän suutani itseilmaisun apuna. Pidämme kovasti toistemme seurasta, vaikka joskus mama-Vornanen on väsynyt ja babylla sattuu vatsaan. Näinä hetkinä tiedämme, että tulee uusia hetkiä. Tunteet ovat ihan OK ja ne kuuluvat elämään. 

Olenko siis hyvä äiti, toistan kysymyksen itselleni. Minä vain olen, niin kuin olen, on vastaus. Vaistoni kehittyvät äitiyden myötä ja ne ohjaavat minua toimimaan usein juuri oikealla tavalla. Toisinaan en kuuntele itseäni vaan muita ja teenkin virheen. Ajoittain en kuuntele toisia ja huomaan heidän olleen oikeassa. Joinakin päivinä asiat sujuvat kuin suoraan täydellisestä ohjekirjasta luntattuna ja sitten tulee hetkiä, jolloin tuntuu kuin yrittäisi kiivetä puuhun takaperin.

Mama – Vornasena oleminen on yhdistelmä omien vaistojen kuuntelemista, harjoittelun kautta oppimista ja muilta saatujen neuvojen toteuttamista tai niiden pois jättämistä. Päivät riippuvat toisinaan tuuleen suunnasta ja tähtien asennoista. Voin sanoa varmaksi vain, että rakastan poikaani koko sydämeni jokaisella millimetrillä, yritän parhaani ja tykkään hirmuisen paljon olla äiti. Siis mama-Vornanen ja ihan kaikesta huolimatta.

Olen myös oppinut valtavasti lisää lempeydestä itseäni kohtaan liittyen vaikkapa virheiden sallimiseen. Toisaalta itseluottamukseni on kasvanut, jonka ansiosta uskallan enemmän ja enemmän olla juuri sellainen mama kuin olen. Elän paljon hetkessä, mokailen joskus, onnistun melko usein ja yleensä vain olen. Välillä olen niin uninen, etten edes pysty muuhun. Toisaalta silloin kuin energiaa riittää, haluan vain nauttia siitä ja olla miettimättä liikaa. Joskus stressaan jotain asiaa ja silloinkin vain stressaan jotain asiaa. Niin yksinkertaista se lopulta on.

Seuraavan kerran babyn itkiessä ja lohikäärmeen kiukutellessa, tulevat hänen sanansa toivottavasti olemaan minulle kuin kärpäsen surinaa korvissani. Jälkimmäisen ilmaisun lainasin Sinuhe Egyptilaiseltä, mutta häntä se ei varmasti haittaisi. Päivä kerrallaan katsotaan miten kaikki menee.

Phiis and löööv

Lisää kirjoittajalta Ihanaa ja kippeetä - äitikoulu

Viesti lääkäriltä

Kävin eilen babyn kanssa kävelemässä merenrannalla ja olisi tehnyt mieli kiljahdella tunteesta,...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.