Herättäviä elämän käänteitä! TUNTEET

 

Koitan vältellä tunteita, ei todellakaan en halua kokea vihaa tai ärsyyntymistä. Miksi kokisin koska siitä on ympärilläni niin paljon tapahtunut kipua. Peitän sitä, olen tyynen rauhallinen, vaikka tapahtuisi mitä. Sehän on opittua, niin selkärankaan väännettyä. Ollaan hymyssä suin vaan, niellään ja niellään. Tämähän on minun kokemukseni, miksi jakaisin sen ulospäin, eihän tuo voi sille mitään että saa minussa aikaan tälläisen tunteen. Se on minussa ja minun kohdattavissani.
Ei en ole valmis, ei onnistu ja kykene. Miksi sitä vain väännetään joka suunnalta esiin. Alan itse syyttää, hormoneja, naiseutta, menkkoja. Niiden vika onhan nyt se aika kuukaudesta.

EI, HUUDAN ITSELLENI!! Nyt on aika laittaa tähän stoppi.

 On aika hiljentyä ja kuunnella mitä kehoni haluaa. TUNTEET, hmm… onko se vain lumetta, Tunteet. Onko tunteet heikkoutta vai vahvuutta. Mallina elämässäni on että se on heikkous, mutta voisiko se olla toisin?

Minuun sattuu ja tekee niin minut surulliseksi, kun muilla ihmisillä on paha olo ja se on minulle äärimmäisen vaikea asia.  Sisimpäni haluaisi vain pyyhkäistä muilta sen kivun pois mitä he kokevat.
Itken usein kun muilla on hirmuisen paljon kipua ja surua. Tunnen niin suurta avuttomuutta, kun en voi tehdä mitään, jollei pyydetä.
Lupaa ei ole jollei ihminen itse siihen apua pyydä tai halua.
No kaikkeen ei edes ole apukeinoa, ainakaan sellaista mikä auttaisi toivomalla tavalla.
Avuttomuus ja täysi vetäytyminen, voiko se ollakkin paras apu siihen hetkeen.
Voiko sen takana piilläkkin VOIMA?

Käänne kohta, avuttomuus!
Oletko tuntenut ikinä oloasi avuttomaksi. Minä olen, niiiin avuttomaksi, että romahdin totaalisesti.
Kontrolli, järjen palapelissä palaset vain olivat, mutta eivät enää olleet kasattavissa.
Avuttomuus, huh se tunne nousee voimakkaana kehooni kun kirjoitan. Avuttomuus fyysiseen toimintaan, henkiseen, energioilla auttamiseen tai tekemiseen.Tapahtui eräänä päivänä…Haluaisit auttaa, jähmetyn ambulanssin viereen, tunnet ja tiedät energioissa ja herkkänä mitä on tapahtunut. Tunnet että kaikki on juuri nyt niin väärillä urilla. Tiedät että ei ole mitään järkeä aukaista ambulanssin ovea, rynnätä auttamaan ammattihenkiläkuntaa. Avuttomuus valtaa minut, minä en todellakaan voi tehdä mitään, en yhtään mitään, tarpeettomuus seuraa aikaisempaa tunnettani.

Saan jalkani alle ja kehoni alkaa liikkua, suustani kuuluu ulvomista se vain tulee, en voi sille mitään. Tunteet vaihtelee, sikin sokin.
Juoksen sisälle kotiin, etten vain häiritse ammattihenkilöstöä (sisälläni oleva lähihoitaja ymmärtää sen). 
Kotiin päästyäni, Jalkani menee alta eteisessä
, suustani pääsee vain hysteeristä itkua, pelkään niiiiiin paljon. Minä kuulen kaiken, tunnen kaiken, mutta silti tämä kaikki vaan tapahtuu ilman että voisin sille mitään.

Olen luhistuneena eteisen lattialla.
Silmissäni sumenee, mielessä samalla alkaa filminauha pyöriä vinhatusti, kaikki pelot vilkkuvat silmissäni,
siitä että mitä tapahtuu elämälle, läheisille ja kaikelle heidän surulleen, tämän tilanteen ollessa nyt tämän näköinen. LASTEN ISÄÄ ELVYTETÄÄN, HÄN ON KUOLLUT, epätoivo.
Itken ja itken, ulvon ja huudan ääneen.

Luhistuneena lattialla yks kaks tunnen mieheni hengen energian laittavan kädet olkapäilleni, se voima siinä energiassa saa minun sisälläni, naiseuden voiman räjähtämään, se voima saa kehoni TÄRISEMÄÄN.
Se voima saa mielessäni tyynen voimakkaasti toteamaan miehenihengelle:

NYT SINÄ OLET VÄÄRÄLLÄ PUOLELLA, SINUA TARVITAAN VIELÄ TÄÄLLÄ!


Tuon lauseen sanottuani, voima joka kumpusi sisältäni, tuo voima joka kumpuaa äitimaasta, feminiinisyydestäni jatkoi työtään! Tunsin sisälläni kuinka tuolla voimalla porauduttiin mun sydämeen itsessäni, tuo voima vain iskeytyi yhtimeen.

Mieleeni alkaa muodostua mielikuva, voimaa latautuu siihen todella rajusti, voimaa ja mielikuvaa voimistetaan. Mielikuvassa olen katsomassa toipuvaa miestäni sairaalassa. mielikuvaa voimistetaan sisäisellä tunteellani, miltä se tuntuu mennä katsomaan kun mieheni toipuu, aaah sitä ONNEN TUNNETTA.(Alla kuva juuri siitä mielikuvasta jonka näin tuossa luodessa.
Suu auki otin kuvaa sairaalassa, samasta mielikuvasta, kuinka laput, mittarit ja kanyyli ovat äärettömän tarkasti samoin luotuna kuin tuota kuvaa ottaessani.)

Yks kaks mielessäni muodostuu jo toinen mielikuva pidemmälle tulevaisuuteen, kuvassa ollaan meillä ja pelaamme keittiössä.
Havahduin mielikuvista siihen hetkeen, kun ulko ovi aukeaa ja saan kuulla että tilanne on saatu ammattilaisten käsissä sellaiseen tilaan, että ollaan menossa eteenpäin sairaalaan. Hänet on siis saatu henkiin ja jatkoapua saamaan sairaalaan.Olen samaan aikaa ihan loppu ja samaan aikaan ihan täysin tietoinen, että joo tottakai näin on koska juurihan mä sain kokea että kaikki menee hyvin. Se voima siinä mielikuvassa oli niin voimakas, että tiesin sydämessäni oikeasti että asia menee varmasti näin, tulee tapahtumaan.
Samalla mieleni epäröi HAH kuvittelet vain.
Mutta sydämmeni voima on selkeä tässä ja uskon siihen.HETKINEN tämäkö on tapani auttaa maailmaa, ihmisiä mun ulkopuolella. Täh. Sisälläni tuo voima ja mielikuvien luonti, se voima että kaikki menee hyvin. Tuon tapahtuman jälkeen tämä tapa on voimistunut ja voimistunut. Keskittyminen seuraavaan askeleeseen mielikuvissa.

Tämän hurjan tapauksen myötä on myös tapahtunut se että niin minulla itselläni on tunteita itselleni. Olen ymmärtänyt että saan tuntea juuri näin miten tunnen. Se että asioilla on minunkin sisällä tunteet. Nyt reilu vuosi tapahtuneesta, olen päässyt itse siihen pisteeseen että suren ja koen ne pelot mitkä silloin tapahtumahetkellä jäivät pimentoon, minun tunteeni, minun mieheni oli kuollut ja olin menettää hänet. Kaikki on nyt hyvin, mutta on tärkeää tuntea nuo omat pelotkin sisimmästään, että voi jatkaa rohkeasti elämää.

Elämää hetkessä, oppien luottamaan maailman tarkoittavan aina hyvää.

Tarvitseeko oikeasti vääntää niin suurien asioiden kautta ihmisestä ne tunteet pihalle, kun hän ei vähemmällä ole niitä valmis kohtaamaan. Olen antanut itseni nyt luvan tuntea ja ymmärtää asioita herkästi ja kohdata itseäni rakkaudessa.
Satutin ennen itseäni kun en kuunnellut tunteitani ja mennyt siihen suuntaan niiden kanssa.

 

Todella mahtava ja upea omien tunteiden kohtaamisessa ja tunnistamisessa on itselläni turvallista kokea Kaakaoklubin kaakaoseremonioiden kautta, olen saanut siitä tilaa pysähtyä tunteideni äärelle,ja ihaninta että saan nauttia kaakaota samalla, kun tutustun itseeni syvemmin.

Turvanamme on meidän perheessä,
edelleen mieheni, lasteni isä,
poika ja MIES!

Lisää kirjoittajalta Sisimmän VOIMA

Olo kuin keijulla!

Tämä alkoi kun kaksi kuukautta sitten päätin laittaa omat toiveeni ykköseksi ja...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.