Helteet tulevat ja tässä vinkki yksinkertaisen kesäjäätelön tekemiseen

 

Kesä alkaa olla jo puolessa välissä. Illat ovat alkaneet pimenemään ja olen ollut aistivinani jo syksyn tuoksuja. Näin se elämänkiertokulku menee tasaisesti eteenpäin, halusimmepa tai emme. Kesä kääntyy syksyksi ja uusi aika odottaa jo kulman takana.Mutta ennen kuin mennään asioiden edelle, niin päästään itse otsikon aiheeseen. Olemme tänä kesänä pitäneet jäätelötehdasta kotona, sillä Oliver alkaa olemaan sen ikäinen, että herkut ovat alkaneet kiinnostamaan. Normi kaupan epäterveellinen jäätelö on jätetty ainoastaan speciaali hetkiin, mutta halusimme kuitenkin korvata jollakin, tämän ehdottomasti kesään kuuluvan herkun, terveellisemmällä vaihtoehdolla.

Ostimme Ikeasta kahdella eurolla muotteja ja aloimme kokeilla niihin erilaisista aineosista koostuvia jäädykkeitä. Mielestäni näiden jäädykkeiden tekemiseen ei sen kummenpia reseptejä tarvita, vaan taivas on rajana sekä omat makunystyrät.

Lapsenomainen kokeiluhalukkuus sekä blenderi, ovat näiden jäätelöiden teossa myös tärkeässä roolissa.

Picture

Meidän kokeilevassa kotikeittiössä häärää myös Oliver 3v. sekä komeampi puoliskoni Jaska.
Picture

Blenderi on joka päiväisessä kovassa käytössä. Huomaatteko mikä kuvassa on vinossa? Joku ei selvästi kuulu joukkoon.
Picture

Loistavaa välipalaa myös mamille imettäessä.Tässä muutama esimerkki jäädykkeistä joita olemme tehneet. Olemme myös laittaneet ihan perussmoothieta muotteihin ja iltapäivällä on ollut tarjolla sitten smoothieta jäätelön muodossa. Hyvin kätevää!

Banaani-kookoskerma jäädyke
1banaani
2dl kookoskerma
2dl mustikka
1 avokado
hunajaa makuden mukaan
ripaus suolaa ja aitoa vaniljaa

Kookosmanna jäädyke
2rkl kookosmanna
2rkl maapähkinävoi (luomu)
1dl kookoskerma
1banaani

Mehujäädyke
2dl luomu omenamehua
1 banaani
1rkl hunajaa

Tosiaan, kannattaa itse kokeilla millainen koostumus ja maku omien lapsien suuhun parhaiten soveltuu. Näiden tekeminen on yksinkertaista, helppoa ja hauskaa. Olen huomannut sen, että ennen kaikkea jäätelön koostumus on tärkeä lapsille.

Picture

Tälläinen elefantti Dumbo on löytänyt tiensä meidän perheeseen. Jäädykkeet maistuu tälle söpöliinille!Ei muuta kuin tekemään näitä terveyspommeja <3

<3:lla
Elina

Lisää kirjoittajalta Mielen ja kehon vapaus

Millainen on menestyjä ja pystyykö sen näkemään ulkopuolelta?

Ensiksi täytyyi määritellä mitä menestys on ja annatko muiden vaikuttaa siihen miten...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.