Hauskan näköinen pyörä herättää huomiota (Taga bike)

 

​Olen aina pitänyt pyöräilystä, mutta lapsien syntymän jälkeen se on jäänyt vähemmälle. Muistan vielä selvästi kun ensimmäistä kertaa Oliverin syntymän jälkeen pääsin yksikseni 25km pyörälenkille kauniin Pyhäjärven ympäri. Voi sitä vapauden tunnetta! Pyörräillessä pystyy nauttimaan luonnosta aivan erityisellä tavalla. Kaikki aistit ovat mukana maisemien vaihtuessa mukavaa tahtia.Tällä hetkellä Oliver on jo niin iso, että hän polkee omalla pyörällään kovaa kyytiä. Viime kesänä hän aloitteli potkupyörällä ja teimme pieniä lenkkiä sen avulla. Itse en kuitenkaan voi mennä pyörällä Oliverin kanssa vielä tällä hetkellä, sillä vauhtia ei vielä päätä huimaa. On kuitenkin suuremmaksi osaksi ihana olla lapsen ilossa mukana kun tämä viilettää pyörällään menemään. Toisinaan koemme hieman hankalampiakin tilanteita, koska tahtoikäinen ei suostu liikkumaan ja haluaa jättää pyörän johonkin. Silloin joudun pyörän kantajaksi ja ihmettelen miten pieni pyörä voi painaa niin paljon. Pinnani alkaa mukavasti kiristää toisen kiukutellessa, varsinkin vaunujen ollessa mukana.

Olemme kuitenkin jo tänä kesänä päässeet nauttimaan koko perheen voimin yhteislenkeistä pyörän kanssa, sillä sain ystävältäni kokeiluun Taga Biken. Tällä pyörällä huristellessa saa hyväntuulisia katseita osakseen. Pyörää perinteisessä mielessä se ei muistuta, sillä siinä on kolme pyörää ja sen saa ketterästi myös muutettua vaunuiksi.

Tämän pyörävaunu yhdistelmän tekee erityisen hyväksi se, että lapsen saa istumaan pyörän etuosaan mukavaan asentoon. Oliver ei aina jaksa istua perinteisen pyörän takana, sillä hän ei näe sieltä kovinkaan hyvin. Tämän pyörän kyytiin hän lähtee aina mielellään, koska näköala ja penkki on huomattavasti miellyttävämpi.

Picture

Picture

Penkki on edessä ja se on muotoilultaa todella ergonominen. Se on hieman takakenossa ja Oliver onkin muutaman kerran nukahtanut siihen. Olemme tehneet pyörällä pitkähkön 20km lenkin ja lapsen aika kuluu siinä huomattavasti paremmin kuin perinteisen pyörän takana. Kokeilimme Urhoakin istumaan pyörän penkkiin mutta luonnollisesti 4kk ikäinen on liian pieni siihen vielä. Tilanne on toinen parin kuukauden kuluessa.Kovin kovaa pyörällä ei pääse ajamaan ja se onkin enemmän fiilis pyörä, vähän niin kuin huippu suosittu jopo. Olemme tehneet myös niin, että minä työnnän Urhoa vaunuissa ja pojat tulee pyörällä vieressä. Kätevää, sillä normaali pyörällä ei pääse niin hitaasti etenemään.

Picture

Picture

Pyörän saa kätevästi muutettua rattaiksi, joka on monessa tilanteessa tosi kätevä ratkaisu. Sillä voi vaikka polkaista kauppaa, vaihtaa pyörä rattaiksi ja mennä kauppaan sen kanssa. Kauppakassin voi laittaa pyörän alaosassa olevaan säilytystilaan.
Picture

Ei uskoisi, että vielä hetkin sitten kyseessä oli pyörä. Rattaina ollessa Taga Bike muistuttaa juoksurattaita.
Tämä pyörä on todellinen katsemagneetti. Lukuisia kertoja ihmiset ovat pysähtyneet juttelemaan mielenkiinnosta pyörää kohtaa. Näitä ei vielä paljon katukuvassa näy, mutta uskon, että jo lähivuosina tilanne on toinen.Erityishuomio!
Itseäni alkaa aina pyörän satulaan noustessa hymyilyttämään, sillä siinä kokee taas sellaisen lapsuuden hurman pyöräilyä kohtaan. Kun lähdin ensimmäistä kertaa tänä vuonna polkemaan pyörällä, nauroin ensimmäiset viisi minuuttia ja Oliverilla oli kanssa hauskaa =D

Jos mietitte, että tälläinen Taga bike voisi olla sopiva ratakaisu teidän perheenne tarpeisiin, niin niin käy tsekkaamassa tarkemmat tiedot täältä.

<3:lla
​Elina

Lisää kirjoittajalta Mielen ja kehon vapaus

Millainen on menestyjä ja pystyykö sen näkemään ulkopuolelta?

Ensiksi täytyyi määritellä mitä menestys on ja annatko muiden vaikuttaa siihen miten...
Lue lisää

Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.