Esikoinen lentää pesästä!

Huomenna on se päivä.
Huomenna viemme poikamme opiskelemaan kouluun.
Hänen unelmiensa ammattiin.
Olen niin ylpeä hänestä. Hän on kohtelias, herrasmies, vaikka hän on vielä niin nuori.  Uskon hänestä olevan mihin vaan hän haluaakaan! Hänen itsensä tarttee haluta niin se on toteutunut jo hänellä.Hän on pienestä asti uskonut unelmiinsa.
On ollut suuri kunnia saada tukea tuota unelmaa.
Hänellä on ihan pienestä asti ollut unelma, niin kauan kuin muistan hän sanonut, että isona hänellä on traktori ja hän muuttaa maalle viljelemään peltoja.
Hän jokaisessa leikissään on leikkinyt olevansa maalla olevan sukulaisperheemme perheen isä joka viljelee peltoja, jossa hän on saanutkin kesäisin olla traktorin kyydissä, kun isänsä tai ukkinsa on siellä ollut apuna. 

Tuollainen voima manifestoinnissa ja siinä unelmansa toteutumisessa.
On huikea huomata tämä sukupolvien muutos miten se onkaan muuttunut. Itselläni vielä koitin miellyttää vanhempiani ja täyttää heidän unelmiaan, toiveitaan. Nyt kun kirjoitan tätä tekstiä huomaan kuinka itse olen ollut murroksessa. heilahdellut välillä että miksi poikani ei tee niinkuin toivoisin, ja samalla olen ollut hurjan ylpeä hänen tahdonvoimastaan unelmaansa kohtaan. Omille vanhemmilleni, olen siis kokenut että olisi ollut tärkeää korkeasti koulutettu ammatti, ajatuksella varmasti että pärjää taloudellisesti, hyvin. Ymmärrän senkin koska siihen aikaan kun he ovat olleet nuoria, heidän elämässään raha on ollut erillaisesti arjessa tärkeää. Silloin on säätetty eläkettä varten. Silloin on olleet ihan eri asiat arvossaan.

Olemme paljon puhuneet miten poikamme nämä manifestointi asiat tekee, minä voin niin oppia häneltä. Hän sanoo että aina kun hän esim. polkee pyörällä kouluun tämän 8vuotta niin hän on aina kuvitellut ajavansa traktoria, fiilistellyt ja ollut jokaisella solullaan osa sitä unelmaansa. Kaikki koulun esseet ja aineet tai esitelmät hän on tehnyt traktoreista. Käynyt Peltokorven eläinpuistossa, istuskelemassa traktorinkyydillä, lähes joka kesä. Aina kun Ukkinsa on ollut menossa veljensä tilalle huoltamaan mitä tahansa konetta, hän on aina ollut mukana. Lähes kaikki tettipaikat koulusta on tehty tuolla isosedän tilalla ja kokeili hän ysillä paria muutakin paikkaa että nyt todellakin sai tietää, ettei ollut hänen juttunsa, joka on huikeaa.

 

Olemme vanhempina niin paljon puuttuneet koulussa tapahtuviin kiusaamisiin aiheesta, koska kaupungissa, ainoana poikana kiinnostuksen kohde on ollut haastava pitää yllä. Muut ovat kiinnostuneita bleikkareista, sotapeleistä ja sitten mopoista.
No poikani on sopeutunut senkin kautta traktorien pariin, löysi tranktor simulator pelit ja niitä rakastanut pelailla.  Seuraava unelma on toteutumassa ja siitä ylpeänä äitinä iloitsen.Opettajilta on tullut palautetta että on se mahtavaa kun tietää mitä haluaa. Moni nuori on ihan hukassa mitä heistä tulis isona, mikä edes yhtään kiinnostaisi.
Nyt oikeasti silmäni aukeaa, ja ymmärrän kaikessa laajuudessaan miten poikani sen tekee. Aina kun olen koittanut elää hänen elämäänsä, ohjaten hänen halujaan hän vain rimpuilee, mun on annettava hänen täysin elää oman näköistä elämää, sanoi kuka ulkopuolelta mullekkaan asiaan mitä tahansa. Ymmärrän omien epävarmuuksieni olevan myös vanhoja energioita menneistä sukupolvista.Poikani on niin opettanut minulle, miten ne omat unelmat saavutetaan. TEE JOKAISELLA SOLULLASI, JOKA HETKI SITÄ MINKÄ HALUAT TOTEUTUVAN, kaikista kommenteista, vastustajista yms. huolimatta. Se on sun unelma ei heidän.

Huomaa kuvassa ylpeä Hankkijan lippiksen omistaja!

Huomenna se päivä olisi edessä, on äitinä aika päästää irti ja päästää lapseni maailmaan. Sisälläni tunnen surua, ja haikeutta. Olenkohan nyt antanut kaikki eväät ja ohjeet mitä voisin antaa, mukaan. Kuinka toinen pärjää, ilman että on enää täällä kodin suojassa. On tietysti aika päästää toinen omille siivilleen ja toinen puoli sisälläni sanoo että hän pärjää ihan huippuhyvin. On aika antaa toiselle maaperää ja omaa tilaa laajentaa reviiriään ja on aika minunkin uskaltaa luottaa ja mennä omien pelkojeni läpi.
Uskon oikeesti ettäon minunkin aika kasvaa äitinä. On aika antaa lapselleni erilainen äiti, erilaisilla eväillä. Se mitä se on, on pelottavaa koska se on henkisesti se raskain osio, kun kaikki hänen kanssaan tulee uusina tilanteina kun esikoisena hän on valinnut perheeseemme tulla. Hänen kanssaan ollaan paljon vuosien aikana puhuttukkin että hän on aina se perheemme ensimmäinen joka tuo jokaisen teon ja tapahtuman ensimmäisenä vanhemmilleen eteen. Ja nyt on sitten tämä.
Huomaan pientä vastustusta etten menisikään oikeen kunnolla huomisiin tunteisiin. No se on huomenna, tänään on tänään. Muutos on kuitenkin edessäni. Halusin tai en. Ulkomaailma järjestää muutoksia ihan mukavaan tahtiin, että mukana on sitten vaan pysyttävä.Onneksi olemme osanneet valmistautua asiaan. Ihana ystäväni sanoi keväällä että ottakaa ihmeessä yhteys kouluun ja menkää ajelulle sinne niin saatte itse maistella asiaa täysin siemauksin ja käsitellä pikkuhiljaa asian eteentulemisen kanssa. Se oli kyllä ihanin vinkki, miten asiaa pystyi hieman jokaiselle perheenjäsenelle alustamaan. Olemme käyneet koko perheen voimin pariin kertaan ajelemassa alueella, alue on siis Kannuksen maaseutuoppilaitos.
(Yllä pari kuvaa koulun nettisivuilta kopioitu.)Virallisten kouluun pääsypapereiden tullessa, soitimme koulun iltavalvojalle jos voisimme tulla kiertelemään ja tutustumaan kouluun, saisimme kaikki tunnustella astetta lähemmin koulua ja sen tiloja, ja muita infoja. Hän otti meidät ilolla vastaan. Hän esitteli koko alueen ja oli ihanan jämäkkä tyyppi. Turvallisen tuntuisesti siellä on nyt poikani mahdollisuus opiskella, itselleen unelma ammatti. Koulu on suomen ainoita kouluja missä on asuntolat ja muut. Kouluun tulee sen verran kaukaa oppilaita että se on ollut ainut vaihtoehto ja siellä onkin hienosti kuulemamme mukaan järjestetty asiat.Sinne on turvallista lähettää poikamme kokeilemaan ensimmäiseksi siipiään ja ihan huikeat mahdollisuudet kaikella toiminnallaan. Mä uskon että poikani löytää vieläkin enemmän tuosta itselleen oman juttunsa, kun sielä hänen ei tartte olla ainut joka puhuu traktoreista tai tietää niistä. Vaan nyt voi oikeesti vapaasti puhua rakkaudestaan koneisiin, peltohommiin ja vapaasti kulkea traktorilla jokapuolelle.

Onhan se tietysti täällä kaupungissa ollut erityisyydentarpeelle hyvä ruoka kun olet ainoita joilla on oma traktori, teet talvella lumitöitä ja sulla on unelma joka on toteutunut.

Sisälläni hoen mantran lailla lauseita, Kaikki menee hyvin, Kaikki on hyvin ja Poikani on äärettömän rohkea! Minä parjään ja onnistun hienosti tässä muutoksessa.

Järjestimme eilen läksiäiskahvit, oli ihana olla porukalla, Poikamme unelman toteutumisen seuraavalla kynnyksellä.

Tsemppiä jokaiselle äidille joiden lapsi on lähdössä levittämään omat siipensä.

(Kauppakassiin Traktorin kuva tulossa)

Lisää kirjoittajalta Sisimmän VOIMA / Eva-Lena

Pakurin taikaa!

Eksyin pakurin maailmaan monta vuotta sitten, pikkuhiljaa vuosien saatossa siihen on hioutunut...
Lue lisää

Ei kommentteja

  • Hienoa, että katkaiset omaan itseesi kohdistuneet odotukset poikasi suhteen. Vaatii vuosien myötäelämistä ja oman herkkyytesi löytämistä. Omat vanhempasi tuntuvat olleen, pahoittelen suorasukaisuuttani, tunnekylmiä. Tekstejäsi lukeneena, olet kipuillut heidänkin edestään.
    Olet aito ja vilpitön ihminen, olisit itse ansainnut helpomman tien löytää itseäsi helpommalla. Vanhempasi epäonnistuivat, onneksi sinulla on hyvä rakastava puoliso. Tämän suoraan teksteistäsi aistien.
    Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi.

  • Kiitos Mirja näkemyksestäsi, tuestasi ja kannustuksestasi.
    Omat näkemykset vanhempieni toimintaan näen että heillä on oma totuutensa ja minä olen tulkinnut oman näkemyksieni kautta heidän toimintansa, se miten he ovat toimineet ja olen sen tulkinnut, on oma tulkintani.
    Niistä omista tulkinnoista olen eheytynyt ja löytänyt sisimmästäni voiman olla minä❤

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.