Esiintymispelon muuttaminen hyväksi jännitykseksi

Viimeinen puoli vuotta on ollut itselleni henkilökohtaisen läpimurron aikaa.

Ollessani lapsi tykkäsin esiintyä ja paljon. Kutsuimme kaverini ja siskoni kanssa kesäisin naapuriston paikalle katsomaan meidän itse tehtyjä esityksiä, ala-asteella halusin olla joulujuhlissa laulamassa/esiintymässä ja muutenkin esillä aina kun se vaan oli mahdollista. Yläasteelle tultaessa tuo into oli kuitenkin jo hieman sammunut mutta kuitenkin nosti päätään siinä roolissa että halusin vaikuttaa mm. erilaisten toimikuntien ja valtuustojen kautta.

Suurin epäonnistumisen kokemus tuli vastaan esiintymisen suhteen yhdeksännellä luokalla ylä-asteen kevätjuhlassa, jossa minun tuli pitää pieni puhe oppilashallituksen puheenjohtajana. Muistan nousseeni puhujanpönttöön ja sitten jähmettyneeni aivan paikoilleen sanattomana kun katsoin yleisöön. Sain ehkä pari sanaa tulemaan suustani ulos ja sitten lähdin pois lavalta kauhusta kankeana. Kokemus oli musertava ja sen jälkeen en halunnut juurikaan enää olla esillä millään tavalla jos urheilua ei lasketa tähän kategoriaan.

Nykyajan opiskelua liikkeessä

Tuo muisto siirtyi tunnekehooni ja siirsin sen tietoisesta mielestäni pois. Asia muistutti itseäni tietenkin niin että jännitin ja pelkäsin hirveästi tilanteita jossa minun täytyi puhua yleisön edessä. Lukiossa ja ammattikorkeakoulussa luin pakolliset esitykset suoraan paperista ja esiintyminen tuntui pakkopullalta, vaikka sisimmässäni olisin halunnut vapautua epäonnistumisen pelosta. Sisäinen suuri toiveeni oli vaikuttaa ja esiintyä mutta koin, että minulla ei ole sellaiseen minkäänlaisia ominaisuuksia eikä lahjoja.

Pienennämme useasti itseämme ja omaa sieluamme ilmaisemasta itseään. Kuinka paljon helpompaa onkaan sanoa itselleen ja muilleen että en pidä esiintymisestä eikä se minua kiinnostakaan, ainoastaan siitä syystä että pelkää pettävänsä muut ja epäonnistuu siinä mikä itselle olisi oikeasti tärkeää. Sielu huutaa vapautta toteuttaa tehtäväänsä mutta me itse olemme omien haavojemme kanssa siinä edessä.

Viimeiset puoli vuotta on siis ollut itselleni äärimmäisen opettavaista vaikka välillä myös stressaavaa. On kuitenkin hienoa huomata ja katsoa matkaan taaksepäin huomatakseen omaa vapautumista ja edistymistä myös tunnepuolella. Tunnen pääseväni koko ajan lähemmäs sitä mitä minun kuuluu täällä tehdä!

Puolivuotinen MindCoach- koulutus ohjelma auttoi ymmärtämään itseäni ja toimintatapojani syvemmin. Opin siellä paljon keho-mielen yhteydestä sekä siitä kuinka voimme itse vaikuttaa omien ajatusten kautta fysiologiaamme.

Ryhmäharjoitus

Koulutuksen lopputyönä oli pitää kaksi esitystä ja toinen niistä meni hieman tunteisiin. Itselleni oli läpimurto pelkästään jo se että pystyin toisessa esityksessä herkistymään tärkeän asian äärelle ryhmän edessä. Herkistyminen ja itkeminen on itselleni äärimmäisen vaikeaa ja se on sellainen asia jossa haluan kehittyä edelleen. Sain tilanteessta tärkeän kokemuksen esiintymisen aikana nousevista tunteista ja niiden hallinnasta. Aina ei tarvitse pystyä kontrolloimaan omaan tunnetilaansa ja silti esitys voi olla hyvä. Esiintymisessä ja puhumissa on kuitenkin tarkoitus olla oma itsensä kaikkine heikkouksineenkin. Meidän MindCoach porukka oli aivan mahtavan kannustava ja tukeva.

Ja tässä meidän mahtava porukka jolta oppi valtavasti <3

Opettavaisinta itselleni tämän asian oivaltamisessa on ollut se, että olen päässyt kokeilemaan oppimiani taitoja käytännössä. Olen altistanut itseäni esiintymiselle hyvinvointiprojektin parissa jossa olen tehnyt syksystä asti töitä. On mahtavaa huomata, että vaikka esiintyminen ei aina mene putkeen, niin en enää vaivu itsesyytösten kouriin vaan otan sen kiitollisena vastaan oppiskokemuksena.

Olen todella hyvä olemaan itseni pahin arvostelija mutta onneksi itsemyötätuntoni on kasvanut viime vuosien aikana todella paljon. Enää epäonnistuessani en joudu oman ankaruuteni ja syytösteni valtaan vaan pystyn katsomaan itseäni ja virheitäni myötätuntoisen rakastavasti.

Suomessa esiintymis ja epäonnistumisen pelkoisia on varmasti todella paljon. Olemme saaneet virheellisen uskomuksen siitä että virheitä ei saisi tehdä ja omaa haavoittuvuuttaan ei saisi näyttää. Pelätessämme epäonnistumista ja virheitä, blokkaamme kutenkin itseltämme pois paljon hienoja kehittymisen mahdollisuuksia.

Toivotetaan kaikki epäonnistumisetkin tervetulleiksi, silloin tapahtuu todellinen kehitys!

<3:lla

Elina

P.S

Käy lukemassa myös aiheeseen liipaten Eva-Lenan Masennus suojelee rakkautta postaus.

Lisää kirjoittajalta Mielen ja kehon vapaus/ Elina Ojaniemi

Kuunkierto ja naisen syklisyys

Olin viime viikonloppuna Punaisen kuunpolun- kurssilla, jonka blogaajamme Gabriela Aldana-Kekoni järjesti. Olen...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.