Eritysherkkä ekstrovertti

”Erityisherkkyys ei ole sairaus tai oireyhtymä. Siitä ei myöskään voi oppia tai karaistua pois, eikä sitä voi halutessaan sammuttaa tai ottaa käyttöön.”

 

Kuulin erityisherkkyydestä ensimmäisen kerran kolme vuotta sitten kun poikani oli muutaman kuukauden ikäinen. Olin ihmetellyt tutulle ääneen sitä että miten minusta tuntui että poikani on jotenkin tosi herkkä, ja hän kysyi olenko miettinyt voisiko hänellä olla erityisherkkyyttä. Vauva pelkäsi esimerkiksi kovia ääniä, ja saattoi yllättävän kovan äänen kuullessaan huutaa kauan ihan paniikissa. Huomioin pieniä, melko huomaamattomia piirteitä sieltä täältä, jotka voivat olla selitettävissä vaikka millä asioilla, mutta jotka minä äitinä tulkitsin niitä erityisherkkyydeksi.

Tällä hetkellä kun lapsi on vähän päälle kolmevuotias olen yhä vahvemmin sitä mieltä että hänellä tällaista herkkyyttä löytyy. Olen usein saanut kuulla, varsinkin kun poikani oli vielä vauva että kaikki nämä piirteet ovat sitä ja tätä ja ei välttämättä mitään, ja että kaikkeen ei tarvitse diagnoosia. Itse kuitenkin tunsin että lapsellani on vauvasta asti ollut jotain erikoista, jotain mitä en osannut selittää, kunnes luin erityisherkkyydestä.

 

”Erityisherkillä (Highly Sensitive Person, HSP) ihmisillä on tavallista herkemmin reagoiva ja aistiärsykkeitä syvällisesti prosessoiva hermojärjestelmä. Eritysherkkä aistii ja analysoi esimerkiksi melua, visuaalista hälyä, kiirettä, konfliktitilanteita sekä kehotuntemuksiaan ja reaktioitaan herkemmin ja tarkemmin kuin muut.”

Lukiessani erityisherkkyydestä tajusin että olen itsekin aina ollut enemmän tai vähemmän herkkä. Tunnen usein syvää empatiaa, asetun ehkä liiankin paljon muiden asemaan ja imen muiden tunnetiloja itseeni. Usein jään kauaksi aikaa miettimään muiden ihmisten ongelmia ja se syö omaa energiaani. Ahdistun suurien ihmismassojen ympäröimänä, ahtaissa ja suljetuissa paikoissa. Myös liiallinen hälinä tai melu saattaa aiheuttaa paniikkia.
Olen joskus teini-ikäisenä saanut elämäni ensimmäisen paniikkikohtauksen. Olen viimeisen 10 vuoden aikana saanut kuitenkin kuriin paniikkikohtaukset ja niitä tulee enää harvakseltaan. Tosin masennus tällä hetkellä on taas nostanut ne pintaan, mutta kokemuksesta osaan jo hiukan ennakoida ja ehkäistä niitä. Tämänkin oppiakseni olen joutunut tutkimaan itseäni, ja ottaa selvää mikä paniikkikohtauksia aiheuttaa.Olen aina ollut tunnollinen ja vaadin itseltäni paljon. Usein jos en pääse näihin vaatimuksiin, tunnen itseni huonoksi ja epäonnistuneeksi.
Minusta on aina tuntunut että reagoin todella voimakkaasti negatiivisiin tapahtumiin, stressiin  ja riitoihin. Ahdistun todella pahasti, jos olen esimerkiksi riidoissa jonkun kumppanin tai ystävän kanssa. En osaa olla ajattelematta asiaa, ennen kuin asia on selvitetty. Saatan usein myös paisutella asioista isompia kuin ne ovatkaan. Usein ystävän kanssa riitely onkin ollut pääni sisällä isompi asia kuin toisella osapuolella, kun olen ollut ihan varma että ystävyys kaatuu nyt tähän. Ja toinen osapuoli on ihmeissään, kun olen reagoinut niin vahvasti, kun hänen mielestään taas kyseessä oli ihan tavallinen, pieni erimielisyys. Saatan syyttää myös itseäni liikaa, että minä olen tehnyt jotain väärin ja olen omalla toiminnallani aiheuttanut pahaa itselleni tai muille.
Alan pikkuhiljaa ymmärtämään, että tultuani äidiksi, olen masentunut ja ahdistunut, muun muassa koska asetan itselleni liikaa tavoitteita. Täytyisi olla juuri tietynlainen, lähes täydellinen, ei saisi tehdä virheitä koska muuten lapsi voisi mennä pilalle.Sairastuttuani synnytyksen jälkeiseen masennukseen, tuntuu että kaikki nämä erityisherkän piirteet ovat kasvaneet suurempiin mittasuhteisiin. Jaksan entistä vähemmän sosialisoida, käydä ulkona, jutella ihmisille, kuunnella ihmisten ongelmia, kuunnella hälinää ja musiikkia sekä yleisesti sosiaaliset tilanteet saattavat aiheutta ahdistusta ja paniikin tunteita.

​On haastavaa olla erityisherkkä äiti erityisherkälle lapselle. Minä esimerkiksi reagoin stressiin ja kiireeseen vahvasti, ja poikani on todella hidas aamuisin. Hän usein jää haaveilemaan ja häntä pitää koko ajan muistuttaa että olemme lähdössä ulos ja mikä on seuraava vaihe. Sanomattakin selvää että aamut ovat meille kaikista haastavimpia, samoin kaikki tilanteet jolloin pitäisi kotoa lähteä johonkin.

Olen huomannut parhaimmaksi keinoksi sen että varaa tarpeeksi aikaa lähtemiseen (meillä noin 1,5 tuntia), koitan itse kaikesta huolimatta pysyä rauhallisena (onnistuu noin 60% aamuista, riippuen väsymyksen määrästä) ja sen että avustan lempeästi kaikissa aamutoimissa (”Nyt ne sukat jalkaan. Laita nyt ne sukat jalkaan! Nyt ne…(hengitys)…sukat jalkaan kultaseni, anna minä autan!”.

 

”Erityisherkkyys ominaisuutena ei poissulje muita piirteitä – positiivisia, negatiivisia tai neutraaleja. Se voi kuitenkin voimistaa niitä piirteitä ja kokemuksia joita ihmisellä on.”

 

Uskon että herkkyyteni ansiosta olen myös intuitiivinen, luova, mielikuvituksellinen ja minun on pakko luoda jotain koko ajan. Tekstiä, puhetta, käsitöitä, liikuntaa. Mitä vain, mikä saa minun intoni ulos sisältäni. Kun kerran innostun jostain, se täytyy tehdä nyt eikä huomenna, ja heittäydyn täysin johonkin projektiin enkä lopeta ennen kuin on valmista. Usein esimerkiksi äitini ihmettelee ja naureskelee, jos olemme edellisenä päivänä jutelleet keittiön tuolien maalaamista.

Seuraavana päivänä lähetän kuvan, että mitäs tykkäät uusista keltaisista tuoleistani? Tai kun olemme jutelleet olohuoneen järjestyksen muuttamisesta ja kahden päivän päästä olen siirrellyt kaikki huonekalut uusille paikoilleen. Tunnen että osaan nauttia aivan täysin rinnoin asioista joihin suhtaudun intohimoisesti. Ne asiat saattavat olla ihan pieniäkin arkisia asioita, kuten majan rakentaminen lapsen kanssa.

 

 

“Erityisherkkyys voi ilmetä fyysisenä (aistiherkkyys sekä muu kehoherkkyys), sosiaalisena (vuorovaikutustilanteet, tunneäly), psyykkisenä (tunneherkkyys, luovuus), tai henkisenä (arvot, intuitio, merkityksellisyys).”

Kun olen lukenut eritysherkkyydestä,  puhutaan usein introverteista ja ihmisistä jotka eivät pidä ihmisten kanssa olemisesta, hälystä ja kaipaavat jatkuvasti omaa aikaan ja hiljaisuutta. Minullakin on näitä piirteitä, etenkin masennusdiagnoosin jälkeen. Olen silti aina kaivannut omaa aikaa kipeästi, jotta saan ladata akkuni sosiaalisuutta varten. Minä myös koen saavani erilaisesta tekemisestä, sosiaalisuudesta, suurista tapahtumista, juhlista ja muista ihmisistä voimaa. Jos joudun olemaan täysin yksin pitkiä aikoja, masennun ja ahdistun kun en saa tavata ihmisiä. Olen aina kokenut olevani ekstrovertti, mutta voisin myös olla ambivertti, eli introvertin ja ekstrovertin välimaastossa. Omaan siis piirteitä kummastakin ääripäästä. Jos pitäisi kuitenkin valita jompikumpi, kallistuisin enemmän ekstrovertin puoleen.
Jos on liikaa asioita samanaikaisesti meneillään tuntuu että päässäni kohisee enkä saa ajatuksia lakkaamaan päässäni ja meteli yltyy. Vaikka kyse olisi vain siitä että pitää lähteä lapsen kanssa ulos, on pukemiset kesken ja joku soittaa että olemmeko kohta valmiita. Silloin tuntuu kuin päässä huutaisi samaan aikaan kolmekymmentä ihmistä, jotka kaikki haluavat minulta jotain. Silloin stressaannun ja hermostun, enkä tunnu kykenevän mihinkään. Olen myös aina ollut herkkä itkemään. Itken ilosta, surusta, vihasta, liikutuksesta ja monesta muusta tunteesta. Tuntuu kuin ne tunteet vyöryisivät ylitseni enkä kykene hillitsemään itseäni. Samasta syystä olen pienestä pitäen saanut järjettömiä raivareita ja mielialat heittelevät, kun tunnen niin voimakkaasti. Nämä samat tunteet ovat olleet tuttuja äidiksi tultuani.
Pelkään myös loukkaavani ihmisiä. En halua kenellekään pahaa, joten en osaa olla aina täysin rehellinen, en itselleni enkä muille. Minulle yksi pahimpia väärinkäsityksiä mitä ystävyydessä voi tulla, on se että minut ymmärretään väärin. Jos sanon suoran mielipiteeni, pelkään että minut ymmärretään väärin niin että olen muka halunnut loukata. Tämän takia usein saatan olla vain hiljaa tai myötäilen ja miellytän, vaikka minusta tuntuisi pahalta. En halua ristiriitoja enkä konflikteja. Minä myös poimin ihmissuhteissani kaikki pienetkin vivahteet, aistin mielialat ja kuuntelen onko rivien välissä jotain mistä ei puhuta. Olen tajunnut että alitajuisesti yritän miellyttää ihmisiä, jotta en ajautuisi konflikteihin, joista niin syvästi ahdistun.
Olen alkanut tajuamaan ihan vasta viime aikoina että kun en ole rehellinen itselleni, enkä muille, tallon omia tunteitani enkä voi hyvin. Minun täytyy kuunnella omia voimavarojani enkä saa polkea omia oikeuksiani voida hyvin. Jos en itse pidä omia puoliani, kuka muukaan sen tekisi? Olen aina elänyt ristiriidassa tämän asian kanssa ja tajunnut näitä asioita vasta ihan viime aikoina, koska olen aina pitänyt itseäni vahvana ihmisenä joka osaa sanoa suoraan asioista. Mutta kun olen alkanut kuuntelemaan itseäni tarkemmin, olen löytänyt itsestäni tämän erityisherkän, helposti loukkaantuvan, ja helposti itseeni ottavan puoleni joka ansaitsee tulla kuulluksi.

Koen erityisherkkyyden myös upeana voimavarana. Olen empaattinen ja ymmärrän ihmisiä, haluan auttaa ja ilahduttaa muita. Meillä kummallakin poikani kanssa tuntuu olevan näitä piirteitä vahvana. Osaan kuunnella muiden huolia ja osaan ja haluan lohduttaa ja osoittaa myötätuntoa. Välillä tuntuu kuin haluaisin pelastaa koko maailman, ja se usein kolahtaakin omaan nilkkaan, kun autan muita oman hyvinvointini kustannuksella.

Lapsessani erityisherkkyys tulee esiin muun muassa sillä tavoin että hän on myös todella empaattinen. Hän osaa aistia pieniäkin vivahteita keskustelussa, ja poimii rivien välistä taitavasti kaiken mitä ei sanota. Häneltä ei jää mitään huomaamatta. Hän muistaa asioita tarkasti pitkänkin ajan kuluttua, hän huomioi ympäristössä ihan kaiken pienenkin yksityiskohdan ja yhdistelee asioita loogisesti mielessään, mielestäni ihan hämmästyttävällä tavalla ikäisekseen. Hän kyselee ja ihmettelee paljon kaikkea ikäisekseen. Kun hän oli vauva, tutut ja tuntemattomat kuvasivat hänet tavattuaan, että onpa tarkka vauva. Minusta tuntuu että hän on jo vauvana skannannu kaiken ympäristöstään.

Olen myös aina ollut puhelias, melkeinpä jatkuvasti lörpöttelevä ja saatan joidenkin mielestä olla liiankin avoin ja kertoa liikaa itsestäni. Tämän takia on ollut vaikea itse uskoa että saatan olla erityisherkkä, koska mielikuvani erityisherkkyydestä on ujo, epäsosiaalinen introvertti. Lapsessani huomaan näitä samoja piirteitä, hän on hyvin sosiaalinen ja rakastaa jutella ihmisille. Hän usein pettyy ja loukkaantuu, jos hän vaikkapa bussissa yrittää jutella ihmisille eikä kukaan vastaa.

​Olen onnellinen että nykyään tästä aiheesta on paljon tietoa tarjolla, ja aiheesta puhutaan julkisesti. Olen iloinen siitä että saan ottaa tämän huomioon lasta kasvattaessani, ja osaan lukea, tukea ja ymmärtää häntä paremmin näiden tietojen valossa. Olen oppinut sanoittamaan tunteita, se on ollut tärkein kommunikaation välineemme poikani kanssa. Hän tuntee niin vahvasti, loukkaantuu herkästi ja imee itseensä muiden tunnetiloja.

En siis pyydä häntä koskaan reipastumaan, olemaan itkemättä ja tuntematta niin paljon, en kehota häntä olemaan pelkäämättä. Kannustan häntä tunnistamaan tunnetilojansa ja sanoittamalla selvittämään miten eri tilanteista ja tunnetiloista voisimme selvitä. Se on tuntunut oikealta tavalta suhtautua erityisherkkään lapseeni. Välillä on myös haastavaa kun äiti ja lapsi ovat kummatkin herkkiä omalla tavallaan.Joskus olen kertonut ihmisille kuinka lapsi pelkää kovia ääniä, ja täten on aina pelännyt esimerkiksi imurin ääntä ihan kuollakseen.

Usein on kehotettu vain siedättämään että kyllä se siihen vielä tottuu. Oma vaistoni sanoi, että lapsi ihan oikeasti kammoaa ääntä, ja en viitsinyt pariin ensimmäiseen vuoteen imuroida useinkaan kun poika oli läsnä (yksinhuoltajana tämä oli hiukan haastavaa, mutta onneksi pölypalleroiden kanssa pystyy elämään). Nyt tuntuu siltä että vaisto oli oikeassa, tällä hetkellä lapsi ei enää ala huutamaan hysteerisenä kun näkee imurin, vaan osaa sanoa että jännittää, hän laittaa peltorit korville ja menee omaan huoneeseensa kunnes olen imuroinut.

En usko että pakkosiedättämisestä olisi ollut mitään hyötyä. En usko että lasta täytyy karaista kestämään asioita jotka ovat hänelle herkkiä paikkoja, vaan uskon positiivisen kannustamiseen ja siihen että opetan lapsen tunnistamaan herkät kohtansa ja kuinka niiden kanssa voisi elää.

 

”Oman kehon ja kehollisuuden hyväksyminen on tärkeää eritysherkälle. Kun oppii kuuntelemaan ja ymmärtämään oman kehon viestejä, luottamus kehoon ja itsensä hyväksyminen lisääntyvät.                                                           
-Karita Palomäki, psykofyysinen fysioterapeutti

Olisin toivonut että minun nuoruudessani olisi ollut tästä enemmän tietoa saatavilla, olisin ehkä jo silloin oppinut tuntemaan itseni paremmin. Nyt olen joutunut kulkemaan pitkän tien kohti itseni ymmärtämiseksi. Sen takia olen kiitollinen masennukselleni että tämä vaihe elämässäni on pakottanut minut käymään läpi näitä asioita ja menemään syvemmälle itseeni. Uskon että tänä päivänä ymmärrän itseäni ja toimintatapojani paremmin kuin koskaan. En silti sano etteikö se olisi ollut pitkä ja synkkä matka kulkea.

Olen usein myös kuullut että kun on tajunnut olevansa erityisherkkä, on todella helpottavaa kun ymmärtää itseään paremmin. Minulla on sama tunne, olen oppinut hyväksymään herkkyyden osaksi minua ja opettelen joka päivä sen kanssa elämistä. Erityisherkkyys ilmenee ihmisillä eri tavoilla, eikä ole yhtä kaavaa jota voisi seurata, niin kuin monessa muussakin asiassa elämässä. Se ei myöskään ole diagnoosi. Minusta on ainakin vaikeaa erottaa, että mitkä piirteet minussa on erityisherkkyyttä ja mikä taas sekoitus temperamenttia, persoonaa tai elämänkokemuksen ja traumojen aiheuttamia tapoja reagoida asioihin. En myöskään osaa sanoa paljonko masennus vaikuttaa kaikkeen.

Erityisherkät piirteethän eivät poissulje näitä muita piirteitä minussa, vaan saattaa voimistaa niitä ja sulautuu yhteen kaiken muun kanssa. Olen tutkinut tätä aihetta vasta niin vähän aikaa ja varmasti löytyy paljon ihmisiä, jotka taitavat aiheen paremmin kuin minä. Mutta aiheesta lukeminen on joka tapauksessa auttanut minua ymmärtämään paremmin itseäni ja myös lastani, sekä suhtautumaan myötätuntoisemmin meihin kumpaankin.


”Kaikki mitä vastustat heikentää sinua. Kaikki mitä kannatat voimaannuttaa sinua” — Wayne Dyer
Lisää kirjoittajalta Masentunut mutsi

Mikä susta tulee isona?

Kun kysyn lapseltani mikä hänestä tulee isona, hän vastaa yleensä ‘kokki’. Viime...
Lue lisää

11 Kommenttia

  • Vau! Kuullostaa aivan mun kirjoittamalta. Siis hurjaa, miten paljon voin samaistua tähän tekstiin. Lasta meillä ei ole mutta muutoin tunnen olevani 100% extrovertti erityisherkkä.

    • Vau, kiva kun pystyit samaistumaan! On ihan uskomatonta oppia itsestään tällaisia asioita 🙂

  • Jatkan samaa linjaa kuin kaksi edellistä, kuullostaa aivan minun kirjoittamalta ja elämältä! 🙂 Itsekin monesti murehdin eitä, että kunpa olisin tiennyt erityisherkkyyteni jo nuorempana niin olisin välttynyt monelta murheelta, mutta toisaalta tämä matka on tehnyt minusta minun joten näillä mennään. Oma äitini kai aikoinaan tajusi minun olevan jollain tapaa erityisherkkä koska lapsena en koskaan tuntenut perheessäni olevani liian erilainen, ehkä tunneherkkyyteeni ei osattu vastata mutta muuten jollain alitajuisella tasolla äitini osasi antaa minun esim. lämmetä omassa rauhassa uusille asioille ja loppujen lopuksi minustakin tuli “reipas” aikuinen. Ex-puolisoni ja lasten isä (yhdessä 20 vuotta) ei sitten taas yhtään ymmärtänyt herkkyyttäni ja saikin minut aika rikki. Nykyinen puolisoni onneksi ymmärtää erityisherkkyyttäni välillä jopa minua paremmin (itsellä kun meinaa tuon innostumisen/tekemisen/suorittamisen kanssa aina karata mopo käsistä..) Itselläni on myös erityisherkkä lapsi, introvertimpi kuin minä, ehkä juuri ambivertti joten oma opettelunsa siinäkin vaikka molemmat erityisherkkiä ollaan. Ja kun soppaan heitetään vielä toinen lapsi, jolla ADHD ja introvertti puoliso niin keitto on herkullinen 🙂 🙂
    Kiitos hienosta kirjoituksesta, ihanaa kun joku osaa sanoittaa sen mitä itse haluaisi asiasta kertoa!

    • Hih, kiitos ihanasta kommentista sinullekin 😀 Kuulostaa tutulta toi sinunkin kommentti! Muulla tossa viime keväänä ihan tutkittiinkin että onko mulla jotain bipolaarisuutta, mutta nyt tajuan että sehän on tämä elämyshakuinen, ekstrovertti, erityisherkkyys mikä minussa on! On ollu niin valaisevaa ymmärtää näitä asioita itsestään.
      Mulla tämä masennus ja rankka elämäntilanne on “aiheuttanu” sen että oon alkanu tutkimaan itseäni perinpohjaisesti. Se on todella hurjaa puuhaa, uuvuttavaa mutta myös ihan äärettömän valaisevaa ja tärkeää!

  • Hei, kiva kun pystyit samaistumaan 🙂 Tää asia on ollu sellanen että oon kokenu niin monta ahaa-fiilistä, et just tollanen mä oon! Mä huomasin jo varhain että mun poika on jotenkin tosi erityisen herkkä ja tarkkaavainen. Näitä erityisherkän juttuja kun lukee, voi ymmärtää myös lastaan paremmin <3

  • Huh huh. Kuin olisin lukenut pääni sisäisiä ajatuksia. Kuin olisin lukenut omaa kirjoitustani. Olen megasosiaalinen ja iloinen mutta itken todella herkästi. Masennus on ollut läsnä elämässäni liian usein, tälläkin hetkellä kamppailen paniikkikohtaksia vastaan. Vihaan riitelyä juurikin mainitsemistasi syistä ja yksinkertaisesti haluaisin vain pelastaa koko maailman.
    Entäpä kun oma lapsi kärsii paniikkikohtauksista niin kuinka erityisherkkä äiti tuon kestää. Huonosti.
    Kiitos sinulle kirjoituksestasi, huojentavaa kuulla etten ole ainoa näiden tuntemusteni kanssa.

    • Kiitos kommentista, ihanaa että samaistuit ❤️ Mä oon myös ihmetelly kun oon lukenu elämyshakuisesta erityisherkästä että hei tollanen mä oon! Ja se selittää niin paljon itsestäni ❤️

  • Luin tekstin ja se oli suoraan kuin kirjoitus omasta elämästä. Samaistuin todella paljon. Mulla on pieni lapsi, synnytysmasennusta (/toistuvaa masennusta) jo vuosien ajalta menneisyydestä, vaikka nyt meneekin paremmin masennuksen suhteen (kiitos lääkityksen). Olen muuten ihan pärjäävä, olen hankkinut ammatin ja lähden opiskelemaan lisää. Elämässä on lapsuuden ja nuoruusajan traumoja. Mikä mulla pisti silmään tekstissä oli se, että huomasin äärettömän paljon piirteitä epävakaasta persoonallisuushäiriöstä. En todellakaan halua sanoa tätä loukatakseni tai leimatakseni, vaan koska mä mietin itsekin vuosia mikä mua “vaivaa”, mistä johtuu tietyt piirteet mun persoonallisuudessa ja toimintatavoissa. Sitten luin tietoa ja erityisesti epävakaudesta kärsivien kokemuksia. Ja näissä kokemuksissa, ja tunteissa on erittäin paljon samaa sun tekstissä mainittujen juttujen kanssa! Mäkin epäilin joskus bipolaarisuutta, mutta sitä ja epävakautta on hankala erottaa. Suosittelen sua lukemaan enemmän nimenomaan kokemuksia, millaista on elämä epävakauden kanssa. Virallisista teksteistä (esim terveyskirjasto yms) saattaa saada kuvan, että epävakaan täytyy olla ns “hullu”, jonka elämä on täydessä kaaoksessa ja kaikki menee päin persettä. Ei ei ja ei. Itse olen epävakaa, ja suoriutunut elämässä hyvin rankoista kokemuksista huolimatta. Halusin kertoa tämän koska löysin niin paljon epävakauteen sopivia piirteitä sun tekstistä:
    -voimakas reagointi asioihin
    -täydellisyyden tavoittelu ja kriittisyys
    -mielialojen vaihtelu
    -trauma tausta (joka tätä aiheuttaa pääosin)
    -masennus diagnoosi (ja pitkään kestävä/toistuva masennus)
    -raivokohtaukset ja tunteiden säätelyn häiriöt
    -toisten miellyttäminen ja vaikeus olla oma itsensä
    -jatkuva asioiden analysointi
    Tosi paljon tekstistä löytyi muitakin samoja piirteitä.
    En ole lääkäri, mutta itseä helpotti oma diagnoosi aiva hulluna. Se avasi mun silmät ja sai ymmärtämään oman elämänhistorian. Siksi suosittelen lukemaan toisten kokemuksia ja olisi kiva jos vastaat, mitä ajatuksia tää herätti sussa. Olisin tosi kiitollinen. Jos jaksat vastata ja noteerata tämän. Painotan ettei kommentin ole tarkoitus loukata, vaan toivon olevani avuksi. Terv Maria.

    • Hei! Kiitos tosi paljon kommentista ja en todellakaan loukkaantunu! Oon kuullu tosta diagnoosista mutta en oo koskaan lukenu sen enempää siitä joten ihan uus aihealue mulle!
      Moni noista asioista kuulosti tosi tutuilta, mut en tiedä oonko ihan niin musta-valkoinen noiden asioiden kanssa – vaikka tietysti nää asiat näyttäytyy eri ihmisillä eri tavoin. Täytyy todellakin pistää korvan taakse ja miettiä tätä ja ottaa selvää!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.