Epävarmuus äitiydessä

Picture

Olen uuden kynnyksellä, olen kuin pikkuinen tyttö jolla on unelma, joka on juuri löytänyt tien ja tietää mihin suuntaan haluaa, tämä unelma on toteutumassa. Unelma äitiydestä, josta ekaluokallakin sanoin luokassani kun kysyttiin, mikä sinusta tulee isona? Vastaus, Kotiäiti. Tiesin sydämessäni haluavani lapsia, rakastan lapsia ja niiden kanssa olemista. Tämän äitiyden kanssa olin nyt astumassa, olisinko valmis? voisiko sitä tietää onko se sitä mitä unelmoin, OLEN VARMA, IHAN VARMA siitä että tämä on minun tieni. Olin saanut elämääni miehen joka oli myös valmis ja ihana, rakas minulle. Opiskelut loppusuoralla ja yhteenmuuttokin takana. Elämä auki ja unelma edessäni.Sain kuulla etten olisi halunnut vauvaani, pitikö se paikkansa oliko asia niin. HÄH, en ollut ajatellut että en haluaisi.

Raskauduin nopeasti, noin kuukaudessa siitä kun olimme rakkaani kanssa keskustelleet että nyt se saisi syksyllä tulla. Miltä se minusta tuntui. Hmm.. olin ristiriitaisissa tunnelmissa. Halusin sitä kovasti ja se oli tapahtunut nyt. Tuntui että ohhoh sepäs pääsi yllättämään, olin suunniltani onnesta ja saamaan aikaan se sai minut epävarmaksi.

Picture

Olin silloin kesätöissä ja innoissani raskaudesta…Mulle oli tulossa vauva!
Raskauteni tuli ilmi kesätöissä. Raskaana olo ja pelko siitä että veisin sairastelulla, rahaa taisi olla siivousfirmalla liikaa ja se tuntui tosi pahalta. Olin yhtenä päivänä lähtenyt pahoinvoinnin takia kotiin, koska luulin sen oikeasti olevan tautia. Kunnes sitten seuraavalla viikolla sain testin kautta tietää että olenkin raskaana.

Picture

Ilokseni laitoin töissä yhden ihmisen pöydälle lapun, että olen raskaana. Nähtävästi lappu oli luettu koska kyseinen henkilö olikin jäänyt kesälomalle.
Yks kaks seuraavalla viikolla mitään varoituksia antamatta johtaja tuli puheilleni, että saisin lopettaa siihen päivään työt siellä. En ollut kuulemma hoitanut töitäni kunnolla oli syy.”JA HUH HUH!!!!
MIKÄ EMÄ VALE!!!
TARKEMPAA TYYPPIÄ SAI HAKEA!!!
MINÄ JOS KUKA TODELLAKIN HOIDIN TYÖNI KUNNOLLA,
NYT SEN YMMÄRRÄN.” 

Silloin nielin kaiken sen, olin shokissa, HÄ! Hoidin sen vuoron moitteettomasti loppuun. Ihan shokissa olin kun yks kaks tuollainen pommi nakataan niskaani!!!Minunko vauvani olisi syyllinen siihen että minua saisi nakella miten tykkää!!! Se sattui isosti, niin isosti!! Olin juuri saanut kuulla ilouutisen, että odotin vauvaa, ja sen takia sitten en osannut muka hoitaa hommiani. Pahoinvointia ei suuremmin ollut raskaus aikanani, sen koommin. Mielitekoja senkin edestä.Raskaus aikana, kaikki oli uutta ihan kaikki. Jokainen päivä jännitti. Halusin niin saada elämääni jonkun joka olisi valmis jakamaan ne raskauden kokemukset kanssani, ja lähin kenen kanssa asioista juttelin oli mieheni äiti. No sain tukea sieltä hänen kokemuksistaan. Mutta hänellä on oman ikäpolvensa kokemukset asioista, joten se helpotti epävarmuuttani johonkin asti. Olisi ihanaa jos saisin samanikäistä näkökulmaa ja kokemuksia asiaan. Kaikilla kavereillani oli ihan muita juttuja meneillään, heidän suunnitelmiinsa ei silloin kuulunut lapset, olinhan itsekkin vielä nuori (juuri täyttänyt 19v), mutta haaveeni oli saada lapset aikaisin.

Luokassani koulussa oli muitakin raskaana olevia, mutta emme kovinkaan puhuneet raskauksista keskenämme. Jatkoin elämääni kuin ennenkin raskautta. Kävin koulua, autokoulua ja sain kuin sainkin itseni valmistumaan ja ihan hyvin arvosanoin itseni mielestä.


Monia erilaisia tapahtumia raskauden ajalta,
unelmani oli toteutumassa, rakas pikkuinen sisälläni
ja alkumetrit hänellä jo saivat epävarmuuteni äitiydestä,
ihmisyydestä vieläkin epävarmemmaksi itsestäni ja kaikesta!

Picture

Raskauden aikana oli järkyttävintä se atooppinen ihottuma jonka kanssa taistelin ja voin niin huonosti, kun olin ihan yltäpäältä ihottumassa, kaikki paine ja stressi koulun ja muun osalta pahensivat vain atopiaa. Lääkärit kielsivät kortisonin käytön suun kautta. Välillä raavin öisin itseäni harjalla ja voih se tunne kun vuodat verta ja siltikin vaan jatkat ja jatkat, koska se kutina on niin erilaista kuin pieni pintakutina. Niin voisiko sitä verrata viiltelyyn hmm… kun kätesi vuotaa verta ja siltikin vaan jatkat koska se raapiminen tuo nautintoa ja hyvää oloa ja helpotusta.En silloin paljon huolehtinut itsestäni. Oli tehtävä koulujutut, jaksettava ja olin raskaana ja siinä sivussa muutaman vuoronkin tein vanhainkodissa.

Seurasin jokaista raksahdusta kehossani, raskaudesta. Oli ihana kun vauva potkaisi sisälläni. Siitä päivästä lähtien kun sain tietää olevani raskaana, lauloin iltalaulun lapselleni. Joka ikinen ilta.Nukkuumatti nukkuumatti lasten,
illoin kulkee heittää unihiekkaa….
Rakastin tuota sisälläni olevaan pikkuista niin paljon jo silloin kun hän oli sisälläni, rakastin, pelotti tuntematon ja samalla olin kiinnostunut jokaisesta vaiheesta. Synnytysvalmennukset yms. jätin välistä koska ajattelin että koulussa saisin ihan hyvin  valmennusta asian kanssa kun kerran suuntauduin vielä lapsiin ja nuoriin. Nyt jälkikäteen olisin varmasti saanut sieltä niitä äitejä seurakseni joiden kanssa olisin voinut jakaa raskautta yhdessä heidän kanssaan.

 

Olin päiväkodissa harjoittelemassa ja synnytysosastolla. Epävarmuus kaikesta lisääntyi, kun odotusaikanani synnytysosastolla näin kun pikkuinen vauva kuoli, sitä elvytettiin naamani edessäni 45minuuttia, elonmerkkejä ei tullut. Saimme mennä katsomaan, kun tämä pikkuinen pestiin ja laitettiin vanhemmille hyvästeltäväksi.
Voi kamala kuinka pahalta se tuntuikaan. Kuinka se kätilö itkikään kun se pesi pikkuista elotonta ruumista.En ole uskaltanut palata tuohon hetkeen tunteiden kanssa. Nyt kohtaan nuo omat tunteet, olin kauhuissani.

Elvytys hetkellä lääkäri teki kaikkensa, kaikki hoitajat pikkuisen ympärillä. Itse harjoittelijana, olisin halunnut auttaa, mutta seison jähmettyneenä, koska tiesin sisälläni, että nuo ammatti ihmiset osaavat hommansa. Avuttomuus valtasi minut, avuttomuus ja syyllisyys että minun mahassani oli elävä vauvva. Minun sisälläni kasvoi ja oli elämä ja nuo vanhemmat olivat tälläisessa tilanteessa.Tietoa ei ollut selviäisikö, heräisikö pikkuinen.Tämä onkin kipeä aihe on todella vaikeaa nostaa tunteet sisältäni esiin. Kyllä ne sieltä nousee… sattuu vaan niin. Saan sen kaiken epätoivon mitä tilanne tuo jokaiselle tilanteessa olleelle.

SITTEN SE ISKEE KUIN LEKA TAKARAIVOON. LÄÄKÄRI SANOO ETTÄ SE ON NYT SIINÄ NYT ON AIKA LOPETTAA ELVYTYS, SILLOIN SISÄLLÄNI HUUUUUUUUTAAAAAAA ETTÄ EI EI EI EI EI EI, MIKSI MIKSI MIKSI MIKSI.

 

Toivoa oli oikeasti koko sen elvytyksen ajan kuitenkin yllä. Voih tätä surun määrää mikä tästä seuraakaan. Lapsen isä odottaa käytävässä, mun vieressä. Lääkäri kävelee isää kohti ja isä luhistuu, isälle kerrotaan se kaikki minkä hän on nähnytkin vierelläni.Huomaan nyt että saman tunneskaalan olen käynyt läpi tässä kuin mieheni sydänkohtauksessa.Olen poissa tolaltani, menen vessaan istumaan, en oikein tiedä mitä edes tapahtui. Mitä minä juuri näin. Oikeestikko kuoliko se vauva.

Saavun vessasta, ja kuljen kuin sumussa. Hoitaja sanoo että kohta mennään valmistelemaan pikkuinen vanhempien hyvästejä vastaan ottamaan. Kuljen edelleen kuin sumussa, menen vain eteenpäin, virrassa.

Olen itse 5kk raskaana. Saisinko olla iloinen että oma vauvani porskutteli sisälläni iloisena, elossa. Mielessäni risteilivat kaikki tunteet. Ulospäin olin tyyni ja ilmeetön ja eleetön.Istuin synnytyssalin sängylle, istuin ja katsoin kun pikkuista pestiin, kuinka kätilö pesi tuota kehoa, sattuu sanoa ruumista se tuntuu liian todelta, tottahan se oli, siinä oli enää ruumis ja pikkuisen henki oli vanhempien luona, tunnen sen nyt silloin shokki esti sen ymmärtämisen. Kuinka kätilö itki valmistellessaan. Hän itki ääneen, melkein ulvoi. En pystynyt käsittämään vieläkään mitä oli tapahtunut vaikka se oli silmieni alla. Vauvanruumis kapaloitiin kuten kaikki muutkin vauvat. Pikkuinen oli valmis. Suru oli käsin kosketeltavissa, siihen voisi hukkua.

Menimme sitten katsomaan lähempää, meitä oli kolme opiskelijaa. Pikkuinen näytti kuin se nukkuisi, ainut mistä erotti tilanteen oli sen liikkumattomuus ja se että ihon väriä ei ollut, se oli ihan harmaa. Olisin halunnut antaa oman elämäni jotta tämä tilanne olisi toisin. Jotta tämän pikkuisen henki olisi herännyt, hänen vanhemmat saisivat sen onnellisen ilmeen ja onnen ja kaiken mikä oli hetkessä pyyhkäisty pois heidän elämästään.Vauvan ruumis oli valmiina. Poistuimme huoneesta, poistuimme ja samalla oven avauksella vanhemmat tulivat sisälle. Se tunne, heidän suru ja shokki olivat kosketeltavana siinä sekunnin hetkellä kun he menivät ohitsemme vauvan luo. Kuinka kaikki voikaan muuttaa suuntaa aamulla neuvolassa kaikki oli vielä hyvin, sydän äänet olivat voimakkaat ja nyt kaikki oli toisin. Kuin lehti kirjassa joka muutti koko tarinan kulkua!Tunsin niin suurta syyllisyyttä omasta vauvastani, omasta onnestani, omasta mahastani jonka he näkivät varmasti, että odotan lasta.. tai voi olla etteivät he edes nähneet shokistansa meitä tai minua tai mahaani.

Olisin kaivannut sellaista kriisin purku hetkeä jossa nämä kaikki tunteet olisi voinut purkaa käsitellä yms. Olen näköjään syyllistänyt itseäni niin paljon tuosta tilanteestani, etten ole antanut itselleni lupaa nauttia äitiydestäni. Epävarmuus äitiydestäni on ollut niin hurjan suuri. On helpottavaa kohdata noita kipuja ja haavoja. Saan tunteen että olen äitinä alitajuisesti, vain koittanut pitää kaikki hengissä, nähnyt kaiken mihin kosken tai olen läsnä niin hajoavan käsiin, jos en kannattele sitä kaikkea. Oih voih kun saan nyt päästää tästä kaikesta irti.Sisältäni lähtee ihan mieletön TOIVO ja RAKKAUS vanhemmille. Kuinka toivonkaan heille paljon hyvää ja tukea heidän surutyölleen, kuinka tiedän heidän pikkuisen kulkevan heidän rinnallaa ja tukevan sen verhon takaa. SIlloin shokissa en sitä tunnistanut, mutta nyt tiedän ja tunnen kuinka kaikki on ollut heille iso ja merkittävä matka. Kuinka he ovatkaan päässeet kasvamaan lähemmäksi toisiaan ja rakkautta vain on jokapuolella ympärillä.

Palautan vanhemmille heidän tunteensa, heidän tuskansa, heidän menetyksensä. Lopetan nyt muiden tuskan kantamisen. Se on tullut päätökseen. Heidän kokemuksensa on kauhea ja mitä järkyttävin. Mutta ymmärrän että on aika antaa elämän jatkua ja päästää irti tästä. Takertuminen ei vie ketään eteenpäin.Saan oikeasti nauttia kun minulla on asiat hyvin. Saan nauttia, että olen hyvä äiti, saan nauttia väsymyksestänikin. Saan ja olen juuri täydellinen minä. Nyt on aika antaa itselle lupa nauttia itsestäni ja omasta äitiydestäni täysin rinnoin!Kuvassa tuo ihana pikkuinen joka mahassani asusti koko koulun ajan, jolle lauloin joka ilta vielä vuoden ikään asti. On rakastanut aina iltaisin nukkumaan mennessä musiikin kuuntelusta. Oma pikkuinen poikani. Valo ja rakkaus.

Raskauksien aikaisten pelkojen ja tapahtumien vaikutus onkin todella suuri, kuinka onkaan tärkeää kohdata itseään ja tunteitaan ja kaikkea sitä että voit nähdä itsessäsi sen kaiken hyvän mikä sinussa kokoajan on ollut.

Tämän jälkeen kun olen nuo epävarmuudentunteet ja syyllisyyden, kivut kohdannut. Olen katsellut paljon valokuvia pikkuisistani ja iloinnut kuinka olenkaan hoitanut asiat todella hyvin. Olen hyvä äiti ja siihen olen nykyään saanut niin paljon tukea eri ihmisiltä, kiitos kun olin rohkea ja kohtasin tämän kaiken.

Onko sinulla tuntemattomia kipuja joita et ole huomannut sivuuttavasi, mutta nyt olisi aika ja taidot kohdata ne?

Lisää kirjoittajalta Sisimmän VOIMA

Olo kuin keijulla!

Tämä alkoi kun kaksi kuukautta sitten päätin laittaa omat toiveeni ykköseksi ja...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.