Empatiaa etsimässä

 

Taas kerran olen itkenyt. Olen kohdannut turhautumisen tunteen (osa tuhat jotain), ylikuormittunut, ärsyyntynyt, tuskastunut, kun en vaan yksinkertaisesti jaksa enää. Näiden jokaisen tunteen tuntemisesta ja ulospäin ilmentämisestä tunnen tietenkin vielä syyllisyyttä ja epäonnistumista. 

Luulin, että minulla on kontrolli. Luulin, että minä kyllä jaksan tällä kertaa. Luulin, että olen vahva. Olehan harjoitellut tätä ihan pirusti. Juurihan vielä sanoin miehelle, että kyllä minä jaksan olla kotona lapsen kanssa pitkiäkin päiviä. Siis jos yhden päivän viikosta saan tehdä omia työkuvioitani. Niinhän sitä luulin. Paskat. 

Ikävien tunteiden kokeminen vaan sattuu niin pirusti, koska se on ohjelmoitu minuun jo pienenä. Kiukun, vihan ja raivon tunteminen on väärin. Niitä tunteita ei saisi kokea. Se on epäonnistumista. Itkeminen on surkeuden merkki. Shh – ole hiljaa. Käyttäydy kunnolla! Hillitse itsesi. Hyvä, kiltti tyttö olet, kun olet kunnolla!

Picture

Hetkinen, hetkinen. Kohta muistankin sen. Hei, siis. Tämä olikin ihan hyvä juttu. Tässä olekaan mitään väärää tai pahaa. Ei todellakaan ole. Itku puhdistaa ja on hyväksi. Sitä minäkin muille jankutan, mutta miksi en muista sitä itse? Miksen vaan hyväksynyt tunnetta heti? No, parempi nyt kuin myöhemmin.

Uusi ohjelmointi – tulee vähän viiveellä.

Siispä vollotan. Annan tunteiden tulla suodattamatta, lapsenomaisesti. Päästän irti kaikesta kontrollista. Ei haittaa, vaikka muu perhe näkee ja kuulee. Se tuntuu hyvältä. Saan hyväksynnän tunteilleni, vihdoin. Samalla hetkellä, kun hyväksyn tunteen ja kokemukseni, se alkaa menettämään voimaansa. Koen palautuvani ja yleensä itkemisen tarve alkaa hiljalleen kadota. Löydän voimakeskukseni ja intuition, joka sanoo, mitä minun on hyvä tehdä seuraavaksi. Joskus se kehoittaa lähtemään kävelylle luontoon. Joskus se kehottaa kirjoittamaan, mitä milloinkin. Yleensä se kehoittaa toimimaan jotenkin.

Siispä.

Meidän tulee ohjelmoida itsemme uudestaan. Oppia oikeastaan vain yksi asia itseämme kohtaan, armo, myötätunto, empatia – miksi sitä haluaa kutsua. Ihan jokainen nainen kokee ajoittain, enemmän tai vähemmän näitä “kiellettyjä” tunteita. Koska tämä aika, jossa me elämme, tämä kulttuuri, vaatii aivan liikaa naiselta ja etenkin äidiltä. Se vaatii aivan älytöntä määrää jaksamista, antamista, kontrollointia, reippaana olemista. Se sairastuttaa meidät naiset vahvuuteen ja lopulta uuvumme täysin.

Meidän ei enää tarvitse jaksaa. Meidän ei tarvitse esittää, että kaikki on hyvin. Me voimme kertoa, miltä meistä IHAN OIKEESTI tuntuu. 

Picture

Sen taustalla, miksi meidät on laitettu erilaisiin tukahduttaviin muotteihin, asuu sukupolvilta toisilla periytynyt häpeä ja pelko. On häpeällistä käyttäytyä epäsovinnaisesti, erottua joukosta, ilmentää itseään jotenkin persoonallisesti, olla räiskyvä ja jopa vähän hullu, osoittaa omaa tahtoa – näkyä omana itsenä ja ilmentää todellisia tunteita. Kun tukahdutamme tarpeeksi pitkään todellista luontoamme, sisäinen tunnekammiomme alkaa täyttyä surusta, ahdistuksesta ja vihasta – joka ei pääse ulos tässä kulttuurissa, jossa elämme. Näiden päälle on rakennettu ”sopivammat reaktiot”, jotka olemme mallintaneet myös vanhemmiltamme. Kiukuttelu, vetäytyminen, nalkuttaminen, marttyyri, suorittaja, puskija, miellyttäjä…tässä muutamia tapoja, jotka ilmentävät tätä ”oireiden hoitamisen” aikakautta. Onneksi yhä useammat ovat valmiita näkemään perimmäisten ongelmien syyt, jotka ovat pitkälle tukahdetuissa tunteissa. 

​Empatian oppiminen itseäni ja sitä kautta muita kohtaan ei ole ollut minulle helppo tie. Olen jo lapsena samaistunut isäni (maskuliiniseen) malliin, jossa itkua ja herkkyyttä on vähätelty. Olen halunnut olla vahva ja opettelin suojaamaan tunteeni. Kasvatin kuoren sydämeni päälle. Opin väheksymään itkun näyttämistä, pillittämistä ja täten en pystynyt kokemaan aidosti empatiaa ihmisten surua kohtaan. Jostain syystä olen aina kokenut kuitenkin empatiaa eläimiä ja myöhemmin luontoa kohtaan.

Kun avauduin rakkaudelle ja löysin sisäisen totuuden, löysin myös piilotetun empatian ja rakkauden syvempää itseäni ja samoin ihmisiä kohtaan. Mutta olen saanut tehdä töitä, jotta saan sen esille silloin, kun se palvelee tilannetta. Joskus liika empaattisuus nimittäin voi kuormittaa. Omassa voimassa oleminen voi joskus vaatia ei:n sanomista ympäristön ”kärsimyksille”. Pitää tunnistaa omat rajat – ja antaa sitten, kun on itse vahvemmilla. Yhtä lailla on ollut haastavaa antautua tunteille miehen kanssa. On niin helppoa taistella, väitellä, pitää puoliaan, olla oikeassa. Usein kuitenkin se, mitä siinä tilanteessa haluan (voittaa) ei ole se, mitä aidosti tarvitsen (hoivaa, syliä, tukea, turvaa, empatiaa). Kun avaan sisäisen naiseni – mieheni saa olla mies. Suojella, tukea, olla vahvempi.

Lapsen synnytys ja sitä seurannut äitiys repi minut auki. Se repi auki sen, mitä olin oppinut kontrolloimaan ja mikä ei enää palvellut elämässäni. Se näytti minulle haavani, kun luulin olevani vahva ja kaikkivoipainen. Se nosti esiin heikkouteni, jota olin yrittänyt piilottaa. Se sohaisi silmään ja sekoitti pakan uudelleen. Kun elämästäni vietiin yksi peruspalikka – uni, kaikki meni sekaisin ja edelleen tämä univaje näyttelee osaa arjessani nyt toisen lapsen kanssa. 

Korttipakassani on kuitenkin uusia kortteja. Olen opetellut pelaamaan äitipeliä niin, että pysyn hengissä ja jopa voimaannun lopulta. Olen löytänyt uusia piirteitä minusta, joita en tiennyt olevan olemassa. Nyt olen kokonaisempi. Nyt olen aidosti vahva. Nyt olen avannut sydämeni ja opetellut surffaamaan myrskyssä. Pienet asiat eivät enää hetkauta, mutta silti saa tuntua pahalta.

Mitä haluan sanoa sinulle empatiasta, kokemukseni kautta? :

– Ole ensisijassa empaattinen itsellesi – omille  heikkouksillesi, niille puolille ja osille, joita haluaisit piilottaa ja kieltää itsessäsi. Miten tunnistat ne helposti? Mitkä asiat sinua ärsyttää muissa – se on hyvä suuntamerkki omaan itseen

– Uskalla kohdata tunteesi. Avaudu tilanteille, joissa tunteet saattavat nousta. Voit huomata, että saamasi tuki voi voimaannuttaa ja avata sinua huimasti

– Tunnista omat rajasi. Pyri palautumaan ja voimaantumaan ensi sijassa itse – ja sitten anna muille, kun itse olet täydempi

Vetämissämme Naisten piireissä on lupa olla kaikkien tunteiden kanssa. Itku on ok. Suru on ok. Saat täyden tuen sille, mitä sisimmälläsi on tarve ilmentää juuri siinä hetkessä. Itkeminen tuen ja “luvan” kanssa, kannustavassa ilmapiirissä voi eheyttää hurjasti. 

Vapauta sisäinen Naisesi – audiokurssilla saat vahvistusta oman herkkyyden löytämiseen

Lisää kirjoittajalta Nainen Vol. 2

Entä, jos eron tarkoitus onkin transformoida sinut?

Ehkä hassua, kun kirjoitan tästä asiasta niin nopeasti oman eroni jälkeen. Mutta...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.