Elämän aallot

 

Olen huomannut, että elämäni kulkee tietyissä sykleissä. Nämä syklit toistuvat vuosi toisensa jälkeen ja voin yhä selvemmin tunnistaa nämä vaiheet elämässäni. Huomaan enemmän ja enemmän kuinka elämä on kuin meri joka koostuu aalloista, se on täynnä nousuja ja laskuja eikä toista voi olla ilman toista. Ennen pyrin pääsemään tietynlaiseen tyyneyteen, täydelliseen aallottomuuteen, mutta nyt näen ettei se ole tarpeellista. Eikä se edes olisi mahdollista. Nyt näen kuinka kaikki tapahtuu juuri oikealla tavalla, juuri oikeaan aikaan.

Talven pimeyden tullessa alan aina vaipumaan jonkinlaiseen horrokseen, alan painumaan hiljaisuuden tilaan. Alan olemaan passiivisempi enkä ole yhtä innokas asioista kuin muulloin. Silloin en löydä inspiraatiota asioista ja ehkä jopa masennun. En saa asioita aikaiseksi ja alan syyttämään itseäni siitä. Olen alkanut tämän takia pelkäämään talvea. Pelkoni ajoi minut pakenemaan tätä tilaani ja viime vuodet olenkin ollut vähintään puolet talvesta aurinkoisemmissa maisemissa. Maiseman vaihdos ei kuitenkaan välttämättä auta tähän mielentilaan. Eikä pakeneminen ole koskaan mikään ratkaisu. Se ei poista niitä asioita jos ne vain lakaisee maton alle piiloon. Siellä ne edelleen ovat hyvässä tallessa. Nyt kun alan tunnistamaan tämän asian, en enää halua paeta tunteitani. Näen ne mahdollisuutena kasvuun.

Tänäkin talvena lähdin talvea pakoon ja reissu oli todella opettavainen. Kohtasin siellä paljon näitä tunteitani, mutta suurimmat oivallukseni tein kotiin  palattuani.  Palasin Suomeen lähes neljä kuukautta sitten ja lähes koko sen ajan olen ollut yksin. En ole tavannut ystäviäni ja vaikka välillä olen heitä kovasti kaivannutkin, elämä on päättänyt puolestani, että nyt tarvitsen yksinoloa. Se on ollut vaikeaa ja raskasta, todella yksinäistä, mutta olen tarvinnut sen kaiken yksinolon. Se on tehnyt minulle hyvää ja olen oppinut taas itsestäni niin paljon uutta.

Nyt kevään puhjettua kukkaan, huomaan kuinka itsekin alan puhjeta kukkaan. Keväällä aina herään henkiin talven horroksen jälkeen. Keväällä ikään kuin synnyn uudestaan ja keväällä myös vietän syntymäpäivääni mikä symboloi hyvin tätä tapahtumaa. Olen syntynyt keväällä ja joka kevät käyn ikäänkuin tämän syntymän läpi uudestaan.  Tämä syntymä vaatii työtä ja se on kivulias. Niinkuin aina kasvuun liittyy kipua. Siihen liittyy jostain vanhasta irtipäästämistä eikä se ole helppoa. Tarvitsen talven tuoman hiljaisuuden jotta voin antaa kasvulleni tilaa.

Kevään tuoma kirkas valo tekee aluksi kipeää. Kaiken sen pimeyden jälkeen on vaikea kohdata tämä kaiken kirkastava valo. Se vaikuttaa minuun sekä hyvällä että huonolla tavalla. Valosta saan energiaa ja luovuuteni alkaa kukoistamaan, mutta energiatasoni nouseminen myös uuvuttaa. Olen levoton enkä oikein osaa olla paikallani. Haluaisin koko ajan mennä ja liikkua, nähdä ihmisiä, tehdä kaikenlaista luovaa. Se vaikuttaa myös unen saantiini. Kärsin unettomuudesta ympärivuotisesti, mutta keväällä yleensä unettomuuteni pahenee entisestään. Ja tietenkin kun nukun huonosti, olen entistä uupuneempi. Silti olen liian levoton pysähtymäänkään.

Olen päätynyt siihen tulokseen, että kaikessa on kyse tasapainosta. Nämä syklit tapahtuvat, koska tarvitsen niitä tasapainottaakseni itseäni. Minun pitää myös muistaa itse tietoisesti tasapainottaa itseäni. En usko, että täydellistä tasapainoa voi koskaan saavuttaa vaan se on jotain mihin pitää jatkuvasti omilla teoillaan pyrkiä. Nyt kun olen liian levoton ja mieleni pyrkii vain päästä liikkeelle, minun pitääkin pyrkiä tasapainottamaan sitä rauhoittumisella. Kuitenkaan tukahduttamatta tunteitani. Pitää vain muistaa, että liikkeen vastapainoksi tarvitsen myös liikkumattomuutta ja vaikka se tässä hetkessä on vaikeaa, pystyn siihen jos todella tahdon. Samalla tavalla kun talvella taas alan olemaan passiivinen ja saamaton, voin pyrkiä pitämään itseni myös sopivassa määrin liikkeessä. Sopivasti, tasapainottavasti. Ei väkisin, eikä missään nimessä vihan kautta vaan rakkauden kautta. Hyväksyen sen mikä on.

Kun hyväksyy sen mikä on, ei ole enää mitään ongelmaa. Kaikki on todella ajatuksistamme kiinni. Todellisuudessa kaikki asiat vain tapahtuvat, ilman määritteitä ovatko ne hyviä vai huonoja asioita. Me itse määrittelemme mikä on huonoa ja mikä hyvää. Miksi taistella sitä vastaan, eikö olisi helpompaa oppia elämään sen virran mukana. Myötäillen virtaa ja tehden parhaamme siinä tilanteessa. Hyväksyen elämän aallot osana tätä ihmeellistä kokemusta. Ja etsien tasapainoa näillä aalloilla ratsastaessa. Se vaatii harjoittelua, mutta onneksi meillä on siihen koko elämä aikaa.

Mitä olisi meri ilman aaltojaan. Meren tyyneys on kaunista, mutta se ei ole meren luonne. Miksi me niin pelkäämme aaltoja, näitä ihmeellisiä meren tyrskyjä? Ne ovat ihan yhtä lailla kauniita. Ne näyttävät meille meren mahdin, sen mihin maailmankaikkeuden voima pystyy. Ne ovat täyttä elämän energiaa. Miksi me emme halua oppia ratsastamaan näillä aallonharjoilla. Totta puhuen meri ei olisi meri ilman aaltojaan.

 

Lisää kirjoittajalta Kaikki värini

Kompassi kohti kehon kuuntelua

  Olen pienestä pitäen ollut kiinnostunut ihmisen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Jo nuorena tyttönä...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.